And as things fell apart, nobody paid much attention

Ihmeellisiä mielialanvaihteluita taas ollut viime päivinä. Tällä hetkellä on todella paska olo, näin vaihteeksi.

Uskoisin tämän kaiken taas johtuvan kahdestakin asiasta: ensinnäkin syksy on taas tulossa, ja täälläpäin on satanut piakkoin aika kiitettävästi. Tänäänkin oli kivan massiiviset tuulet sekä valtava kaatosade. Aina kun tulee syksy, niin tajuan sen tosiasian että piakkoin on talvi. Minä olen juuri se sellainen ihminen, jonka mielialoihin vaikuttaa suurelti säätilat. Varmaan jotakin perinnöllistä, I'd say - vaikkakin kummaa sinänsä on kai myöntää se, että nuorempana pidin suunnattomasti juuri talvesta ja syksystä. Tykkäsin syksyisistä sadepäivistä - ja nyt minua lähinnä vain vituttaa suuresti jos alkaa sataa. Nyt sitten aikuisempana en tosiaan pidä syksystä enkä talvesta ollenkaan, joten kesät ovat minusta ainoata kivaa aikaa. Kesätkin ovat tosin aika ikävän lyhyitä ja usein sateisia, joten sanotaanko näin että säätilallisesti minulla ei ole paljon juhlittavaa useinkaan.

Ja sitten eräs asia mikä minua myös nyt suuresti hiukan masentaa, on kai se tosiasia että minulla ei totta puhuen ole oikeasti mitään "to look forward to" tälle syksylle. Taas sama paska edessä tasan samassa harmaassa lama-Suomessa vuonna 2009. Hohhoijaa.

Palataanpa tässä asiassa horoskooppeihin, jotka saattavat osittain selittää tämänkin luonteenpiirteeni kaikille (ja itselleni) tajuttavassa muodossa. Tässäpä siis tällainen tekstinpätkä tältä sivulta, jonka uskon täysin olevan totta ainakin omassa elämässäni. Uskokoon ken haluaa, mutta minä ainakin vahvasti tunnistan itseni tästä tekstinpätkästä:

Capricorn favors depression because it serves its inherent sense of guilt. It is not predisposed to see a world full of inherent meaning pointing toward some profound spiritual goal. It is the mortality of the world that Capricorn sees - its limitations, its inherent struggle, the fragile nature of life, and the extreme vulnerability of the human animal. One cannot expect grace from heaven; life is hard and one must work and struggle. Unlike Sagittarius, it does not register the inner meaning of an experience; rather it registers the experience as confirmation of the human condition. It is an embrace of immediate experience rather than an intuition of the implications of the experience and the sensation function, rather than the intuition is the primary tool of adaptation and adjustment. Capricorn's innate depression is neither pathological nor curable because it is part and parcel of the individual's vision of life.

Backman-Meinhof syndrome

MTV3:n uutissivustoilla oli eilen juttua tästä kansallisen sormenjälkirekisterin mahdollisesta epäluotettavuudesta. Ihmeellinen juttu että joku ns. "päättävässä asemassa" oleva henkilö on uskaltautunut lausumaan tällaisen asian mahdollisuuden. Ilmeisesti aivan kaikkien eri ministeriöiden sun muiden byrokraatit eivät aktiivisesti pyri hyssyttelemään kansalaisiaan. Hyvä että tällainen julkaistiin, mutta huonompi homma edelleen siinä mielessä ettei se saa minua ainakaan kiinnostumaan tällaisen "sormenjälkipassin" hankkimisesta ellei ole aivan tosiaan pakko. Ja jos kerran se sormenjälkiominaisuus siinä passissa on niinkin olematon, että sitä ei voida käyttää kuin muutamaan tarkoitukseen, niin miksei siitä voisi samantien tehdä vapaaehtoista? Sen saisi ottaa kuka haluaa. Ihme kyttäyskulttuuria tämäkin.

Noh, anyways.. Eipä tässä taas kummempia. Ilmat olleet aika huonoja, tosin kävin eilen eräässä kirjakaupassa katselemassa mielenkiintoisia teoksia. En kyllä ostanut kuin yhden, mutta sitäkin enemmän laitoin kännykkäni muistitoimintoon ylös erilaisia teoksia, joita olisi kiva lukea. Tässäpä lista löytämistäni:

- Jordan Belfort: The Wolf of Wall Street

- Steven E. Landsburg: Armchair Economist

- Ernst Malmsten: Boo Hoo

- Sean Thomas: Millions of Women are Waiting to Meet You

Olihan tuolla tietty paljon muihinkin osa-alueisiin liittyviä teoksia, mutta nuo nyt iskivät päällimmäisinä mieleen. Olisi tosiaan jännää lukea koko ajan jotakin, mutta pidän lukemistakin aikalailla kausiluontoisena harrastuksena, jota nyt ei vaan jaksa tehdä ihan joka päivä orjallisesti. Luen siis silloin kun huvittaa.

Pelon paluu

Sikainfluenssa pelottaa taas viime päivien uutisseurannan jäljiltä. Itse en usko pätkääkään näihin varsinkin Suomen hallituksen lausuntoihin siitä että ei tulisi olla syytä minkäänlaiseen huoleen, vaikka koko ajan sitten muu media rummuttaa sitä että Sikainfluenssatartuntoja on aivan helvetisti ja että Tamiflu tjsp. ei kuulemma välttämättä tehoa tätä vastaan. Totta kai olen paranoidi tämän aiheen osalta, sillä minä nyt en vaan usko että monikaan hallitus olisi niin sinisilmäinen sisäpiirinsä osalta etteikö se tajuaisi vähätellä tilannetta paniikin välttämiseksi. Ei kait ne isokenkäiset siellä kabineteissa heti suoraan myönnä mitään vakavan Pandemian uhkaa, kun tajuavat että puolet koko yhteiskunnasta on ihan tolpissa sen jälkeen! Ainahan tällaisissa tapauksissa on hyvin tiedetty mikä tuleman pitää mutta sitten kun se tapahtuu niin ollaan kuin pölkyllä päähän lyötyjä. Miettii nyt jotain Katrina-hurrikaaniakin, sekä sitä settiä mitä sen ympärillä tapahtui ja ennen kaikkea sitä mitä tapahtui sitä ennen.. Varmasti korkeimmissa elimissä tiedettiin mitä tuleman piti, mutta kukaan ei tehnyt mitään valmisteluita ennen kuin oli liian myöhäistä. Ja juu, ymmärrän myös että tuo on aika ontuva vertaus, mutta siitäkin huolimatta se nyt vaan kertoo että aivan varmana hallitus kuin hallitus pimittää tietoja kansaltaan mikäli se on tarpeellista yhteiskuntarauhan säilyvyyden osalta.

Se mikä saa minut nyt aikalailla pelokkaalle tuulelle on varsinkin se, etten ole pian ollut yhdeksään kuukauteen sairaana. Viimeksi olin kipeänä joskus syksellä 08', jonka jälkeen en tosiaan ole ollut kuumeessa tai flunssassa pitkään aikaan. Nyt kun sitten tulen olemaan kipeänä, niin todennäköisimmin heti ensimmäinen asia joka repii minut henkisesti kappaleiksi tulee olemaan tuo sikainfluenssan pelko. Vitun kiva juttu ja kiitos rutosti niillekin pelleille jotka saivat tämän aikaiseksi. Ihmiskunta osoittaa taas hyvää tahtoaan sekä empatiakykyään tälläkin vitun ruttotempulla. SULKEKAA NYT SAATANA NE RAJAT EES VÄHÄKSI AIKAA ETTEI KAIKENMUALIMAN RÖHNÖKÄRSÄISET KASSIALMAT KANNA SITÄ TAUTIA TÄNNE, PERKELE!

Aion edelleen hankkia sen jonkun pistoksen mistä puhuttiin mediassa. En tiedä että milloin sen saa, ja tehoaako se - mutta aion sen jokatapauksessa kaikkien oheislääkkeiden ohella hankkia. En tiedä että voisiko sitä Tamifluta (vai mikä olikaan) alkaa nauttimaan kuureina tavallaan ennaltaehkäisevästi? Täytyypä hankkia tästä asiasta tietoa, sekä jutella hiukan tarkemmin erään terveydenhoitoalalla työskentelevän lähisukulaisen kanssa.

Your teeth in my neck.

Voisi oikeastaan aloittaa tämänkin postauksen toteamalla että "nothing to report", mutta kaipa tässä jotain voisi taas ajan kulukseen kertoilla.

Tänään on taas satanut. Pääasiassa kuitenkin fiilis on ollut ihan hyvä, ja jonkin verran olen saanut tehtyäkin juttuja. Unirytmi tosin on aika sekaisin, mutta uskoisin että Latte auttaa pitämään sen kurissa. Ja tällä tarkoitan siis epämääräistän päivällä tapahtuvien uinahteluiden vähenemistä, joiden on loputtava viimeistään syyskuuhun mennessä. Syksyllä on aloitettava taas enemmän tai vähemmän täydellä höyryllä paahtaminen, eikä periaatteessa ole hyvä aloittaa mitään suhteellisen tärkeää rikkinäisellä unirytmillä. Parin viikon päästä pitää lähteä kotiin.

Ostin eilen uuden urheilukassin. Maksoi about 20 €, ja se on kauttaaltaan musta. Minulla ei noin pientä urheilukassia ole koskaan ollutkaan - minulla ei urheilukassia ole koskaan ikinä muuten ollutkaan. Se on kuitenkin ihan suhteellisen kätevä vehje vähän minkälaisen jutun kantamiseen vaan. Nyt kun tuon kassin hankin, niin minulle tuli välittömästi mieleen se kohtaus tuosta American Psycho-novellista missä päähenkilö laittoi omien sanojensa mukaan urheilukassiinsa muistaakseni Mac-10:n tai Uzin. Pohdin hetkellisesti tänään että saisikohan tuohon kassiin mahtumaan jotakin sellaista, ja siis yleensäkin mietin että juuri kuinkahan paljon tavaraa tuohon kassiin saisi mahtumaan. Kutsukaa minua vaan hulluksi tämän takia aivan vapaasti , jos siltä taas vaihteeksi tuntuu.

Aamulla lähden avustamaan erästä sukulaistani ulkoisen kiintolevyn ostossa. Hän on päättänyt hankkia Seagaten ulkoisen kiintolevyn, joka ainakin minusta kuulostaa ihan järkevältä valinnalta. Aluksi hän oli kuulemma pohtinut jonkun epämääräisen pikkumerkin hankintaa, mutta luettuaan negatiivisista kokemuksista tuohon merkkiin liittyen oli hän päätynyt kuitenkin maksamaan hiukan enemmän haluamastaan kuin vain menemällä halvimman mukaan. Pidän siitä kun ihmiset ovat aidosti hintatietoisia tuossa iässä ja kaikki nuo eri kulutustottumukset läpikäyneinä.

Pidin myös yhden paastopäivän perjantaista lauantaihin. Eli 24 tuntia sai taas vain juoda, ei syödä. Sanoisin että tällä kertaa nälkä pysyi kurissa huonommin kuin viimeksi. Epäilisin että tällaisella poikkeavuudella on syynsä siinä että mitä syö juuri ennen paastonsa aloittamista. Noh, kestinpä kuitenkin tämänkin nyt lävitse kertaalleen sekä ehdottomasti jatkan kyllä kolmannenkin kerran.

Taitaa taas ruveta väsyttämään. Voisi mennä nukkumaan kun aamulla on joka tapauksessa aikainen herätys kahdeksan aikoihin.

Todella aidon rehellistä asiaa

Tuli tässä tänään keskellä yötä katsottua vielä muutama leffakin. Katseluvuorossa olivat jo aikaisemmin tämän blogin puolella mainittu Waltz with Bashir, joka oli kyllä kieltämättä aika synkähkö eikä ihan niin sitä mitä odotin. Tämän jälkeen katselin tuon Buffalo Soldiersin, ja kieltämättä se jäikin näistä kahdesta leffasta enemmän mieleen. Huomenna katseluvuoroon tulee tämä Clint Eastwoodin vissiin vikaksi leffaksi jäävä Gran Torino. Innolla odotan.

Viime päivinä kaiken muun jo toistaiseksi tapahtuneen lisäksi tuo moderni rutto, eli sikainfluenssa, on jälleen nostanut päätään minun prioriteettilistallani. Aion hankkia sen saatavilla olevan rokotuksen mahdollisimman pian, eli heti kun sellaisen vain saa. Ja syy miksi sikarutto taas epäilyttää minua on se, että jälleen median raportointi tästä aiheesta on ollut aikalailla todella aaltoilevaa. Ensiksi sen vaikutusta ihmisiin on vähätelty, jonka jälkeen alkoi tulvimaan uutisia siitä kuinka kuulemma syksyn mittaan valtava osa yhteiskunnan pyörimiselle tärkeitä ihmisiä tulee sairastumaan ja vähintäänkin kuinka totaalinen anarkia tulee iskemään meihin kaikkiin. Tämän jälkeen sitten myöskin puhuttiin siitä minkälaisia kauhuskenaarioita tuo vitun influenssa tulee aiheuttamaan jo muutenkin. NO TOTTA VITUSSA olen taas peloissani/huolestunut, ja hankin sen vitun rokotteen, vaikka eihän sekään lopulta mitään sataprosenttista suojaa anna. Mielenrauhaa kuitenkin edes vähän. Että silleen.

Hmm.. Viikonlopuksi olis' taas vissiin jotain maalaushommia. Täytyypä varmaan valmistautua niihinkin.

Luin muuten myöskin tänään pitkästä aikaa Hikipediaa. Aina välillä kun en jaksa lukea Wikipediaa, jonka muuten luettelen erääksi satunnaiseksi harrastuksekseni, niin tukeudun tähän "tietosanakirjojen epävirallisempaan tahoon" ihan puhtaasti jotta saisin välillä hihitellä täysin päättömille jutuille. Ei tosin pelkoa, en ole koskaan itse sinne mitään kirjoitellut, mutta useasti kyllä Hikipediaa luen.

Ja toisaaltahan se asia mikä minusta ainakin joissakin tapauksessa tekee Hikipediasta hauskan lukea varsinkin erilaisten Suomen paikkakuntien esittelyiden osalta on, että jotkut asiat kaikesta pahansuovasta vitsailustaan huolimatta saattavat olla aikalailla tottakin. Tästä esimerkkinä esimerkiksi Kajaani, ja erityisesti Kainuun alueen kunnat.

Nyt tulee tarkasteluun tämä Hikipedian Kajaani-artikkeli, joka ainakin minusta oli osapuilleen vähintäänkin 70% oikeaa tietoa sisältävä. Erityisesti minua nauratti seuraava kohta artikkelissa:

Kajaani tässä ajassa

Aamupäivisin, kun eläkeläismassat vyöryvät asioilleen, kaupungin keskusta muistuttaa muurahaispesää, tosin 1/100 nopeudella toimivaa sellaista. Iltapäivällä keskustan valtaavat amikset tuunattuine Corolloineen. Psykedeelinen jympse ja Wunderbaumin katku täyttävät keskustan. Klo 18 jälkeen joukkoon liittyvät varusmiehet. Koko illan ajan kaupunki on siis täynnä oluen ja testosteronin kyllästämiä 15–25-vuotiaita nuorukaisia, jotka epätoivoisesti etsivät ikäistään naisseuraa. Viimeinen naimaikäinen nainen muutti pois kaupungista kuitenkin jo vuonna 1985.

--

HAHAHAH! Tuo on kyllä niin tunnetusti totta. Ja tuohon jos vielä lisäisi että "vapaa-aikanaan kurkkusalaatit kiersivät epätoivoisesti baareja huonosti eri Suomi-musaa Karaokessa hoilaten, baaritapellen sekä huomattavan epätoivoisesti itseään vanhempia naisia iskuyritystensä kohteeksi valiten", niin totuus olisi aikalailla siinä. Tuolla Hikipediassa oli myös todella hupaisa artikkeli Kajaanin naapurikunnasta, Ristijärvestä, jossa minäkin vietin erään varsin paskamaisen iltapäivän. Ja kokemuksella totean että kyseinen paikka on juuri niin kusinen kuin voisi olettaa.

Hohhoijaa, nyt alkaakin taas hiukan väsymys iskemään. Onhan tuo kellokin jo jotain about yli kolme aamuyöllä. Lähdenpä tästä nukkumaan jotta tänään jaksaa taas tehdä.. Jottai... Höhöhöh.

Kauniit, esteettisesti korrektit uinuvaiset..aiheet..

Heräilin tuossa about puolisen tuntia sitten.

Taisin nukkua ihan täyttä häkää heräämättä kertaakaan tällä kertaa. Se on sikäli aika uniikki suoritus, että yleensä herään vähintään kaksi kertaa johonkin ihmeen ääneen täällä. Useimmiten herään postilaatikon kolahdukseen. Nyt en herännyt tosiaankaan mihinkään, vaan nukuin melko rauhattomasti nähden jälleen todella psykedeelisiä unia. Uneen liittyi entinen yläasteeni joltain suurinpiirtein kivikauden ajoilta, eräs entinen tyyppi myöskin sekä sitten vähän Troma studiosin eräästä leffasta muistuttavat Sgt. Kabukimanilta näyttävät hahmot. Unessa taiteilin eri ihmisten ihmissuhteiden sekä näiden Kabukimanien taistelun välissä. Muistan yhdessä vaiheessa huutaneeni suoraa kurkkua tämän erään naispuolisen tyypin kanssa jonkun riidan keskellä, kun samalla Kabukiman-rosvo läheni minua Katana kädessä. Unessa yritin saada tätä naisihmistä vakuuttumaan että yritin epätoivoisesti taistella Kabukimaneja vastaan, sillä ne aivan selvästi yrittivät tappaa minua. Tämä nainen oli kuitenkin enemmän kiinnostunut tappelemaan kanssani henkisellä tasolla, ja niinpä me sitten samalla kävimme henkis-fyysistä kamppailua samalla kun itse kävin täysin fyysistä kamppailua niitä Kabukimaneja vastaan. On minullakin aivan hemmetin häiriintyneet unet, enkä muuten enää nauti unien näkemisestä ollenkaan, sillä ne eivät ole enää absurdilla tavalla humoristisia niin kuin joskus 10 v. sitten, vaan ne ovat aivan vitun ahdistavaa paskaa todella kieroutuneilla juonilla. Tyypillistä.

Hmm.. Pohdin tässä tänään kun teetä keittelin, niin tuota Ozzy Osbournea. Minusta hän on varmaan se sympaattisin Hevimies ikinä, ja eräs totuudenmukaisimmista asioista mitä hän on sanonut koskaan on täytynyt olla tämä lause että "life sucks, and then you like fucking die, you know", mikä nyt ei sinänsä varmaan hirveästi peilaa Ozzyn omaa elämää siinä yltäkylläisyydessä, mutta on hänellä sentään ainakin ihan oikeat sananparret hallussa fanejaan varten. Nyt juuri taas tuntuu pitkästä aikaa tuolta Ozzyn lauseelta, vaikka totuus on kai se että olin sitten kuinka hyvällä tuulella ikinä ja asiat näyttäisivät kuinka valoisalta niin ainahan minä kuitenkin pohjimmiltani uskon siihen että elämässä aika monikin asia on todella paskaa. Ja sitten sen jälkeen kun ne paskat asiat on kokenut niin kuolee. En minä kuitenkaan halua kuolla.

No nytpä sattui niinkin ikävästi että minulla on nälkä. Lähden syömään jotakin.. Ja kenties vielä tänään postaan jotain tuiki tärkeätä tänne blogin puolelle.

Alemmuuskompleksi&hysteria rides again

Tänään oli sikäli positiivinen päivä, että löysin erään kohtalotoverin erääseen asiaan liittyen. Itsesensuuri kuitenkin iskee tässä vaiheessa päälle niin vahvasti, että en aio tämän kummemmin asiaa käsitellä. Sanottakoon että tämä tyyppi on näemmä kokenut asioita samalla tavalla ihmissuhderintamalla niin kuin minäkin. Tekisi mieli puhua hänelle hiukan syvemminkin asioista, ja kukapa tietää - kenties minä niin vielä teenkin. Tällä hetkellä meillä saattaa olla paljonkin yhteistä.

Tänään oli taas aivan helvetin hyvä ilma täällä. Jotain about 24 astetta lämmintä, ja kirkas sininen taivas. Suunnitelmissa oli ottaa hieman aurinkoa, mutta sitten päätinkin olla ottamatta. Vaikka tänään oli taas vaihteeksi todella täydellinen päivä sään osalta, niin minuun iski se todella tyypillinen satunnainen asioiden todella syvämieliseen funtsimiseen johtava ajatuskulku. Vähän aikaa sitten nimittäin kotiutettiin armeijasta taas porukkaa, vissiin saapumiserät II/08 ja I/09 osittain. Kun näin taas asiasta uutisen, niin minuun iski taas pienoinen kateus. Myönnän kyllä että olen toisinaankin kateellinen ihminen, ja olen jopa ylpeä myöntäessäni tämän sillä moisen tunnetilan kieltäminen olisi kai pohjimmiltaan oman ihmisyytensä kieltämistä. Aivan varmana tekin tätä lukevat olette olleet joskus elämässänne enemmän tai vähemmän kateellisia. Jos väitätte muuta, niin ette paitsi valehtele muille, saatatte myös valehdella itsellenne! Älkää siis kieltäkö tuon tunteen työntymistä eteen.

No, mikäkö minua niin otti päähän tässä uutisessa? Aloin tuntemaan taas jälleen vaihteeksi aikalailla yllätyksellisesti alemmuuskompleksia sotilasarvoni johdosta. Vaikka sotilasarvoni nyt onkin mikä se on, niin salaa kyllä kai minun olisi pitänyt käydä se RUK:kin siinä samassa. En kyllä ollut missään vaiheessa halukas Rukkiin, vaikka kuulemma pällitestien pistemäärät olivat sinne kelpaavat. Aliupseerikurssin aikana kuitenkin motivaationi koko laitosta kohtaan heittelehti niin vahvasti, että päädyin lopulta kieltäytymään koko Rukista kaikilla inhimmillisillä voimillani. Salaa alitajunnassani kuitenkin kai edelleen huutaa hysteerisenä se Superegon osa, joka haluaisi minun olevan reservin upseeri - eikä tällainen kapinen vitun aliupseeri kahdella kulmaraudalla. Ei kukaan tykkää alikersanteista muutenkaan, sillä totuus on kai se että alikersantti on aliarvostetuin ja haukutuin sotilasarvo heti Tykkimiehen jälkeen. Muutenkin tuo koko termi "Alikersantti" tuo mieleen jonkun vitun ali-ihmisen - sellaisen luiskaotsaisen Gorillan, joka on aivan paskaa täynnä kiireestä kantapäähän.

Eli joo, kotiuttamisen aikoihin tämä asia kaiversi mieltä perkeleesti. Olen kyllä kuullut että tällainen "ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella"-tason ajattelu on erittäin yleistä - tiedän monia jotka jäivät miehistöön sitten loppujenlopuksi harmittelemaan etteivät menneet AUK:iin, ja itse taas kuulun niihin vitun nalkuttajiin jotka nyt sitten passi kourassa täällä reservin puolella itkevät sitä kun eivät menneet RUK:n puolelle oppimaan upseerien metkuja. Tiedostan ja tunnustan kyllä että IHAN OMAA syytähän se on etten lähtenyt RUK:hon, mutta kurssille ei vissiin edes harkittu sitä porukkaa joka oli tätä ennen kieltäytynyt siitä. Ja minähän muuten olin.

Nyt harmittaa että jäi periaatteessa tuokin kokemus sinällään kokematta. Melko varmasti paskaahan sekin olisi ollut suurimman osan ajasta, mutta kyllä se nyt vaan olisi ollut aivan toista maata sitten loppuikänsä olla vänrikki. Vautsi, maistelen edelleen suussani tuota sanaa "reservin vänrikki", ja lisäilen takaliitteeksi siihen omaa nimeäni sanaa maistellen. Kuulostaapa se kyllä toisaalta aivan vitun hyvältä! No mutta niinhän siinä pitäisi sotilaspassinkin kohdalla lukea! Mutta eipä lue.

Näin selvyyden vuoksi haluan todeta vielä loppuun että minulle ei ole väliä että käykö joku armeijan vai ei - ja että mikä hänen sotilasarvonsa on. Se asia mikä minulle kuitenkin jotakin merkitsee on MINUN oma sotilasarvoni, jota en juuri nyt pidä minään. En myöskään ole mikään vitunmoinen maanpuolustusfriikki, vaan pikemminkin koukussa jonkinlaiseen statusymbolismiin. Toivon mukaan tämä tällainen ei kestä enää kauaa, sillä ymmärrän kyllä myös että jostain tinanapeista meuhkaaminen vaikuttaa varmasti monelle ihmiselle aikalailla tyhjänpäiväiseltä. Nyyh, no tällainen ihminen minä nyt kuitenkin pohjimmiltani olen. En voi sille mitään.

Hmm.. Taidan tosiaan taas elää aikalailla näitä neuroottisia kausiani. Paska juttu.

Ja nyt hei myös pitkästä aikaa päivän biisi tähän vielä mukaan. Löysin New Orderin vasta muutama kuukausi sitten, mutta ihan menevää 80-luvun tanssimusaa he näyttävät soittavan. Biisin nimi on muuten "Bizarre Love Triangle".. Nauttikaa tai hajotkaa siihen:

Tiedän mitä teit viime lauantaina

Olin taas mennyt aikalailla myöhään nukkumaan, ja joskus siinä yhdeksän aikoihin aamusta kännykkä soi.

Olin hieman ihmeissäni siitä että miksi joku soittaisi minulle kännykkään tähän aikaan. Aluksi en meinannut viitsiä vastata, sillä arvelin että siellä toisessa päässä oli kumminkin vain joku kalsarinmyyjä. No, en tunnistanut numeroa, mutta vastasin siitäkin huolimatta silti.

Linjan toisessa päässä oli 25-vuotias Marika. Marika on sukulaiseni työkaverin tytär. Tytär on minua noin 7cm lyhyempi, omaa tummat poninhännälle usein kiinnitetyt hiukset sekä omituisen teräväkatseiset silmät. Kun tapasin hänet ensimmäistä kertaa, hänellä oli päällään klassiset tummansiniset farkut sekä punainen naisellisempaa leikkausta&mallia oleva T-paita. Ei mitenkään erityisen naisellinen pukeutumistyyli, mutta toisaalta tapasinkin hänet kotioloissa enkä missään ulkosalla. Tai no, mistäpä minä tiedän.

Marika kysyi minua aluksi nimeltä. Hän kysyi, että olinko se tosiaan minä. Yllätyin että hän soitti minulle, sillä varsinkin armeijasta minulle jäi myös jonkin verran näitä "SOITELLAAN!"-tason tuttuja, jonka kanssa vaihdoimme puhelinnumeroita, mutta emme sitten koskaan sen jälkeen ole olleet missään yhteyksissä. Olin vielä yllättyneempi siitä että kaikista mahdollista tyypeistä jotka olisivat voineet minulle soittaa, niin juuri tämä Marika sen teki. Yllättyneenä vastasin että minähän siellä langan toisessa päässä todellakin olin, johon hän sitten heti kysyi että mitä olin tekemässä. Vastasin hänelle että itseasiassa juuri heräsin, johon hän kohteeliasti vastasi että oli pahoillaan herätettyään minut. Luonnollisesti, kuten asiaan kuuluu, niin vastasin että moinen herätys ei haitannut yhtään ja että oli kiva kun muistit käyttää puhelinnumeroani oikein.

Noh, hän meni sitten heti asiaan: kyseli että olinko tekemässä mitään tänään. Kerroin hänelle että ei minulla sen kummempaa tekemistä ollut, vaan muuten oleilisin. Marika sanoi että hän kaipaisi jotakuta mukaan kaupungille, sillä oli hyvä ilma ja olin viimeksi maininnut että en kuulemma tee mitään muutenkaan nyt kesän arkipäivisin. Hän arveli minun kaipaavan seuraa, ja minäkin oikeastaan arvelin hänen kaipaavan seuraa. Sanoin että lähden oikein mielelläni mukaan, sillä minulla ei ole mitään tekemistä.

Kun lähdin kaupungille, niin päätöksiä piti pystyä tekemään nopeasti lyhyellä aikataululla. Söin muutaman näkkileivän ja join appelsiinimehua päälle, jonka jälkeen sitten sonnustauduin nopeasti hiukan rennompiin vaatteisiin. En nyt viitsinyt ihan tavalliseen kauluspaita-linjaan tuudittautua, joten todellakin vähän rennommin, vaikka suhteellisen asiallisesti tulikin pukeuduttua.

Lähdin sitten piakkoin siitä tuonne keskustaan, mutta päästessäni bussiin päätin olla leimaamatta sitä, eikä kuljettajaan sitä näemmä huomioinut. En nähkääs omaa enää kovinkaan montaa matkaa sillä, joten olen päättänyt matkustaa ns. "pummilla" tai "Jäniksenä" vielä muutaman kerran mikäli vain pystyn. Mikäli kuljettaja huomaa etten linja-autossa leimaa lippua, niin totean vain kohteliaasti etten muistanut ja leimaan sen sitten huomautuksen jälkeen. Katsoo että kuinka kauan tämä toimii, sitten.

No, päästyäni keskustaan Marika odotti minua sovitusti lähellä rautatieasemaa. Se on/oli lähinnä ainoa paikka minne vielä tässä vaiheessa osaan täällä, ja onneksi se myös sopi hänelle. Marikalla oli päällään aikalailla samanlaiset vaatteet kuin viimeksikin, tosin hänellä oli tällä kertaa hiukan eri väriset farkut sekä eräänlainen verkkaritakki päällään. Mietin matkatessani keskustaan että polttiko Marika, vaikken kyllä viime kerralla pystynyt sitä haistamaan hänestä. Itsehän en polta, mutta sanotaanko että nykyään varustaudun siihen tilanteeseen että naisseuralainen voisi pyytää aivan sattumalta tulta enkä tosiaankaan halua avuttomasti todeta että "nöh, ei minulla itseasiassa ole tulta koska en polta" - se jos mikä antaa minusta vastakkaiselle sukupuolelle hiukan suvaitsemattoman kuvan, ja tupakan sytyttäminen voi myös saada aikaiseksi arvaamattoman keskustelunavauksen jonkun tuikituntemattoman kanssa. Ja tietysti vain tuikituntemattoman naisen. Spurguille yms. muille pummeille en tulta tarjoa vaikka kysyisivätkin.

No, keskustassa kun oltiin, niin kysyin häneltä että mihin me olimmekaan menossa. Hän sanoi että ideana oli kuulemma "vain pyöriä ympäriinsä" ja käydä eri paikoissa. Hän kysyi minulta että mitä minä halusin tehdä, ja tämän jos minkä lauseen tajusin olevan eräänlainen testi; täysin väärä vastaus takaisi todella huonon kuvan itsestäni, joten en tosiaankaan aikonut sanoa hänelle että "Mennään hei lähimpään videopelikauppaan tsiigaamaan halvimpia hintoja pelille X", sillä tällaisissa tapauksissa on minusta kyse aivan yhtä paljon vastakkaisen sukupuolen yksilön miellyttämisestä kuin yhtä paljon "coolin ensivaikutelman" antamisesta. Mietin hetken että mitähän sitä vastaisi, ja valitsin kenties vähän tökerön vastauksen aloituksella "mehän voidaan tehdä ihan mitä sä haluat", johon hän vastasi sitten että sehän sopisi. Koska hän oli nainen, niin odotin hiukan kliseisesti että käynnit eri vaatetusliikkeissä olivat todennäköisempiä ajankulutuskeinoja, ja olinkin noin 50% oikeassa.

Kävimme ekana Stadiumilla. Pidin ideasta sen takia, että se on eräs liike missä en ole pahemmin käynytkään, ja loppupeleissähän olin vihkiytynyt menemään ihan minne hän halusi mennä. Kenties Marika etsi jotain vähän selvempää suunnitelmaa minulta sen suhteen että minne menisimme, mutta loppupeleissä hän oli varmaan vain tyytyväinen sen suhteen että sain soperrettua jonkinlaisen vastauksen hänelle suunnitelmista. Tiedostan jo nyt että kenties ylianalysoin kaikkea, sillä minua askarrutti se kovasti että miksi hän oli soittanut minulle alunperinkin ylipäätään. Oliko kyseessä tosiaan niin viaton syy kun miltä näytti?

Stadiumilla Marika katseli lävitse alennuksessa olevia vaatteita, ja minä taas seurailin vain perässä. Marika kertoi minulle jotakin isänsä töistä, ja kuinka hänen kissansa ei vieläkään suostunut ottamaan huomioon juuri vähän aikaa sitten hankittua uutta kissanpentua. En vieläkään muista että mikä tuon uudemman kissan nimi oli, mutta se alkoi S:llä tai C:llä. Cindy, tai jotakin?

Noh, jutustelimme siinä samalla kun hän katseli alennusvaatetusta, ja toisin kuin minun olisi pitänyt varmasti tehdä, niin seisoskelin siinä vähän matkan päässä hänestä sekä hymähtelin hänen jutuilleen hyväksyvästi. Muistan kun tapasin hänet muutama viikko sitten, niin ensimmäisiä kommenttejani hänelle oli että kuinka pidinkään kissoista. Se oli yhtä paljon tarkoitettu faktan toteamiseksi kuin eräänlaiseksi kohteliaisuudeksikin. Huomasin - tai ainakin epäilin huomanneeni että Marika piti eläimistä - päätin siis keskustella hänen kanssaan eläimistä. Tällä Marikalla oli ollut eläinten suhteen aika normaali etenemisvauhti - nuorempana hän oli halunnut hevosen, niin kuin useimmat tytöt, jonka jälkeen sitten päätynyt vain omistamaan kissoja. Isä ei tietenkään ollut hänelle hevosta ostanut, mutta kissoja hänellä oli ollut jonkin verran. Tässä samalla sain tietää että Marikalla oli myös veli, josta en oikeastaan ollut kuullutkaan aikaisemmin. Veljellä oli näemmä lapsikin, joka oli syntynyt vasta jokin aika sitten. Marika vitsaili minulle siitä kuinka hän oli varmaan tuntemiensa ystävien joukosta yksi nuorimpia tätejä. "Ihan mummo", hän kuvaili.

Marika tutkiskeli vielä hetken vaatevalikoimaa, jonka jälkeen hän päätti että eipä kyseisessä paikassa mitään ostamisen arvoista ollutkaan. En edes huomannut että oliko Stadiumilla alusvaateosastoa, sillä muualla emme sitten käyneetkään kyseisen paikan tiloissa. Marika ehdotti tämän jälkeen että mentäisiin lähimpään kahvilaan, ja juotaisiin jotakin. Marika nimenomaan tarkoitti kahvilaa, eikä suinkaan baaria. No, hän tiesi tuossa samassa ostoskeskuksessa olevan erään kahvilan, joka oli yhtä kerrosta ylempänä kuin tuo Stadiumin liike, joten suuntasimme sinne. Marika joi Coca-colaa, ja itse olin aikalailla joko Capuccinon, Latten tai kivennäisveden vaiheilla. Olin yllättynyt että joku päätyi Coca-Colaan juomavalintana, vaikka eihän siinäkään sinänsä mitään vikaa ollut. Itse päädyin lopulta kivennäisveteen, sillä se oli mietiskelemistäni valinnoista se kaikista halvin, kumminkin. Samassa kun istahdimme pöytään, niin Marikan kännykkä pärähti soimaan - en tunnistanut soittoääntä, ja se taas kenties johtui siitä että puhelin oli Samsungin eikä Nokian. Marika puhui puhelimen toisessa päässä olevalle tyypille Ruotsia, ja hänen aksenttinsa oli aidosti 100% Riikinruotsalainen. Ilmeisesti puhelimen toisessa päässä oli joku naistuttava, sillä he puhuivat hetkellisesti jostain kaveristaan ja hänen touhuistaan. Siemailin hiljalleen kivennäisvettä, ja kuuntelin puolikorvalla heidän keskusteluaan katsellen ohi käveleviä ihmisiä. Marika selvästi oli keskittynyt kaverinsa kanssa jutusteluun, sillä hän ei katsonut minuun kertaakaan puhelun aikana vaan oli selvästi keskittynyt puhumiseen kaverinsa kanssa.

Puhelu ei kestänyt niinkään kauaa, ja ymmärsin että Marika yritti lopettaa puhelua muutamaan kertaan vedoten siihen että hänellä oli tavallaan meneillään hieman tekemistä. Saatuaan puhelun lopetettua hän pahoitteli kohteliaasti, ja minä tietenkin etiketin mukaisesti totesin että "eipä se mitään, tällaistahan sattuu" yms. ja blaa blaa..

Viimeksi emme keskustelleet niinkään tarkoin taustoistani, mutta nyt sitten pääsimme vauhtiin kun kerran hän aloitti puhelun jälkeen juttelemaan asiasta: "niin, sä oot siis kotoisin Vaasasta? Käyny koulus siellä?" hän kysyi minulta. Kerroin että en suinkaan ollut Vaasasta, vaan että minulla oli siellä opiskelupaikka ollut jo muutaman vuoden ajan. "Aijaa, joo mut kun mä tosiaan sain sellasen käsityksen xxx:n puheista silloin kun se käy aina isän luona.." hän vastasi viitaten sukulaiseeni. Totesin että hän oli ymmärtänyt hiukan väärin, jonka jälkeen kerrottuani mistä olin oikeasti kotoisin ja missä nykyisin pidin majapaikkaani hän kertoi että hänellä oli joku ystävä Vaasassa. Hän sanoi kerran käyneensäkin siellä, johon minä nyökkäilin hyväksyvästi - matkailuhan avartaa. Varsinkin jossain täysin toisaalla omilta kulmiltaan asuessa. I'd know.

Tämän jälkeen sitten kysyin häneltä hänen koulutaustoistaan. Hänhän tosiaan oli käynyt lukion Ruotsissa, ja kuten varmasti tiedätte tai että tiedä, niin useimmissa lukioissa on eri aineisiin yms. keskittyviä linjoja tai koulutusohjelmia meikäläisten ammattilukioiden tapaan. Hän oli käynyt jonkinlaisen ruokatarjoiluun tai vastaavaan keskittyneen linjan, mutta sen kummemmin asioita valoittamatta hän toimi nyt terveydenhuoltoalalla. Kysyin että oliko Ruotsalainen lukiolinja jolla hän oli käynyt ollut vaikea, ja hän totesi hymyillen että ei se ollut vaikeaa kunhan tajusi valita oikean linjan vain. Tämän jälkeen hän sitten kyseli hiukan Suomalaisesta lukiojärjestelmästä, sekä hiukan yliopisto-opiskelustakin, johon pyrin vastaamaan parhaimpani mukaan. Tämän jälkeen sitten hän kertoi nykyisestä työpaikastaan, joka todellakin näin sen enempiä sanomatta liittyy terveydenhuoltoon.

Marika joi Coca-Colaa. Mielenkiintoinen valinta, sillä odotin hänen ottavan pullotettua vettä tai vähintäänkin kahvia. Ensi kerran kun tapasin hänet, hän tosiaankin joi kahvia. Mutta tämä olikin kotioloissa tapahtunut juttu, ja nyt oltiin aivan muualla. Itse päädyin tällä kertaa mineraaliveteen, ja hän puolestaan Kolaan. Olin tavallaan yllättynyt, mutta mikäpä siinä jos maistuu.. Kolathan ovat tunnetusti suosittuja, vaikken kyllä itse niitä niinkään enää juo. Juttelimme vielä hetken aikaa muistaakseni kännyköiden eri malleista, kissojen eliniästä sekä hänen isänsä rakennusprojektista erääseen ulkorakennukseen liittyen.

Kun oltiin hörpitty juomat, niin lähdimme sitten seuraavaan kauppaan. Tällä kertaa vuorossa oli liike nimeltään Lindex, jossa minulle ei oikeastaan selvinnyt että oliko siellä myös miesten vaatteita. Marika oli ilmeisesti päättänyt tutustua vain ja ainoastaan kauppojen alelaarien sisältöön, sillä hän useampaan kertaan jokaisen kaupan kohdalla aina mietti ääneen asti minulle että "onkohan tuol jotakin alennuksessa.. onkohan tuolla sitte jotain alennuksessa!?". Ilmeisesti Marika halusi tehdä jonkinlaisia löytöjä juurikin nyt, jolloin kesäkauden vaatetus alkaa olemaan pikkuhiljaa alennuksessa. Itsellä nyt on aika eritasoisia kokemuksia alennusmyyntien löydöistä, mutta myönnettävähän se on että toisinaan sieltä voi nimenomaan löytää jotakin käyttökelpoista, ja toisinaan sitten alennusmyynneissä ei ole enää tarjolla mitään muuta kuin juuri niitä tuotteita jotka eivät ole syystä taikka toisesta menneet kaupaksi vuoden mittaan.

Kuljin hänen perässään, ja hän puheli minulle lähes taukoamatta aina jostakin. Tyydyin olemaan aikalailla "kuuntelijan" roolissa tälläkin kertaa, ja aina välillä sitten päästelin hyväksyviä äännähdyksiä väliin. Lindexilläkään ei ollut kummoisampaa tarjottavaa, joten arvioisin että lähdimme sieltä aikaisemmin kuin Stadiumilta. Tämän jälkeen sitten suuntasimme muutaman korttelin päässä sijaitsevalle Avenuelle, joka on aikalailla täynnä pikkukauppoja, pikkuravintoloita, pikkubaareja sekä muistaakseni jonkinlainen isompi museo. Sekä sitten se Poseidonia esittävä patsas - mikä nyt onkaan nimeltään?

Paikalla oli aivan hemmetisti ihmisiä, huolimatta siitä että ilma nyt oli hieman pilvinen ja varmaan sateinenkin piakkoin. Kävelimme siellä ja Marika puheli edelleen kaikenlaisesta tekemisestään, jolloin pääsimme sopivasti keskustelemaan harrastuksista. Päätin olla mainitsematta hänelle että oikeastaan ainoa harrastus lenkkeilyn ja toisinaan enemmän tai vähemmän aktiivisen kunnonkohotuksen osalta oli videopelaaminen. Vaikken sitä erityisesti häpeä tietyissä piireissä (siis oikeassa seurassa) myöntääkään, niin nyt päätin olla mainitsematta asiasta. Kun kävimme hänen luonaan viime kerralla, niin en totta puhuen saanut tietää että omistiko hän konsolia - PC hänellä nyt kuitenkin näytti olevan. Ja en muuten välttämättä halua enää koskaan käyttää sanaa "tietokonetta", sillä se on minusta harvinaisen typerä, vanhentunut ja kyseistä teknologiaa täysin kuvaamaton sana. "Tietokone" kuulostaa lähinnä joltain semmoiselta minkä Tohtori Sykerö olisi voinut luoda jossain vaiheessa seikkailujaan - tuosta sanasta tulee aina mieleen väkisinkin jonkinlainen vanhahtava tuhat tonnia painava mötikkä, joka osaa mahdollisesti puhua sarkastisella äänensävyllä ja tehdä täysin tyhjänpäiväisiä analyysejä jostain aivan tyhjänpäiväisestä.

No, takaisin kuitenkin aiheeseen:

Marika kertoi minulle että hänkin lenkkeili, tosin varsin epäsäännöllisesti. Pääasiassa hän kuitenkin piti kuulemma lukemisesta, jolle annoin heti sanallisesti arvoa ja myönsin itsekin lukevani vähän kaikenlaista aina toisinaan. Kun Marika kysyi että minkä aihepiirin teoksia luin useimmiten, niin mietin taas sekunnin sadasosan päässäni että mitä vastaisin, sillä en tosiaankaan muistanut millään että minkä kirjan olin lukenut viimeksi - kunnes sitten sekin fakta iskeytyi mieleeni - AMERIKAN PSYKO! Aluksi hieman mielessäni ujostelin myöntää lukeneeni juuri sen, mutta kerrottuani siitä hänelle Marika ei selvästikään järkyttynyt: hän vain tokaisi että "aijoo, se leffan pohjalta tehty" - vaikka asia olikin juuri toisinpäin. En aikonut kuitenkaan korjata hänen lausuntoaan, vaan olin edelleen hiukan yllättynyt että hän oli nähnyt tuon leffan. Naurahdin varmasti aikalailla tuskaisesti, kun hän totesi että leffana se oli "aika helvetin sairas", mutta piti kuulemma Christian Balesta. Hetken mietin että pitikö Marika tuosta leffasta sen takia että Christian Bale oli siinä pääosissa, vai pitikö hän siitä sen takia että Christian Bale omasi todella kunnioitettavan ruumiinkunnon elokuvan lukuisissa kohtauksissa. Itse veikkasin että Balen kropan takiahan hän varmasti elokuvan muisti, ja hetken muistan miettineeni sitä että kuinka piti (lue: pitää!) aloittaa taas todella helvetillinen rääkki kunnon kohottamiseksi syksyn mittaan. En aikonut siis paeta sitä faktaa näissäkään keskusteluissa että maailma oli aika suurelti pinnallinen paikka, ja että joitakin naisia, niin kuin miehiäkin, todellakin kiinnosti seurusteluasioissa ensiksi kumppanin vartalo ja fyysiset ominaisuudet - kun sitten taas henkiset jutut.

Tämän jälkeen sain viimeinkin tietää että minkälaiset ihmiset lukevat Lauren Weisbergeriä (tunnettu leffasta/teoksesta The Devil Wears Prada) sekä sitten Candace Bushnelia (Sinkkuelämää/ Sex and The City - kirjailija). Marika nimittäin kertoi minulle että hän oli ensiksi nähnyt molemmat leffat/sarjan, jonka jälkeen sitten lukenut noiden alkuperäisversiot. No, tämänkin jälkeen pidin edelleen kuulemastani, ja kerroin tavallaan jälleen huomionosoituksena nähneeni muutamia osia Sinkkuelämästä, vaikken kyllä tuosta "Paholainen Pukeutuu Pradaan"-teoksesta ollut missään muutoin nimeä enempää kuullutkaan. Marika kuitenkin tunnusti että ei ollut lukenut mitään pitkään aikaan, ja jotenkin minulle jäi sellainen tunne että hänelläkin varmasti oli jonkinlaisia harrastuksia mitä hän katsoi parhaaksi jättää kertomatta. Ihan niin kuin minullakin videopelailu.

Avenuelle oli sitten seuraavaksi vuorossa H&M, joka on itseasiassa minullekin tuttu vaatekauppa jossain määrin. Tästä paikasta tiesin sen että siellä oli miesten osasto, mutta tietenkin menimme aluksi naisten osastolle, josta aluksi Marika ei löytänyt haluamiaan tuotteita ollenkaan. Pian kuitenkin alelaarit löytyivät, ja Marika etsiskeli tällä kertaa itselleen jonkinlaista hametta. Emme olleet kuitenkaan löytäneet mitään ostamisen arvoista vieläkään, joka kai kertoi jotain samalla budjetista sekä yleisesti tarjolla olevien vaatteiden määrästä ja laadusta. Kenties Marika oli vain tarkka siitä mitä pisti päälleen, ja tämän johdosta päätti sitten olla ostamatta mitään mitä oli tarjolla. No, joka tapauksessa Marika löysi kuitenkin vihdoinkin yhden vaaleanvihreän hameen joka kuulemma näytti hänestä "tarpeeks siistiltä", ja kertoi menevänsä sovittamaan sitä. Ilmoitin hänelle meneväni katselemaan miestenvaateosastoa, johon hän totesi ettei minun kannattanut mennä mihinkään pitkälle sillä hänellä kestäisi todella vähän aikaa kuulemma sovittaa tätä hametta. Ehdin olla paikallani ehkä noin pari minuuttia, kun Marika tuli takaisin ja ilmoitti että kaupat tulisivat. Hän aikoisi ostaa hameen? Totta puhuen en oikein ollut vielä muodostanut mitään mielipidettä hänen pukeutumistyylistään, ja nähtyäni hänet toistaiseksi vain kahdesti farkut jalassa, niin kieltämättä heti mietin että minkähänlainen tuo hame olisi hänen päällään. "Löysitko itelles mitään?" Marika kysyi tämän jälkeen, johon sitten vastasin että tässä itseasiassa vasta katselin. Marika sanoi että hän odottaisi kyllä jos haluaisin jotain katsella, jonka tulkitsin varmasti täysin väärin yritykseksi hoputtaa minua ulos kaupasta. En ollut so far ostanut kuin pullon vissyä, joten päätin että kenties jotakin voisi ostaakin kun nyt sitten sitä varten oikein oltiin liikenteessä. Päädyin hankkimaan valkoisen Pikepaidan U.S. Polo Assn:n valmistamana. Se oli aika hemmetin kallis paita minun budjetillani, mutta tulipahan nyt hankittua kerrankin taas jotakin varmasti kestävää laatua olevaa vaatetusta eikä aina sitä iänikuista Halpahalli-paskaa. Väri tosin oli valkoinen, joka aluksi kyllä hieman itseä mietitytti, sillä vaikka olenkin jokin aika sitten päässyt eroon pelkästään mustiin vaatteisiin pukeutumisesta, niin siitäkin huolimatta värivaihtoehto vähän mietitytti. No, päätin kuitenkin ostaa sen, ja voin sanoa että olen nyt about 30 € köyhempi, vaikkakin yhtä laadukasta paitaa rikkaampi. Hyvä näin.. Kai?!

Kun olimme sitten molemmat päässeet ostamisen kirouksesta, niin lähdimme hiljalleen kävelemään takaisin kohti rautatieasemaa. Hän kertoi että emme tulisi käymään ainakaan Kappahlissa, sillä hän oli kuulemma käynyt siellä muutama viikko sitten eikä siellä ollut mitään häntä kiinnostavaa. Tuon jälkeen mietin että meidän pyörimisemme oli aikalailla keskittynyt vain vaatekauppojen ympärille, mutta sehän ei periaatteessa haitannut, sillä useinhan naiset pitävät vaateostoksien tekemisestä eräänlaisena sosiaalisena tapahtumana, joten halusinhan täten miellyttää toista parhaani mukaan. Kenties syy miksi emme tehneet mitään muuta kuin käyneet erilaisissa vaatekaupoissa oli se että kumpikin tunsi tämän kaupungin nähtävyydet ihan hyvin, ja olisi ollut lopulta aika tylsää käyskennellä ne lävitse ihan tuosta vaan tuhannennen kerran. Ja sitäpaitsi Marika asui täällä, minä taas en.

Poistuttuamme Avenuelta en tarkalleen enää muista että mistä juttelimme. Muistaakseni puheenaiheena olivat hänen "asiakkaansa" töissä, jotka olivat työn puolesta aikalailla vanhempia ihmisiä. Hän kertoi eräästä miehestä joka oli hänen pääasiallinen työurakkansa, ja kuinka kohtelias tuo mies olikaan kaikessa mitä hän teki. Marika kertoi että tuon tyypin vaimo oli kuollut about kaksi vuotta sitten, jonka jälkeen tämä mies oli sitten päätynyt hoidettavaksi asti hänen työpaikalleen. Tämä vanha mies oli jopa tiedustellut aikoja sitten hänen syntymäpäiväänsä, ja ostanut hänelle kukkia. Marika oli pitänyt kuulemma elettä vähintäänkin söpönä. Itse tyydyin jälleen vain kuuntelemaan hänen purkautuvia ajatuksiaan, ja muistaakseni jossain vaiheessa taisin tokaista täysin perseestä reväistysti että "ai-van, nii-iinh, sellaisia ne vanhemmat ihmiset ovat" jotenkin mukamas asiasta tietävästi. Pitkän aikaa mietin että tuo kommentti oli todella tyhmä - mutta minkäs teet.

Saavuttuamme takaisin rautatieaseman tienoille, Marika päätti että käytäisiin vielä läheisessä tavaratalossa. En viitsi kyllä laittaa sen nimeä tähän, sillä ulkomuistista en osaa kirjoittaa sitä oikein, ja näinpä minulle nauretaan ulkomaanelävien puolesta osaamattomuuttani. Tai no, minulle varmaan nauretaan jo muutenkin, mutta sanotaanko että tällä kertaa en aio kyllä tehdä itsestäni pelleä.

Anyways, mentiin sitten sinne tavarataloon. Juteltiin tällä kertaa MP3-soittimista, ja Marika kertoi että hänellä oli kaksi MP3-soitinta, tosin toinen oli rikki. Hän kertoi käyttävänsä pääasiallisesti musiikin kuunteluun kännykkäänsä, johon liittyen totean että tiedän paljon ihmisiä jotka tekevät niin. Omalla kännykällänikin voi kai niin tehdä, mutta en ole koskaan koittanut. Tämän jälkeen jutellaan lyhyesti Blueraystä, johon totean kantani mukaisesti etten välttämättä halua hankkia Bluerayhin liittyvää kamaa ollenkaan pitkään aikaan.. eli niin kauan kunnes on aivan pakko niin en kyllä Blueraytä aio käyttää.

Lähdettiin siis katselemaan elektroniikka-osastoa, mutta emme varsinaisesti etsineet sieltä mitään ihmeellisempää. Kunhan käveltiin ympäriinsä, ja todettiin lähes yhteen ääneen että tarpeeksi mitään oikein kattavaa valikoimaa erinäisestä kamasta siellä ei ollut, mutta aina muutama aina kutakin merkkiä ja laitetta löytyi.

Iltapäivä alkoi pikkuhiljaa käynnistymään kohti iltaa, eli kello taisi olla about siinä viiden aikoihin kun tuon kyseisen kauppakeskuksen kiertely oli ohitse. Päätettiin siinä sitten että lähdettäisiin pikkuhiljaa omille teillemme, sillä kello oli kuulemma jo niin paljon että Marikan täytyi lähteä kotiin ruokkimaan kissansa. Itse en nyt juuri muista että mihin sanoin minulla olevan kiire, mutta muistaakseni huomautin taas ainakin sympaattisuutta hakien että "aivan, sehän on tärkeä homma" tai jotain sinne päin.

Päädyimme siis jälleen rautatieaseman läheisyyteen, josta Marika lähti sitten omille teilleen. Hän sanoi minulle jatkuvuuden kannalta sopivasti että "heippa nyt sitte, ja soitellaan.. moi moi!" tai jotain sinne päin, jonka jälkeen lähti sitten. Itsehän lähdin myös odottamaan raitiovaunua kohti majapaikkaa, ja tavallaan olin hyvilläni että tämä varsinainen ensitapaamisemme oli mennyt niinkin hyvin. Yllättävää se oli ainakin ollut.

Noh, lähdinpä sitten kohti majapaikkaani täällä. Mietin hetkellisesti sitä että mitä nyt seuraavaksi tulisi tapahtua? En minä asu tässä kaupungissa, enkä oikeastaan tiedä että mikä todella oli tämän Marikan tarjouksen takana? Oliko se kenties niin vilpitöntä kuin arvelin? Haluaisinko kaukosuhteen hänen kanssaan? Toistaiseksi, myönnettäköön, en ole ainakaan pitänyt häntä mitenkään erityisen kiinnostavana ihmisenä, jona minun on melkeinpä jotakuta pidettävä jotta häneen ihastun tai rakastun.. tai kiinnostun. Minulla ei ole oikeastaan vielä edes hänen MSN-osoitettakaan, vaikka tiedän hänellä sellaisen olevan. Kenties vielä en ole niin sisäpiirissä, jotta se minulle suotaisiin, enkä oikeastaan edes tiedä että haluanko koskaan ollakaan.

Tällaiset tapaukset elämässäni ovat aikalailla enigmaattisia monella tapaa. Arvioin ihmisten salattuja, mahdollisia agendoja useastikin - Marika on kai nyt vain eräs uusimmista kohteistani. No, olihan minulla ihan hauskaakin hänen kanssaan vaikka emme kyllä tehneet juurikaan mitään muuta kuin jutelleet melkolailla pintapuolisesti vähän kaikenlaisesta. Kieltämättä pari viikkoa sitten ensitapaamiseni aikoihin hän vaikutti hetkellisesti kiinnostavammalta tyypiltä kuin nyt tämän jälkeen.

No, tilannehan on edelleen kehittämisillään, joten on turha sanoa vielä mitään. En kuitenkaan usko, enkä edes haluakaan välttämättä että tästä tulee mitään muutamaa ystävällismielistä tapaamista lukuunottamatta.

Lé Boring PS2-gaming!

Vaikka pitäisi keskustella vähän tapahtumista, niin pyhitän tämän topicin lempiaiheeseeni, nimittäin valittamiseen ja yleiseen kitinään:

Tänään tuli taas hakattua eteenpäin tuota Zone of The Endersiä. Jumankekkulis että osaakin olla pitkäveteinen pelikokemus - ymmärrän nyt täysillä miksi jokaisessa itseään kunnioittavassa videopeliliikkeessä on jokaisessa vähintään seitsemän kappaletta noita Endersejä käytettyinä hyllyillä pölyttymässä. Minua kyllä varoitettiin että ei kantsi ostaa ZOE:ta, sillä se on äärettömän lyhyt ja muutenkin täysin Anime/Manga Mecha-robottitaistelusta kiinnostumattomille tyypeille silkkaa unettavuutta. No, sitähän se aika pitkälti olikin.

Tuokin osoittaa että ei kaikki mihin Hideo Kojima automaattisesti koskee muutu välttämättä kullaksi, vaan ne "suuret nimetkin" joskus erehtyvät lykkäämään nimensä aika keskinkertaisten peliprojektien kylkeen. Heti kun pääsen tuon Zone of The Endersin lävitse, niin taidan kyllä kaikessa hiljaisuudessa kiikuttaa sen pois. En minä tuota kuitenkaan välttämättä enää koskaan jaksa pelata tämän jälkeen, sillä aihe on minulle täysin tylsä, ja pelissä on samanlainen jaaritteleva pelinkulku dialogeineen niin kuin useimmissa MGS-peleissä, että väkisinkin nukahtaa ylipitkiin keskustelupätkiin sun muuhun ärsyttävään esiteinien kitinään ja mahtailuun. MGS:ssä tuota tuollaista vielä jaksoi kuunnella, kun kerran aihe oli kiinnostava ja kumminkin hiukan tasokkaammin näytelty aikuisilla pelihahmoilla - toisin kuin ZOE:ssa, joka on kuin ADHD-penskojen lastentarhan kyselytunnilta. ISO HAUKOTUS.

Oikeastaan pelkäänpä aikalailla että PS2:n uusien pelien hankinta on minun osaltani pikkuhiljaa tässä. Kaikki omasta mielestäni hyviksi laskettavat PS2:n pelit on nyt lähes pelattu, lukuunottamatta ehkä vielä noin about 2-3 julkaisua, jotka varmaan jossain vaiheessa sitten hankinkin. Pääasiallisesti kuitenkin PS2-pelailuni hankintaosuus alkaa olemaan melkolailla selvänä - en vaan yksinkertaisesti tiedä enää sen kummempia titlejä, joita minun pitäisi nyt ehdottomasti hankkia. Vähän aikaa sitten tuli ostettua vihdoinkin tuo MGS2: Sons of Liberty, ja koska siitä on niin kauan aikaa kun sitä pelailin, niin totta kai sen aion itselleni jättää ja ainakin kerran vielä elämässäni läpi pelata. Tämän jälkeen minulla onkin nuo kaikki kolme MGS-peliä, ja kieltämättä MGS4 himottaisi - en vaan ole ehtinyt keskittymään PS3:n hankintaan kun muitakin menoja tällaisella yksinasuvalla pikku satunnaistyöntekijällä/opiskelijalla edelleen on.

Ihan kiva laite tuo PS2, harmi vaan että itseäni kiinnostavat julkaisut sille alkavat aika pitkälti olemaan nyt hankittuja. Se uusin Ghostbusters-peli juurikin PS2:lle on kuulemma aikalailla löysähköä paskaa, joten kantsii varmaan odotella sitä Xbox 360-versiota, jonka PS3-versio on jo markkinoilla. Nuo Xbox/PS3-versiot ovat kuulemma pelikonseptiltaan aika samanlaisia, toisin kuin luonnollisesti PS2-versio verrattuna muihin. Siitä Wiin Ghostbustersista ei ole tietoakaan, enkä edes tiedä että onko se vielä myynnissäkään.

No joo, mutta eipä tästä aiheesta nyt enempää.

Huomenna kirjoitan postauksen tämän päivän tekemisistäni. Kävin kauppareissulla erään sukulaisen työtoverin tyttären kanssa, sillä hän pyysi minut mukaansa täällä. Aika mahtava juttu monellakin tapaa, vaikken kyllä suoranaisesti usko että tästä mitään yhdenkertaista kauppareissua kummempaa syntyykään. Kaipa hän vain tarvitsi seuraa, ja ensitapaamiseni hänen kanssaan meni pari viikkoa sitten niin hyvin, että luonnollisesti minä sitten kai jäin hänen mieleensä positiivisella tavalla. Eipä minullakaan sen kummempia hommia täällä nyt ole meneillään, joten kun hän soitti ja kysyi että teenkö mitään tänään niin vastasin yksinkertaisesti että en tee missään nimessä, ja voisin mielellään lähteä mukaan kaupungille tekemään.. Mitä ikinä hän nyt sitten siellä tekeekään.

Anyways, huomenna (tai näkökannasta riippuen "tänään") tulee sitten postaus asiasta. Kirjoittelen tästä sosiaalisesta tilanteesta puhtaasti sen takia että minulla ei ole nyt muutakaan kirjoiteltavaa, ja huomioitani ja ajatuksiani siitä pikku setistä olisi ihan kiva tähän vähän postailla.

Toivon mukaan hän ei lue tätä blogia. Tuskinpa lukee - jos hän nyt edes tietää mikä Blogi on -

Hmm.. Tai no, kukapa meidän sukupolvestamme ei tietäisi mikä Blogi on..

Hyvää ruokahalua

Jos olisin kouluruoka, olisin

Pinaattikeitto ja puolikas kananmuna
Terve sielu terveessä ruumissa.

Tee sinäkin
Ideakeittiön kouluruokatesti

Vai että pinaattikeitto ja puolikas (kanan)muna.

Meillä ei muuten koskaan ollut moista ruokaa missään koulussa - lienee ollut liian Gourmee-ateriaa? Enkä ole muuten koskaan moista maistanutkaan, vaan pinaattikeitto kuulostaa kyllä hyvältä jo siinäkin mielessä että se on varmasti erittäin terveellistä. Kivan väristäkin.

This must be it

Waiting for a beam
To break through here
A chain way vision
All bright and clear

And they talk
And they dance

I was expecting something pure
With a golden hair
Arms full of bracelets
And smoke in the air

And they talk
And they dance


Tänään tuli vihdoinkin kuunneltua kokonaisuudessaan tuo Röyksopin tällä hetkellä uusin studioalbumi, Junior. Itse olen ruvennut kuuntelemaan tätä yhtyettä vähän yli vuosi sitten, mutta tämän duon olemassaolosta olen ollut tietoinen jo varmaan siitä asti kun heidän ensimmäinen studioalbuminsa, Melody A.M. julkaistiin. Fanittamaan rupesin vasta sitten muutamaa vuotta myöhemmin. Tarkalleen ottaen voisin väittää että fanitus alkoi joskus siinä vuoden 2007 syksyllä, mutta kunnolla biisejä aloin sitten kuuntelemaan vasta armeijassa armon vuonna 08'.

Röyksopp on siitä nostalginen yhtye, että aina kun kuuntelen sitä niin väkisinkin tulee mieleen Seinäjoki. Jos minulla olisi jonkinlaisia eri elämän aikakausia kuvaavia soundtrack-albumeita, niin juuri se aika olisi enimmäkseen Röyksopia täynnä. Muistan elävästi kuinka aina armeijan lomabussissa kuuntelin hiljaa Röyksopia MP3-soittimen kuulokkeista öisin ja iltaisin kun Etelä-Pohjanmaalta ajeltiin kohti Kajaania pitkin niitä loputtoman pitkiltä tuntuvia moottoriteitä. Varsinkin biisi "Circuit Breaker" on todella vahva nostalgiatrippi, samoin kuin What else is There sekä jossain määrin myös todella läpällä tehdyn musiikkivideon omaava Poor Leno.

Anyways, tuo lyriikanpätkä tuossa alussa on tältä uusimmalta albumilta. Täytyy sanoa että jälleen kerran nämä uusimmat albumit eivät niinkään minua viihdytä, vaikkakin onhan Juniorillakin muutamia ihan hyviä biisejä. Paljon näyttää myös Juniorille eksyneen noilla entisillä levyillä vierailleita naisvokalisteja, joka kyllä tavallaan on hyvä asia, vaikkakin tosiasiassa tuntuu vähän että sillä kalastellaan enemmänkin niiden edellisten levyjen hohtoa takaisin tälle uudelle tyylillä "mukana samat tutut jotka tekivät superhittibiisejä tunnetuiksi edellisilläkin levyillä". Junior ei suinkaan ole huono, vaikkakaan en pidä siitä yhtä paljon kuin esim. Melody A.M:n biiseistä. Ja palaten tuohon lyriikanpätkään, niin se on todellakin kappaleesta This Must Be It, jossa vierailevana laulajana on Karin Dreijer-Andersson, joka tunnetaan mm. The Knife-yhtyeestä sekä myös Röyksopin kappaleelta What Else is There, joka kuuluu myös omiin henk.koht. suosikkeihin. Sanoisinpa siis että This Must Be It on tämän uusimman paras biisi - ainakin siis omasta mielestäni.

No joo, eipä tässä sitten muuta asioiden tiimoilta. Huomenna on vähän bisneksiä kaupungilla, joten täytyypä ruveta valmistautumaan niihin menemällä suhteellisen aikaisin nukkumaan.

Liskohumanoidien hyökkäys Ulottuvuus X:stä

Eilen oli taas sellainen päivä että kieltämättä sen kokemisen olisi samalla voinut jättää sikseen, mutta ehkä kuitenkin siinä oli tavallaan jotain hyötyäkin seurailla että miten sellaiset ihmiset ajattelevat ja tekevät asioita.

Eli juu, Hippis-Hei, tapasin David Icken kannattajan! Ja heti alkuun varoituksen sana: VAROKAA NYT JUMALAUTA ULOTTUVUUS-X:STÄ SAAPUVIA MUOTOAAN MUUTTAVIA LISKOHUMANOIDEJA! THEYZ GUNNA TAKE OVAH DA WOELD! HIGH-FIVE, IZ SEXY TIME!

Ja nyt sitten päivän asiaan.

David Icke on joku entinen urheilutoimittaja, joka sekosi eräänä päivänä vähän liikaakin salaliittoteorioista, ja päätti tämän jälkeen että tietää maailmassa olevan meneillään jonkinlaisen "liskohumanoidien ja Juutalaisten salaliiton", jota johtavat nimenomaan nämä liskohumanoidit jotka pystyvät muuttamaan muotoaan ja itseasiassa suurin osa maailman eri valtioiden johtajista onkin näitä vitun liskohumanoideja.. JUOSKAA! NYT ON KIIRE!

Eli juu, aika vitun sekavan häiriintynyttä materiaalia. Muistan pari vuotta sitten lukeneeni näistä tämän jätkän "maailmankatsomuksista", ja jo silloinkin sitten rupesin miettimään että joko tämä tyyppi tosissaan uskoi juttuihinsa ja oli saanut aivan sattumalta noinkin paljon kannattajia taakseen, taikka sitten hän loihti show'n aikaiseksi ihan vain saadakseen kivat määrät rahaa. Annan kunnioitukseni tälle häiskälle mikäli hän on keksinyt liskohumanoidien salaliiton ihan sattumalta vain rahastaakseen porukkaa, sillä ihan periaatteessa kaikenmaailman "helpon rahan projektit" kuten nämä ansaitsevat hatunnoston mikäli onnistuvat.

No, kuitenkin.. palataanpa aiheeseen. Eli tapasin eilen tosiaankin erään sukulaiseni kaverin, joka sattumalta randomisti rupesi paahtamaan kaikenlaisista salaliittoteorioista sun muista kun hän oli täällä käymässä. Yhdessä vaiheessa sitten hän mainitsi että kuinka kaveri nimeltä David Icke oli kuulemma todella paljon asiaa puhuva jätkä, ja kuinka kaikki mitä hän sanoi "oli niin totta että oli kumma ettei häntä oltu vielä tapettu". Hetken pohdin mielessäni että mistä David Icke oli minulle tuttu, sillä olin jo onneksi unohtanut tämänkin persoonan olemassaolon kovin kiireisen ja epämääräistä tietoa sisältävän pääkoppani sisuksissa. Hetkellisesti sitten muistinkin että "aijoo, DAVID ICKE, SE LISKOMIES INTERNETSKUJEN SYÖVEREISTÄ!!"

Hauskinta minkä pistin merkille tämän jätkän, ja erityisesti näiden fanaattisesti erilaisiin salaliittoteorioihin uskovien yksilöiden ajatusmaailmasta on aina ollut se kuinka he paasaavat siitä kuinka tavallisen kansan silmät ovat niin sidotetut että he eivät kykene ajattelemaan itse. Että kuinka heitä johdetaan jonkun suuremman tahon toimesta ja blaa-blaa-blaa. No vittu! Kylläpä sitä kummasti nämäkin jätkät uskovat kaiken sen mitä heille kerrotaan jonkun hihhuli-X:n toimesta. Että siinäpä kaikille tasavertaisesti vähän oman järjenkäyttöä kerrakseen!

Ei olisi kyllä aivan heti uskonut siitäkään jätkästä kun hän pamahti ovesta sisään. Tyyppi oli joku noin about nelikymppinen rakennusalan työntekijä kahdella lapsella ja ihan "normaalin maailman" harrastuksella varustettuna. Viimeinen asia johon uskoin ensinäkemältä tuon miehen luottavan oli Liskohumanoidien hyökkäys. Ja noh, muutenkin nuo David Icken jutut kyllä kuulostavat todella paljonkin V-televisiosarjan juonelta, joka entisestään saa epäilykseni koko salaliittoteoriaa kohtaan nousemaan. Koko idea kun ei vaan ole niin omaperäinen vaan pikemminkin telkkarista varastettu.

En minä oikeasti pidä David Ickea tai hänen kaltaisiaan välttämättä tyhminä miehinä, vaan mikäli he todella aidosti vain valehtelevat eivätkä ole jotenkin päästään sekaisin, niin pidän tätä todella hyvänä bisnesideana. Tyhmien kusettaminen on oikeasti tavallaan ihan kunnioitettavakin saavutus, sillä väittäisin että aika huomattava osa bisnestä ja yleisesti kaupankäyntiäkin perustuu eräänlaiseen petokseen tai valehteluun. Ei näin toimivasta bisnesideasta kun David Ickekin on keksinyt voi tosissaan sanoa mitään pahaa, sillä siinä tosiaan joku on tajunnut tarttua suureen joukkoon helposti erilaiseen paskaan uskovia ihmisiä ja onnistunut takomaan sillä huomattavat määrät rahaa. Ei se ehkä ole moraalisesti oikein kusettaa ihmisiä näinkin laajasti, mutta onhan sitä nyt ihailtava miten joku tyyppi saa täysin mielikuvituksensa tuotteilla elätettyä itsensä erittäin korkealuokkaisesti ilman sen kummempaa raatamista. Tämä on minusta eräänlaista yksityisyrittäjyyttä ilman sitä valtavaa, jatkuvaa työn määrää ja omistautumista. Ei David Icke siis mitenkään minusta ole välttämättä paska tyyppi, ja vaikka hän aidosti uskoisikin tähän kamaan jota hän kampanjoi eteenpäin, niin sehän on sitten vaan hyvä! Rahaa tulee ja mielikuvitus sitten sen(kin) voimalla luistaa huomattavasti paremmin!?

Pitäisiköhän alkaa itsekin keksimään jotain tällaista? Voisin alkaa esiintymään televisiossa ja Internetskun puolella David Icken kadotettuna poikana, joka on saapunut julistamaan maan asukeille tulevan tuhon voimaa suoraan ulottuvuus X:stä! Varokaa Reptiliaanihumanoidien salaliittoa! George W. Bush on liskomies! Kuningatar Elisabeth II on myös Liskohumanoidi! Liskohumanoidien hyökkäys alkaa pian! Mutta ensiksi maksaa 500 € niin kerron teille tarkkaan että missä, milloin, ja miten! STAY TUNED AND DON'T FORGET YOUR WALLETS, PEOPLE!

The return of... BLACKOUT ´09!!

Eilen yöllä oli taas aika kovat sateet, ja tuossa kolmen aikoihin aamuyöstä sitten ukkonenkin antoi kuulua itsestään. Tällä kertaa ukkosti aivan hemmetisti, ja sitten yhdessä vaiheessa luonnollisesti tuli sähkökatko. Koko vitun kortteli pimeni tuosta vaan.

Oltiin joku about tunti ilman sähköä, jonka jälkeen sitten valot palautuivatkin ennen pitkää takaisin. Sen aikana kävin keskusteluja muutaman tyypin kanssa siitä että mitä tekisimme mikäli sähkökatkos kestäisi pitempäänkin - kerroin näille jätkille täällä että olin kuullut itseasiassa että Itä-Suomessa sähkökatkokset saattoivat venyä pitkiksikin - tosin ainoa ongelmahan tässä kauhutarinassani oli se että emme suinkaan olleet Itä-Suomessa, mutta pointtini olikin se että sähkökatkokset voivat joskus venyä pitkiksikin. Kaverini olivat ehdottomasti sitä mieltä että sähköt tulevat piakkoin takaisin, sillä eihän nyt kaupunkialueella sähkökatkos voi kestää näin pitkään! Varsinkaan mitään paria tuntia! Kerroin heille että hyvinkin näin voi käydä, ja kannattaa varautua siihen että Murphyn lain mukaan salama on iskeytynyt juuri johonkin mahdollisimman etäisen paikan voimajohtoon, jonka korjaamiseen menee valitettavasti paljonkin aikaa.

Noh, kerrankin pessimismini kääntyi. Valot tulivat tosiaan takaisin päälle siinä noin tunnin päästä, ja ukkonenkin loppui sen jälkeen. Tämän jälkeen elämä jatkui sähköistetyssä urbaanihelvetissämme ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Hohhoijaa, single moments of insanity in a sea of perfect numb existence..

Crispeeeh...

Olin eilisestä illasta asti yli kello 00.00:n paastossa. Eli en syönyt mitään kahteenkymmeneen neljään tuntiin. Nyt tuli haukattua muutama leipä tuossa, ja söin yhden banaaninkin.

Tällaiset paastot ovat tavallaan aina välillä ihan hyödyllisiä. Tämmöisen pienen setin jälkimainingeissa sitä miettii enemmänkin että pitäisi pitää entistä pitempiä paastoja - tyyliin 30 päivää tai jotain. Se jos mikä olisi aika hyödyllinen kokeilu, vaikkakin jos kuukaudenkin pitäisi paastoa ja samalla joka päivä olisi tietty määrä fyysisiä aktiviteetteja, niin pelkäänpä että pelkillä nesteillä sitä ei kyllä kauankaan jaksaisi. Että kieltämättä varjopuolihan tässäkin varmasti on.

Tänään oli Michael Jacksonin hautajaiset. Katselin telkkarista sen, ja samaan aikaan toiselta kanavalta tuli joku Jacksonin vanha konsertti. Hetken konserttia seurattuani päätyi se kohtaukseen missä Jackson lauloi valkoinen löysä kauluspaita päällään jotain hittiään, ja nuori nainen pääsi esiintymislavalle - päätyen halailemaan Jackoa hysteerisenä. Tämän hysterian keskellä nainen rutisteli Jacksonia ja huusi kovaan ääneen "OH MY GOD, I LOVE YOU.. I LOOO-VEE YOOOOOUUUU-UUU" jatkuvalla syötöllä.

Kävin tänään myös jälleen vaatekaupassa. Tuntuu että minulla ei tällä hetkellä ole mitään muuta tekemistä kuin vaatevaraston uusiminen päivästä toiseen. Noh, joka tapauksessa ostin varsin psykedeelit shortsit ja parin omituisia Hawaiipaitojen kuvioinnilla, vaikkakin yksivärisillä sellaisilla varustettuja Boksereita. Minun logiikkani mukaan ulkovaatetuksen pitää olla useimmiten asiallista, mutta sitten alusvaatteet saavat periaatteessa olla minkävärisiä tahansa. Tätä ostopolitiikkaa olenkin toteuttanut elämässäni toistaiseksi paljonkin, sillä suurin osa boksereistani ovat tosiaankin aivan helvetin naurettavan värisiä. En kuitenkaan välitä siitä, vaan annan asioiden olla juuri näin niin kuin pitääkin. DEAR READERS OF THE INTERNETS, I HAS MANY MULTICOLORED BOXERS - AND IF YOU'RE LADEEZ, ME MORE THAN HAPPY TO SHOW EM' TO YA. No niin, vitsi! IZ A JOKE, VERY NICE, OK!?

Hmm.. Tuolta Boratin ja Ali-G:nkin tekijältä on tullut nyt uudelle hahmolle taas oma leffa, nimittäin Brüno, jonka mainosjulisteita näinkin tuossa viime viikolla bussipysäkeissä. Katselin tuonkin leffan trailerin, ja mielenkiinnolla kyllä odotan että mitä siitäkin tulee. Tuskin kuitenkaan tulee Boratia voittamaan törkeydellään - mutta "we shall see". Tuli katseltua tuo Boratinkin leffa tässä muutama päivä sitten, ja todettavahan se on että kovaa kamaa se on monin tavoin. Ali-G:n leffa jää kyllä huonoimmaksi leffaksi noista kaikista, uskoisin. Mutta toisaalta Ali-G:n leffa onkin aikalailla eri formaatilla tehty kuin Bryynön ja Boratin Mockumentaryt. Eipä silti, Ali-G on silti alkuperäinen sarja josta molemmat Spin-offit ovatkin peräisin.

Solid

Kävin tänään jälleen Sushilla. Tällä kertaa tilasin noin seitsemän euron hintaisen "Bento"-aterian, joka oli minulle kaikessa maistuvaisuudessaan uusi tuttavuus. Ateriaan kuului tällä kertaa enemmän lihaa, ja siis nimenomaan kananlihaa sekä riisiä. Salaattiakin oli. Olin tyytyväinen.

En ole vieläkään saanut aikaiseksi minkäänlaista loppua sille kauan lupaamalleni postaukselle. Kenties sellainen vielä tulee, vaikkakin aikataulu jälleen venyykin.

Vihdoinkin on muuten satanut! Hallelujaa, let there be rain! Tänään tosiaankin satoi, ja heti alkoi tuntumaan monikin asia paremmalta. Kuumuus loppui hetkellisesti, vaikkakin se varmasti taas huomenna palaa. Onhan tämä tauko helteessä sentään ihan hyvä juttu, mutta toivoisin että ilma vaan hiukan kylmenisi, jonka jälkeen sitten ei kuitenkaan sataisi. Vaikka eipä silti, onhan se tämäkin tavallaan ihan jees että pitkästä aikaa voi pitää vähän toisenlaisia vaatteita. Öitä ei ole oikein saanut nukuttua, vaan ylhäällähän sitä on tullut hypittyä aikalailla. Nyt kuitenkin viime yö meni ihan hyvin nukkuessa, vaikkakin johonkin kahteen asti tulikin pyörittyä ylhäällä.

Hohhoijaa, nyt ei kyllä millään jaksa kirjoitella enempää. Huomenna on luonnollisesti taas tekemistä, joten täytyypä tästä ruveta painumaan nukkumaan.

Välipostaus loputtomien välipostausten välissä

Se suurempi postaus koskien erästä asiaa on edelleen työn alla. Kirjoittelin sitä toissapäivänä, mutta tänään en ole ehtinyt sitä tehdä. On ollut hommiakin - pitkästä aikaa. Maalattua on tullut, mutta kivaahan se on vain ollut - jotakin hyödyllistä tekemistä is all I need right now.

Katsoin tuossa äsken loppuun 2002 valmistuneen Rules of Attractionin. Ihan hyvä leffa, ja selkeästi aliarvostettu kaikesta huolimatta. Eihän se tietenkään varmasti yhtä hyvä ole kuin kirjallinen teos, mutta paikoitellen näin kyllä niin Amerikan Psykon kirjallisen teoksen kuin elokuvaversionkin siinä. Pääosassa oli muuten (James Van Der Beekin esittämänä) Patrick Batemanin velipoika Sean Bateman, ja aihepiiri oli vähän toisenlainen.. Vaikkakin vähän samanlainen. Pitäisi varmaan lukea se kirjakin jossain vaiheessa.

Jäljellä olisi vielä yksi Bret Easton-Elliksen teokseen pohjautuva leffa, Less than Zero. Se on kyllä aika vanha, mutta kyllähän tuon katsoo ihan mielellään tämän jälkeen. Harmi vaan että Easton-Elliksen kirjoja on tullut luettua niin vähän, että en osaa sanoa juurikaan mitään siitä että mikä hänen teoksistaan on parhaimmillaan valkokankaalle siirrettynä ja mikä taas sitten ei. Lukuunottamatta American Psychoa, joka on luonnollisesti kaikkien Easton-Elliksen teosten ja elokuvaversioiden kiistaton kuningas. No doubts about it. Oikeastaan Easton-Elliksestä on varmaan näin lyhyen ajan sisällä tullut tämän hetkisen elämäntilanteeni "paras kirjailija", jos nyt tosiaan niin infantiilisti haluaa vielä luokitella asioita paremmuusjärjestykseen näissä asioissa.

Uhm.. Hmm.. Niin, aloitin eilen lukemaan Chuck Palahniukin Fight Clubia. Yllättävän lyhyeltä teokselta sekin kyllä vaikuttaa, vaikkakin pidin kyllä siitäkin toistaiseksi aikalailla. En kuitenkaan tahdo lukea enempää hänen teoksiaan, kenties. Saapa nyt nähdä. Tämä on kuitenkin luettava loppuun, no matter what.

Piti pistää tähän loppuun vielä päivän biisi, mutta nyt en ole enää varma siitä että valitsemani biisi olisi tälle päivälle enää sopiva. Paskat, saatte odottaa seuraavaan kertaan päivän biisiä.

Summer craziness

Helle jatkuu yhä edelleen. Sisällä on ollut tänään hulppeat 30 astetta, ja on edelleenkin vaikka aurinko on laskenut jo tunteja sitten. Kello tosiaan lähentelee yhtä täällä, mutta sisällä ollaan kuin saunassa. Hyi helvetti mitä tulikaan taas toivottua - nythän tähän kuumuuteen jo kuolee! Tänään tuli kiedottua T-paita huiviksi päähän kun istuskelin (lue: makailin) takapihalla, sillä päällysvaatteetkin alkoivat olemaan vähän liikaa.

Ajattelin että voisi piakkoin tehdä lyhyehkön postauksen erääseen varsin henkilökohtaiseen asiaan liittyen. Sain tälle idean eräästä toisesta blogista, ja miksipä ei se tännekin sopisi. Se jos mikä on hauska "looking back"-tyylinen postaus, josta saattaa selvitä joillekin ehkä kiinnostuneille vähän uusia puolia minusta.

Mutta, noh.. Hmm.. Mitäs tänään tiedetään? Eilen oli tosiaankin aivan liian kuuma, niin kuin tänäänkin. Ulkona on kylmempää kuin sisällä, voitteko uskoa? Koko eilisen yön vietin ulkona, kuunnellen vaan yön ääniä sekä valikoituja 1980-luvun biisejä. Tällöin tuli heitettyä huiviin myös kuivattuja aprikooseja, pistaasipähkinöitä sekä nestehuollon ylläpitämiseksi kivennäisvettä. Kun noita rouskuttelin ja hörppäilin, tuli taas sellainen tunne että "jos kolme asiaa pitäisi valita jotka ottaisin mukaan autiolle saarelle..", niin nuo olisivat kyllä ainakin ruoka-aineiden puolesta se kaikkein kovin yhdistelmä juuri nyt.