Alemmuuskompleksi&hysteria rides again

Tänään oli sikäli positiivinen päivä, että löysin erään kohtalotoverin erääseen asiaan liittyen. Itsesensuuri kuitenkin iskee tässä vaiheessa päälle niin vahvasti, että en aio tämän kummemmin asiaa käsitellä. Sanottakoon että tämä tyyppi on näemmä kokenut asioita samalla tavalla ihmissuhderintamalla niin kuin minäkin. Tekisi mieli puhua hänelle hiukan syvemminkin asioista, ja kukapa tietää - kenties minä niin vielä teenkin. Tällä hetkellä meillä saattaa olla paljonkin yhteistä.

Tänään oli taas aivan helvetin hyvä ilma täällä. Jotain about 24 astetta lämmintä, ja kirkas sininen taivas. Suunnitelmissa oli ottaa hieman aurinkoa, mutta sitten päätinkin olla ottamatta. Vaikka tänään oli taas vaihteeksi todella täydellinen päivä sään osalta, niin minuun iski se todella tyypillinen satunnainen asioiden todella syvämieliseen funtsimiseen johtava ajatuskulku. Vähän aikaa sitten nimittäin kotiutettiin armeijasta taas porukkaa, vissiin saapumiserät II/08 ja I/09 osittain. Kun näin taas asiasta uutisen, niin minuun iski taas pienoinen kateus. Myönnän kyllä että olen toisinaankin kateellinen ihminen, ja olen jopa ylpeä myöntäessäni tämän sillä moisen tunnetilan kieltäminen olisi kai pohjimmiltaan oman ihmisyytensä kieltämistä. Aivan varmana tekin tätä lukevat olette olleet joskus elämässänne enemmän tai vähemmän kateellisia. Jos väitätte muuta, niin ette paitsi valehtele muille, saatatte myös valehdella itsellenne! Älkää siis kieltäkö tuon tunteen työntymistä eteen.

No, mikäkö minua niin otti päähän tässä uutisessa? Aloin tuntemaan taas jälleen vaihteeksi aikalailla yllätyksellisesti alemmuuskompleksia sotilasarvoni johdosta. Vaikka sotilasarvoni nyt onkin mikä se on, niin salaa kyllä kai minun olisi pitänyt käydä se RUK:kin siinä samassa. En kyllä ollut missään vaiheessa halukas Rukkiin, vaikka kuulemma pällitestien pistemäärät olivat sinne kelpaavat. Aliupseerikurssin aikana kuitenkin motivaationi koko laitosta kohtaan heittelehti niin vahvasti, että päädyin lopulta kieltäytymään koko Rukista kaikilla inhimmillisillä voimillani. Salaa alitajunnassani kuitenkin kai edelleen huutaa hysteerisenä se Superegon osa, joka haluaisi minun olevan reservin upseeri - eikä tällainen kapinen vitun aliupseeri kahdella kulmaraudalla. Ei kukaan tykkää alikersanteista muutenkaan, sillä totuus on kai se että alikersantti on aliarvostetuin ja haukutuin sotilasarvo heti Tykkimiehen jälkeen. Muutenkin tuo koko termi "Alikersantti" tuo mieleen jonkun vitun ali-ihmisen - sellaisen luiskaotsaisen Gorillan, joka on aivan paskaa täynnä kiireestä kantapäähän.

Eli joo, kotiuttamisen aikoihin tämä asia kaiversi mieltä perkeleesti. Olen kyllä kuullut että tällainen "ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella"-tason ajattelu on erittäin yleistä - tiedän monia jotka jäivät miehistöön sitten loppujenlopuksi harmittelemaan etteivät menneet AUK:iin, ja itse taas kuulun niihin vitun nalkuttajiin jotka nyt sitten passi kourassa täällä reservin puolella itkevät sitä kun eivät menneet RUK:n puolelle oppimaan upseerien metkuja. Tiedostan ja tunnustan kyllä että IHAN OMAA syytähän se on etten lähtenyt RUK:hon, mutta kurssille ei vissiin edes harkittu sitä porukkaa joka oli tätä ennen kieltäytynyt siitä. Ja minähän muuten olin.

Nyt harmittaa että jäi periaatteessa tuokin kokemus sinällään kokematta. Melko varmasti paskaahan sekin olisi ollut suurimman osan ajasta, mutta kyllä se nyt vaan olisi ollut aivan toista maata sitten loppuikänsä olla vänrikki. Vautsi, maistelen edelleen suussani tuota sanaa "reservin vänrikki", ja lisäilen takaliitteeksi siihen omaa nimeäni sanaa maistellen. Kuulostaapa se kyllä toisaalta aivan vitun hyvältä! No mutta niinhän siinä pitäisi sotilaspassinkin kohdalla lukea! Mutta eipä lue.

Näin selvyyden vuoksi haluan todeta vielä loppuun että minulle ei ole väliä että käykö joku armeijan vai ei - ja että mikä hänen sotilasarvonsa on. Se asia mikä minulle kuitenkin jotakin merkitsee on MINUN oma sotilasarvoni, jota en juuri nyt pidä minään. En myöskään ole mikään vitunmoinen maanpuolustusfriikki, vaan pikemminkin koukussa jonkinlaiseen statusymbolismiin. Toivon mukaan tämä tällainen ei kestä enää kauaa, sillä ymmärrän kyllä myös että jostain tinanapeista meuhkaaminen vaikuttaa varmasti monelle ihmiselle aikalailla tyhjänpäiväiseltä. Nyyh, no tällainen ihminen minä nyt kuitenkin pohjimmiltani olen. En voi sille mitään.

Hmm.. Taidan tosiaan taas elää aikalailla näitä neuroottisia kausiani. Paska juttu.

Ja nyt hei myös pitkästä aikaa päivän biisi tähän vielä mukaan. Löysin New Orderin vasta muutama kuukausi sitten, mutta ihan menevää 80-luvun tanssimusaa he näyttävät soittavan. Biisin nimi on muuten "Bizarre Love Triangle".. Nauttikaa tai hajotkaa siihen: