Drunken teenage party house

Tänään on ollut aikamoisen normaali päivä jälleen. Nothing to report, oikeastaan.

Ulkona oli aika kylmä, ja käväisin keskustan postissa. Täytyi viedä muutama paketti postiin, tosin ihan mielelläni sen tein kun kyseiset muiden ostokset toivat minulle vähän yli sata euroa lisärahaa. Ei siis paha.

Illalla asuinkiinteistöni pahamaineinen juopposetä jälleen päätyi sekoilemaan kännissä. Ensiksi se huudatti kämpässään neljän aikoihin sitä Rauli Badding Somerjoen pop-biisiä "Tähdet Tähdet" ja örisi pahaenteisesti. Tämän jälkeen seurasi taas epämääräistä ovien paiskomista ja huutoa asunnon sisätiloista, jonka jälkeen rapussa alkoi helvetillinen mellastus. Tämän aiheuttajana ei kuitenkaan ollut itse yläkerran juoppoloordi, vaan kasa jotain keskenkasvuisia teinejä. Ne heiluivat pitkin käytävää ja asuintalon pihamaata kaljapullot kädessä ja juoksentelivat pitkin ja poikin milloin minnekin. Jopa jokaisen itseään kunnioittavan maatalousmiehen unelma, traktori, nähtiin pihalla parkissa autojen seassa. Että täälläpä taas näin.

Joudun toteamaan tästä kiinteistöstä että "this would be a great place to stay if it weren't for the neighbours" - eli kaikki olisi hyvin mikäli minulla olisi paremmat naapurit. Ja tämäkin paska alkoi vasta nyt kun palasin armeijasta - ennen sitä kaikki vaikutti vähintäänkin kuolemanhiljaiselta.

En tiedä tarkalleen vielä että milloin pääsen muuttamaan täältä. Saattaa olla että lähtö tulee noin kahden viikon päästä. Riippuu ihan nyt siitä että mitenkä saan tavarakuljetukset hoitumaan uuteen kämppääni. Se taas ei ole minun päätettävissäni. Hohhoijaa, ei täällä asuminen kyllä ole ollut viime vuoden aikana mitään kivaa, vitun naapurit vain sekoilleet lähinnä 24/7. Nukuttua ei ole saanut kunnolla parhaimmillaan 72 tuntiin, metelitaso on ollut korviahuumaava, poliisit ovat käyneet kerran neljän auton voimin rauhoittelemassa yläkerran naapuria, kerran on yksi ikkuna rikottu ja rappukäytävän ovesta on lentänyt isohko ikkunaruutu irti karmeineen kaksi kertaa - toisella kerralla verijälkineen kaikkineen. Kieltämättä ei mikään erityisen häävi paikka - mutta minkäs teet kun muuhun ei täällä ole varaa ollut opiskelijana. Noh, eipä siinä, extreme-kokemukset ovat muutenkin aikalailla minun alaani ja onpahan jotakin kerrottavaa erinäisille kaveriporukoille tämän takia. Always look on the bright side of life, häh.

All is well?

I just realized that I haven't written anything down in English for awhile.

The reason why I post this crap both in Finnish and English is that I want to keep my English writing skills honed. I think that it's essentially right what they say about your particular skill getting rusty after awhile if left unused. So, like, that's why I write in English, too.

Anyways, what's going on with my life right now? Nothing too big, that's for sure. Still trying to get a job, mostly. And I'm also moving out of this apartment soon. So in a month's time I'll relocate, yup.

And, umm.. Well.. I've been thinking alot too. I spend alot of my current time thinking about stuff. Mainly my past here, I guess. I hate the past, but what can you do about it? It's as much of a part of your personal history as any other thing, so you've just got to roll with it, as the saying goes.

I mean, you know.. Personally I think that some of the stuff's that happened to me isn't right. I bet that alot of people think that the unfair and shitty stuff that has happened to them isn't right too, but like.. There's so many questions in my mind right now about the past few years here. The main thing that I've asked myself after I broke up with my girlfriend is - Were all these sacrifices necessary? Why did I have to go to such lengths to prove something? In the end all the shit I did was so completely for nothing, you know? You try to do everything right, and then the circumstances aren't right for anything to succeed. But - I was a very dumb and stupid guy to do such things for such a failing relationship. I should've broken up with her a million years earlier. Talk about bad decisions and their consequences on a personal level, man.

So, like, of course I regret it. Of course I regret coming here - why? Because coming here has wasted precious "young years" of my life for absolutely nothing and brought nothing but trouble for most of the time in return . Shit, I'm such a gullible person, you know ? If I could turn back time I would do it. In a heartbeat, too.

I'm sorry for the negative undertone of this posting, but currently I'm feeling a bit down. Infact I think I'll keep on feeling under the weather as long as I'm here. Hopefully visiting Helsinki will help soon, though.

Väärinymmärretty sankarimme (straight out of Compton!)

Hmm.. Luin erästä videopeleihin liittyvää blogia jokin aika sitten, ja nyt minun statukseni kyseisen blogin lukijana on odottamattomasti poistettu. Epäilen että syynä tälle taitaa olla se että olin vähän liian innokas sen sisältöä kohtaan. Tuli tietenkin vähän kommentoituakin sinne, ja nyt varmasti minut on aikalailla väärinymmärretty jonain ihmeen stalkkerina. Noh, fuck it - elämähän jatkuu tästäkin huolimatta.

Mitenkäs ilta on tänään mennyt? No jaa, onnistuin huutamaan itselleni kaksi kappaletta Paasilinnan teoksia. 10,20€ tosin olen köyhempi nyt - plus tietenkin siihen päälle vielä postikulut. Suhteellisen halvallahan nämä kai kuitenkin lähtivät, ja vieläpä hyväkuntoisina, joten paljoa ei voi valittaa kaupan sujuvuudesta. Lisäksi onnistuin varastamaan teokset itselleni tyypin edestä, joka oli ostellut Paasilinnan teoksia aikalailla nenäni edestä jo muutenkin. Viekkaana kettuna päädyin klassisimpaan ratkaisuun - kun tyyppi oli heittänyt tarjouksensa omani päälle, niin odotin aivan kaupan loppuun asti kunnes sitten viimeisillä minuuteilla huusin kirjat hänen nenänsä edestä. Sneaky bastard.

Illalla tuli myös taas tutustuttua television ihmeellisen audiovisuaalisen jätemaan tarjontaan: 4D-dokumentin aiheena oli liikaa piereskelevät ihmiset, joita dokumentti oli saanut tosiaankin kokoon kourallisen eri ikäluokista. Ohjelman idea oli minusta varsin absurdi, mutta samalla oudon infantiililla tavalla hauska. Se omasi tahatonta komiikkaa - sille ei nyt voinut mitään. Ja muutenkin farttailusta oli tehty vähän liiankin raskas aihe monenkin elämälle. Ymmärrän sen tietysti olevan kiusallista, mutta tuskinpa siihen nyt minkään vakavamman sairauden tapaan tarvitsee mitään lääkkeitä syödä niin kuin eräs ikäiseni tyttö dokumentissa. Telkkarista tuli myös hyvä dokumentti Larry Flyntistä, eli tästä tunnetusta Pornokeisarista. Tyyppi vaikutti ihan järkevältä veikolta, ja omituisilla tempuillaan yritti selvästi vain saada huomiota ja taistella muutenkin kaksinaamaista oikeuslaitosta vastaan. Ei siis täysin läpimätä jätkä todellakaan.

Tämän jälkeen sitten katsoin kaksi osaa South Parkia: jaksot olivat legendaariset Towlie ja Osama Bin Laden Has Farty Pants. Olen nähnyt molemmat kerran aikaisemmin vuosia sitten, ja erityisesti Towlie oli mitä mahtavin "WTF!?"-tason hahmo koko sarjassa. Olisi kyllä melkein pakko hankkia joko Towlie-paita taikka sitten se pyyhe. Noh, joka tapauksessa helvetin hyviä jaksoja kyseisestä sarjasta oli kyseessä. Lisää tämmöisiä! Lisää South Parkia! I'm so high right now!

Tässä vielä illalle - vai pitäisikö sanoa että aamulle "the song of the hour":

N.W.A. - Straight Outta Compton


Hyvää yötä, arvoisat lukijat!

Taking things apart-

Tänään on tullut jopa tehtyäkin jotain - yllättävää sinänsä.

Sain tuon sohvan purettua osiksi. Nytpä ei tarvitse sitäkään ottaa mukaan, vaan minulla on entistä vähemmän kamaa poistettavanani kun täältä lähden. Ihan hyvä homma sikäli, nimittäin vihaan sunnattomia tavaramääriä muutenkin. Oikeastaan pitäisi alkaa elämään mahdollisimman askeettista elämää - eli pärjätä niin pienellä määrällä tavaraa kuin vain mahdollista.Se tuntuu oikealta tällä hetkellä. Minusta se materialististen rikkauksien hankinta ei voi olla elämän pääasiallinen päämäärä, vaan kyllä minimi-kamalla on pärjättävä. Näin minä uskon - ja olenkin ryhtinyt näiden armeijanjälkeisten kuukausien lomassa ulosliputtamaan kaikenlaista tarpeetonta kamaa pois. Kun tavaraa olen myynyt, niin olen monesti huomannut kuinka en ole löytänyt mitään järkevää syytä jonkun tietyn esineen tai tavaran hankinnalle - olen löytänyt itseni usein jonkun tietyn kirjan ääreltä miettiessäni ääneen että "mitähän minä tälläkin oikeastaan tein?" - ja siitäkin tuli maksettua taas jonkinlainen summa rahaa joskus aikoinaan. On pakko ruveta ihan oikeasti kulutustietoiseksi ihmiseksi, muuten löytää itsensä jälleen kaikenmaailman älyttömyyksien omistajana ennen pitkää.

Vihdoinkin Youtubeen oli tullut myös trailereita tästä Ari Folmanin animaatio-elokuvasta nimeltään Waltz with Bashir. Itse luin siitä muutama kuukausi sitten, ja yritin tutkailla että oliko esim. juurikin Youtubessa siitä mitään infoa - ei kuitenkaan ollut. No, nytpä on - tosin vasta Cannesin Elokuvajuhlien jälkeen. Alunperin luin tästä koko elokuvasta Helsingin Sanomien sivuilta, jossa oli pienehkö juttu tästä Ari Folmanin teoksesta. Kiinnostuin siitä, mutta netissä ei ollut trailerin traileria aiheesta. Täytyi siis odottaa.

Aika hyvältähän tuo näyttää - ja kiinnostavalta minun lähtökohdistani. Täytyypä yrittää jostakin saada se käsiin. Helsingissä voisi vaikkapa käydä tsekkaamassa sen elokuvateatterissa, jos aikaa löytyy. Tätä olenkin hieman miettinyt, sillä en ole pitkään aikaan elokuvissa käynytkään - ja olisi ihan kiva päästä jotakin katsomaan. Miksei siis tällaista? Tässä vielä yksi traileri elokuvalle.

Job Hunting

Pistin hakupaperit menemään kesäksi yhteen työpaikkaan. Hain sinne ihan puhtaasti kuultuani eräältä armeijassa tapaamaltani henkilöltä sen sisällöstä. Saapa nähdä että miten käy. Olen kuitenkin aikalailla realisti, eli toisin sanoen en usko pääseväni sinne nk. "näillä papereilla". Pyrin kyllä kirjoittamaan mahdollisimman vakuuttavan hakemuksen kaikenmaailman todistusten jatkoksi, mutta kenties suurimmaksi ongelmaksi työn saamisessa saattaa koitua yksinkertaisesti se että minulla ei ole mitään kokemusta kyseisestä alasta. Eivätkä minun työtodistukseni yms. muu sälä tue sitä mitenkään. Joudun kai tyytymään odotukseen, kuten yleensä.

Pitää varmaan vaan hakea jotain usual "paskaduunia" kesäksi: lehdenjakoa, puistohommia yms. hanttihommaa, mitä nyt sattuukaan löytymään. Olisi se silti ihan kiva päästä tuohon ensisijaiseen hommaan, vaikka epäilenpä että sinne hakee 500,000 kertaa pätevämmän näköisiä tyyppejä kuin minä. Saapa nyt nähdä tosin että kuinka käy.

Muuttoon on nyt aikaa piakkoin vähän yli kuukausi. Maaliskuu pitäisi vielä tässä kämpässä pyöritellä. Noh, onpahan ainakin aikaa itselle pitkästä aikaa. Koko viime vuosi meni valtiolle pyhitettynä kokonaan, joten siinä mielessä nyt on ihan kivaa olla vähän kotonakin.

Surrealistisen postauksen jälkeinen aamu

Heräsin tänään todella hävyttömän myöhään. Joskus puolen yhden aikoihin suostuin vasta nousemaan sängystä ylös. En kyllä toisaalta yhtään ihmettele että miksi heräsin näin myöhään, sillä menin nukkumaan tosiaankin vasta joskus 03:17. Holy crap, olin ylhäällä melkein puoli neljään asti juuri kun olin saanut unirytmin taas takaisin paikoilleen.

Pitäisi alkaa taas juoksemaan lenkkejä. Jotenkin tuntuu että syön myös liikaa. Koko tammikuun ja helmikuun alkuun sain taas hyvin pidettyä "liikuntaharrastukseni" päivittäisenä, mutta nyt sitten ollaan taas lopahdettu täydellisesti. Pitää alkaa kyllä nyt ruokailujen määrää vähentämään. Jospa söisi vain jotain saamarin valmispuuroja koko loppuajan kun tässä asunnossa asuu? Se olisi melkolailla oikein - minusta nimittäin tuntuu että omaan ihan oikeasti aika pienen vatsalaukun, ja pärjään oikein hyvin suhteellisenkin pienellä ruokamäärällä. Joskus kuitenkin tulee syötyä aina ns. "varmuuden vuoksi" useammin päivän sisällä - joka aiheuttaa muuten aika nopeasti minulle ainakin ylensyöneen olon.

Eilen minulla oli myös varsin eläimellinen yhteentörmäys tämän taloyhtiöni juopon kanssa. Hänellä oli tällä kertaa koira mukanaan - sellainen isohko, varmasti urospuolinen kultainen noutaja. Menin viemään roskia ulos, kun tämä tyyppi sitten ilmaantui äkisti eteeni - vastasin hänen nähdessään varsin neutraalisti että "päivää vaan", johon sitten hän nyökkäsi ja örisi jotain takaisin. Samassa kuitenkin tämä valtavahko uroskoira äkkäsi minut, ja hyppäsi päälleni. Koiraeläin sai minut horjahtamaan taaksepäin äkkinäisellä liikkeellään, ja hetkellisesti sai minut hätkähtämään. Äkkiä kuitenkin tämä juoppo komensi koiransa pois ja perääntyi asuntoonsa. En nyt ajattele tässä ettäkö tuo juoppo jotenkin olisi käskenyt koiraansa hyökkäämään kimppuuni, ilmeisesti se oli vain vähän villi luonteeltaan - siis tämä koira.

Samaisena iltana olin sitten myös asuntoni keittiössä. Kuulin yhtäkkiä kuin koiran uikutusta ulkoa. Se oli voimakasta ja kimeää - epäilin suorastaan että tuo puliukon koira oli jossain lähistöllä ujeltamassa sen omistajan sammuttua johonkin hankeen. Tämä ujellus jatkui jonkin aikaa, ja päätin lähteä sitten niiltä istumilta viemään roskat ulos jotta voisin samalla tarkistaa että mistä tuo kyseinen meteli oikein tulee. Saavuttuani pihalle ja käveltyäni roskiskatosten luokse, tällaista valittavaa koiraa ei näkynyt missään. Sitten meteli taas alkoi - tosin tällä kertaa läheisten lumikinosten luota. Huomasin kuitenkin että metelin aiheuttajat olivat jotain ala-asteikäisiä penskoja. Nämä kersat ujelsivat ja haukkuivat kuin koirat läheisen lumikinoksen päällä. Olin hetkellisesti hieman ihmeissäni - nimittäin minua oli tosiaankin aikalailla jekutettu. Kid's these days, huh?

Noh, parempihan se tietenkin oli näin päin - vaan kyllä se pistää mietittyttämään että mitä näiden lasten aamumuroihin oikein nykypäivänä pistetään, kun ne kuulostavat ujeltavilta kultaisilta noutajilta?

Surrealistinen postaus

Tuli juuri katseltua Nelosen ja Mtv3:n leffat lähes putkeen. Kolmoselta tuli ensiksi Fear and Loathing In Las Vegas, joka on ollut tietenkin jo pitkään tämän minun blogini nimenkin innoittajana. Sitten seuraavana tuli perään Neloselta Natural Born Killers. Enpä kyllä tiennyt että sekin oli Quentin Tarantinon tarinaan pohjautuva elokuva.

Moisten elokuvien putkeen katsominen oli kyllä aika surrealistinen toimenpide. Ensiksi huumeidensekaista hortoilua pitkin Las Vegasia, jonka jälkeen seurasi todella sekopäinen matka pitkin murhaamisen syvimpiä olemuksia. Olin täysillä väsynytkin NBK:n loppupuolella, entisestään lisäten kokemuksen epämääräisyyttä. Must sleep soon.

Hmm.. Mitähän vielä? Mieleni alkoi tekemään lähtöä jonkinlaiselle Roadtripille. Alle pitäisi saada auto, sekä tarpeeksi sopivaa seuraa moiselle. Ajelisi vaan pitkin Suomea vähän aikaa ja miettisi matkan mukanaan tuomia mielentiloja. Menisi nimenomaan sinne minne tuuli tai vain auton bensamoottori veisi. Tällainen Roadtrip olisi lähes pakko kylläkin toteuttaa kesällä, sillä silloin kaikki on muutenkin kaikkein parasta tässä maassa. Uskon myös että kasvuni ihmisenä riippuu jonkinlaisesta eeppisestä matkasta tässä vaiheessa elämää. Sen on oltava joko ulkomaanmatka, taikka sitten Roadtrip. Take your pick.

Ai niin. Ja yksi asia vielä.

Minulla on sellainen tunne että jossain vaiheessa pian on lähdettävä Helsinkiin. I mean, I've got to get down there. Like very soon, man.

Vähän samaan tapaan kun joku supersankari palaa kotikonnuilleen jossakin leffassa, niin samaan tapaan myös minun on niin tehtävä. Nyt jotenkin alkaa pikkuhiljaa taas tuntemaan jotain outoa vetoa maamme pääkaupunkia kohtaan. En ole käynyt siellä vähään aikaan (viimeksi marraskuussa 2008) , joten nythän on todella hyvä aika tehdä sinne pienehkö visiitti.

Videopelihistoriani keskipitkä oppimäärä

Ennen kuin aloitan tämän postauksen, niin ilmoitan teille että laskin juuri kaikki asunnossani olevat PC-pelini. Luvuksi tuli hulppeat 136 kappaletta. Muistakaa siis tämä. 136kpl PC-pelejä. Jos te ette muista, niin siinä tapauksessa minä sitten muistan. Joku tulee kuitenkin aina muistamaan - ja pahaenteistä naurua päälle.

Tämän postauksen tarkoituksena on oikeastaan kirjata ylös hieman videopelihistoriaani lähinnä laitteiden sekä pelien osalta. Tiedostan sen että aivan alkutaipaleet ovat tosiaankin hämärän peitossa muistissani, mutta yritän jotenkin rationalisoida muistikuviani tarinan kulkeutuessa eteenpäin.

OK, here it goes.


Ensimmäiset kaksi pelikonsoliani - addiktion alkutaipaleella


Ensimmäinen pelikonsoli joka minulle ostettiin oli Segan kehittämä 16-bittinen Megadrive. Ensimmäinen videopelini oli siis loogisesti Sonic The Hedgehog. Minulla oli heti alusta alkaen tähän vain yksi ohjain, ja näin asiat tulisivat olemaan koko konsolin pääasiallisen käyttöajan. Muistelisin että minulla oli tälle konsolille peleinä ainakin Alien 3, Sonic The Hedgehog, Sonic The Hedgehog 2, 688 Attack Sub, Batman Returns, Batman, Terminator 2: Arcade Game, Asterix And The Great Rescue, GhostBusters, McDonald's Treasureland Adventure, Greendog - The Beached Surfer Dude, Rambo III ja Fire Shark. Aikalailla siis näyttäisi siltä että lisenssipelit oli tuolloin alle kymmenen vuotiaana melkoisen kova juttu. Minulla oli myös tälle konsolille se Menacer-valopistooli-hässäkkä.

Sega Megadrive minulla on yhä tänäkin päivänä. Pelivalikoima on tosin aikalailla kutistunut, sillä olen aikoinani myynyt Megadriven pelejä pois aikamoisella kiirellä silloin kun Playstation tuli. Tyhmä valinta - mutta minkäs teet kun se on nyt tehty.

Kiitos upporikkaiden sukulaisteni, iloa Megadriven kanssa kesti kai vaan jotain pari viikkoa - ja jo eteen tuotiin 8-bittinen Nintendo. En tiedä tarkalleen että mistä se oli hankittu, mutta uusihan se oli ja mukana tuli kaksi ohjainta, 14 peliä ja kaksi kappaletta omituisia 80-luvun designilta haiskahtavia kantolaatikoita pelikaseteille. Näistä "säilytyslaatikoista" en ole löytänyt mitään kuvaa, mutta ne olivat harmaita, kulmikkaita ja niissä oli Nintendon logot, joten olettaisin niiden olleen virallisia eikä mitään piraattituotteita. En ole kuitenkaan onnistunut löytämään netin syövereistä kuvaa näistä laatikoista - kenties yritykseni palkitaan. Myös mainittavan arvoista oli se, että tässä konepaketissa minkä sain ei tosiaan ollut alkuperäistä Super Marioa mukana ollenkaan - eikä sen puoleen muuten Duck Huntiakaan valopistooleineen.

Nyt kuitenkin yritetään muistella 8-bittisen pelejä: Batman, Prince of Persia, Rush N' Attack (Konami FTW!!), Dr. Mario, Bionic Commando, Teenage Mutant Hero Turtles, Batman, Adventures In The Magic Kingdom, Megaman 4, F-15 Strike Eagle, Rollergames, Bucky O'Hare, Sword Master, Lemmings, The Goonies II, Adventure Island 2, Contra, Double Dragon II: The Revenge sekä Tiny Toon Adventures 2: Trouble in Wackyland.

Eli tuossa pitäisi nyt olla about kaikki 8-bittisen Nessin peleistä mitä muistan omistaneeni. Eipä noista nyt oikeastaan kovinkaan moni ole mitenkään erikoinen. En koskaan omistanut esim. Metal Gearia, ja alkuperäinen Zeldakin oli aina minulla lainassa. Vasta myöhemmin on tullut sitten pelailtua nekin lävitse - tosin valitettavasti edelleenkin emulaattorilla.

8-Bittisen Nintendon kohtalo oli sitten toisenlainen. Myin sen pois tyhmyyksissäni jollekin sukulaispojalle muistaakseni aikoinaan 500 markasta. Varmaan aika halvalla lähti silloinkin, mutta minkäs teet kun hankkiuduin tyhmänä kersana kaikesta "vanhasta" eroon silloin. Nintendoni oli vieläpä ihan hyväkuntoinenkin, että sikäli en todellakaan myynyt pois mitään aivan väsähtäneessä kunnossa olevaa laatikkoa, mutta kyllä tuo edelleen kirpaisee kun sitä ajattelee.

Super Nintendo - välimallin jätkän väliaikainen malli

Super Nintendo päätyi kotiini hieman surrealistisemmalla tavalla kuin aikaisemmat kaksi konsolia. Eräs minua tuolloin yli kymmenen vuotta vanhempi "hunsvottipoika" naapurissa vietteli aikaansa lähinnä kaljaa juoden, Metallicaa kuunnellen ja mainitulla SNES:llä pelaten. Ystävystyin hänen kanssaan, ja kävimmekin muutaman silloisen toverini kanssa pelaamassa hänen luonaan Super Nintendoa. Tällä tyypillä oli kourallinen pelejä SNES:lleen. Positiivisena asiana muistan myös tuolloin että pelejä oli vielä tapana vuokrata esim. Videovuokraamojen yhteydessä, josta tuolloin pelejä SNES:lle hankittiin aina viikonlopuksi kun muiden koneiden pelit oli aika pitkälti kaluttu jo loppuun.

Tällä hunsvotilla oli myös luonnollisesti jatkuvia raha-ongelmia. Täten raha-ongelmien takia hän päätyi myymään minulle SNES:nsä muistaakseni n. 300 markalla. Kyseisen Snessin joku elintärkeä liitäntäkaapeli oli rikki, ja tämä Hunsvotti (terveisiä muuten hänelle, mikäli olet nykyään keski-ikäisenä vielä elossa! Tuu käymään!) oli sitten jollain välttävällä kolvaustaidoillaan yrittänyt sitä korjailla. Tämä "korjaus" ei tietenkään pitemmän päälle toiminut, ja jouduin kaikenmaailman epämääräisillä teippiyhdistelmillä pitämään sitä piuhaa koossa kunnes sitten yhdessä vaiheessa se ei vaan enää pysynyt kasassa. Tästä johtuen minulle ostettiinkin sitten ihan ihka upouusi Super Nintendo Entertainment System. Minulla oli tähän kyseiseen laitteeseen kaksi ohjainta.

Tässäpä taas listaa peleistä joita muistan omistaneeni: Judge Dredd, Alien 3, Super Turrican II, Super Star Wars, Super Star Wars: Return Of The Jedi, Super Mario All Stars, Adventures of Yogi Bear, Donkey Kong Country, Earthworm Jim, Street Fighter II Turbo ja Mortal Kombat 3.

Jälleen kerran voin todeta että erilaiset elokuvalisenssipelit miellyttivät tuon ikäisenä. Oikeastaan aika paljolti omistinkin vain leffalisensseihin perustuneita pelejä näillä kolmella ensimmäisellä konsolillani, ja jätin esim. 8-bittisen Nintendon ja 16-bittisen Segan monet klassikot SNES:n vastaavien kanssa täysin kokematta. Myönnän että sitten vanhempana ollaan korjailtu tätä valitettavasti emulaattoreilla - mutta minkäs teet kun ko. pelit ovat niin vaikeasti saatavilla nykyään.

Super Nintendo jää kuitenkin konsoliarsenaaliini 8-bittisen Nintendon tapauksesta huolimatta. Se ei kuitenkaan säily samaan tapaan kellareiden komeroissa kuten Sega Megadrive, vaan se myydään pois muutaman vuoden jälkeen uusien ja parempien konsolien tieltä.

Nyt kun siis Super Nintendo on hankittu, ruvetaan aikalailla lähestymään 1990-luvun ylempää puoltaväliä. Täten myös 16-bittisten konsolien taantuma alkaa. Loogisesti tätä aikaa seuraa:

Playstation - uhka idän ihmemaasta!

Eletään noin vuotta 1996-1997. Uudet, 32-bittiset konsolit Sega Saturnin ja Sony Playstationin johdolla ovat aloittaneet tiensä markkinoille hiukan aikaisemmin. Myös minä kiinnostun uusista konsoleista, sillä uusi formaatti niissä hätkähdyttää: itse peli on tällä kertaa kasetin sijaan CD:llä, joka vaikuttaa varsin modernilta vaihtoehdolta kömpelöiden muovikasettien sijaan.

Jonkin aikaa olen täysin kahden vaiheilla ostopäätöksessäni. Ostaako PSX vai Saturn? Sonyn vehje on minulle täysin tuntematon tuttavuus - enkä ole muuten sen puoleen koskaan kuullut kyseisen yhtiön mitään pelikonsoleita valmistaneenkaan. Kovin suosittu se kuitenkin näyttää olevan. Segan Saturn kuitenkin sentään omaa minun puolestani vankan luottamuksen - onhan Sega Megadrive edelleen tällöin tallella ja monta hyvää hetkeä sen parissa on vietetty.

Yksi kavereistani tekee ensimmäisen siirron - ja hankkii yllätyksellisesti Sega Saturnin. Luonnollisesti sympatiani ovat Saturnin puolella, mutta saatuani mahdollisuuden päättää - siirryn kuitenkin Playstationin riveihin täysin odottamattomasti. Miten näin kävikään? Kyse on niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin ihmissuhteista. Kyseinen Saturnin ostanut tyyppi on hieman epäsuosiossa, joten päätän infantiilisti hankkia Playstationin ihan senkin takia ettei tarvitse käydä kyseisen tyypin luona pelailemassa. En muista tarkalleen PSX:ni hankintavuotta, mutta se oli muistaakseni viimeistään 1996.

Vaikka Playstationin hankinkin - niin se ei kaveriporukassani hirveästi herätä mitään negatiivisia tunteita. Paitsi tietenkin Sega Saturn - jätkässä. Tuolloin tunnen eläimellistä ylemmyydentunnetta häntä kohtaan, sillä minun päätökseni tulee influensoimaan kaikkien muiden kakaroiden pelikonsolisuunnan seuraavan kymmenen vuoden ajaksi kulmillani. He ostavat Playstationin. Saturn kuolee pois muutamassa vuodessa.

Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt ostaa Saturn. Se on nykyään äärimmäisen vaikea saada, ja omaa todella korkean kulttuuriarvon retrovehkeenä. Saturn kuoli pian pois vuoden 1996 jälkeen, toisin kuin PSX. Kyseisen Playstationin olisi ehtinyt hankkia sitten myöhemminkin. Noh, elämähän on valintoja täynnä.

Sitten Playstationin pelivalikoimaan, jota minulla oli seuraavien julkaisujen muodossa: Final Fantasy VI, Final Fantasy VII, Killing Zone, Syphon Filter, Syphon Filter 2, Dark Forces, Rebel Assault II: A Hidden Empire, Metal Gear Solid, Alien Trilogy, Die Hard Trilogy, Tekken, Tekken 3, Resident Evil, Resident Evil 2, Resident Evil 3, Grand Theft Auto, Silent Hill, Mortal Kombat Trilogy, NHL 97, Tomb Raider, Crash Bandicoot, Abe's Odyssee ja Resident Evil Director's Cut.

Tällä kertaa minulla oli sen verran älliä päässä että onnistuin hankkimaan ihan oikeasti hyviä pelejä Playstationilleni. Hyvien PSX-pelien osa-alueelta otanta on siis laaja, ja tutustunkin ensimmäistä kertaa mm. Final Fantasy-sarjan peleihin seiskan kautta - joka jääkin elämäni yhdeksi vaikuttavimmista pelikokemuksista ikinä. Myös sellaiset pelisarjat kuten Silent Hill, Grand Theft Auto, Tomb Raider ja Resident Evil tulevat tässä vaiheessa tutuiksi ensimmäisillä osillaan.

Kun Playstationin valtakausi alkaa joskus vuoden 1996 kesällä, myydään vielä samana syksynä SNES pois serkuilleni. Tämäkin on tosiaan todella typerähkö idea, mutta minkäs teet kun järki ei vieläkään paina päätä. Playstation jonka ostan toimii moitteettomasti vuoteen 2000 saakka, kunnes sen lukupää sanoo itsensä irti. Moista masiinaa ei kannata korjata. Päädytään ostamaan uusi.

Jo tässä vaiheessa PC-pelaaminen on alkanut myöskin kasvattamaan suosiota keskuudessani. Oikeastaan se on ollut mukana kuvioissa jo vuodesta 1997 määrin - tosin joka vuosi kasvavassa osassa, vieläpä. Siksipä toisen Playstationin tultua taloon PC alkaa kasvattamaan suosiotaan pelimuotona. Konsolipelaaminen jää sivuraiteille vuosina 2001-2007, jolloin pääasiallisesti en omaa minkäänlaista konsolia vaan myyn 2005 PSX:n pois suurimman osan peleistä mukaanlukien. Huomionarvoista on myös se että en hanki Playstation 2:ta suinkaan silloin kun se ilmestyy - vaan tuumaan PC:n näyttöruudun takaa ynseän penseähkösti moisesta vehkeestä että "ihan kiva olis, mutta tuntuu että on hiukka kallis PC-peleihin verrattuna". Microsoftin vähäpätöinen aluevaltaus, X-Box, ei myöskään saa minua millään tapaa syttymään: se vaikuttaa halvalta PS2-kopiolta, ja jopa minä tajuan sen tulevaisuuden olevan synkkääkin synkempi.

PC-pelaamiseni on myös aikalailla isohko osa kokonaista videopelihistoriaa. En kuitenkaan aio käsitellä sitä nyt, sillä se vie myös aikaa. Kenties seuraava tätä aihealuetta luotaava postaus voisi hyvinkin käsitellä PC-pelaamista. On siitäkin kaikenlaista ihan jännää kerrottavaa, vaikka sen historia on kyllä pikemminkin aikalailla monien pelien osalta vähän jälkijunassa matkustamista. Huomionarvoista sekin kuitenkin on.

Mutta sitten takaisin päätarinaan:

Yläasteen loppu ja koko lukio pelataan PC:llä. Hyvin äkkiä kuitenkin PC:ni vanhenee suorituskyvyltään, ja jo vuonna 2005 voidaan sanoa että uusia pelejä ei sillä voida pelata ollenkaan. Sivu suun menneitä PC-klassikoita pelaillaan kuitenkin vielä PC:llä muutamien vuosien ajan - jatkuen tähän päivään. Aina kuitenkin auttamattomasti vanhentuneella kalustolla varustettuna.

Silloisella tyttöystävälläni on onnekseni PS2 ja Gamecube. Muutamia molempien pelien klassisimpia julkaisuja pelailen niillä lävitse, mutta seuraava pelikonsolihankinta sijoittuu kuitenkin vasta loppukesällä 2007.

Konsolien väistämätön paluu

Kesä 2007. Kuumia kesäpäiviä värittää ajatus ylimääräisen rahan kuluttamisesta puhtaasti sen johdosta että PC:llä kuivien klassikoiden pelaaminen alkaa aika pitkälti väsyttämään. Ihan kivasti ollaan nyt jo vanhalla nuhapumppu-PC:llä yritetty saada iloa irti tyhjästä. Käännyn konsolimarkkinoiden suuntaan:

Jälleen totean että konsolien vastakkainasettelun aika ei ole suinkaan ohitse: markkinoilla riehuu kapitalistinen sota Microsoftin Xbox-360-konsolin ja perinteikkään Sonyn upo-uuden Playstation 3:n välillä. Tutkiskeltuani hieman Playstationin kolmanteen tulemiseen liittyviä yksityiskohtia, saan tietää että a) uusi konsoli on sillä hetkellä tuhottoman kallis vaikkakin muuten ihan kiva b) sille on vielä kovin vähän ihan oikeasti hyviä pelejä myynnissä.

Microsoftin X-Box 360 - taas aiheuttaa myöskin omalla tavallaan universaalia pahennusta. Enemmistön mielestä - eikä suinkaan syyttä - se omaa todella perustavanlaatuisia teknisiä vikoja. Pääoman sijoittamista moiseen vehkeeseen vahvasti epäillään laajalla rintamalla.

Otan tällä kertaa tietoisen riskin. Xbox-360:n pelivalikoima vain kiinnostaa enemmän. Järkeilen molempien laitteiden kuitenkin omaavan noin suunnilleen samat tehot ja ominaisuudet. Lähden siis kauppaan ja heitän rahat pöytään Xbox 360:n hyväksi.

Oma X0:ni osoittautuu luotettavaksi. Tätä kirjoittaessani se on pian kaksi vuotta vanha laite, eikä pelättyä "punaista rinkulaa" ole näkynyt vielä kertaakaan. Pelivalikoima on myös lähes identtinen PS3:n kanssa, joten sikäli en mielestäni menetä paljoa. X-Box 360:lle julkaistaan myös paljon käännöksiä PC-peleistä, täten mahdollistaen myös minun tutustumiseni PC:n uusimpiin tuotoksiin. Tuhannet kiitokset "Multi Platform"-julkaisuille.

Vuoden 2008 syyskuussa tapahtuu myös elämässäni iloinen sattuma: Playstation 2 on saavuttanut jo ihan kunnioitettavan iän ja markkinavoimat ovat sitä mieltä että sen hintaa voidaan alentaa. Playstation 2 liikkuu enää n. 150:n €:n tienoilla - ja saan jopa tiedon siitä että paikoitellen niin suomesta kuin erityisesti naapurimaastamme Ruotsista moinen konsoli irtoaa noin sadalla eurolla.

Syyskuussa 2008 hankin itselleni armeijasta pitkää, yli kymmenen päivän lomaa viettäessäni Playstation 2 - konsolin Helsingistä. Tilanne on sikäli kutkuttava että alan hiljalleen muurahaisen ja metsästäjän lailla keräämään lähes yksitellen kaikkia niitä kymmeniä PS2:n klassikoita hyllyyni näin jälkijunassa monien vuosien jälkeen. Moinen aarteen etsintä on ihan kivaa, sillä olen kuitenkin missannut niin monta peliä vuosien aikana PS2:lta kaikesta huolimatta, että on kivaa jälleen päästä etsiskelemään pelejä ihan omalta havainnointipohjalta pitkästä aikaa.

Minulla on nyt siis pitkästä aikaa kaksi konsolia. Yllättävä tilanne.

Tästä pääsemmekin siis loogisesti loppukaneetteihin:

Epilogi - Henkilökohtainen pelikonsolien renessanssi

Elän vahvasti pelikonsolien uudelleensyntymisen aikoja elämässäni. Vihdoinkin pääsen nauttimaan Playstation 2:n monista, jo useita vuosia vanhoista klassikoista, sekä pelaamaan vähäisiä jäljellä olevia PSX:n pelejäni myöskin samalla koneella. Vanha kunnon Dualshock-ohjain on aikalailla muistoja herättävä tunne käsissäni.

Tulevaisuuden suunnitelmani pelikonsolien osalta tulee olemaan väistämättömästi se, että ne ovat nyt tulleet jäädäkseen. Hyvin epätodennäköistä on se että tulen totaalisesti enää poistamaan mitään konsolia elämästäni samaan tapaan kuin lukiovuosinani. Vaikka konsoli teknisesti vanhentuisikin, niin ei se koskaan tule antamallaan sisällöllä - eli peliensä tarinoilla - vanhenemaan. Samat juonet ne VHS-nauhalla julkaistut elokuvatkin sisältävät uudempiin formaatteihin verrattuna - vaikkeivät välttämättä olekaan niin teräväpiirtotasoisia kuin DVD-, tai Blu-Ray - julkaisut.

Tulevaisuus tulee näyttämään sen mille tielle lähden pelikonsolihankintojenikin osalta. Tälläkin hetkellä havittelen kieltämättä kokoelmaani muutamaa hiukan vanhahtavampaa laitetta, toisena niistä Gamecube. Myös PS3:n hankintaa olen pohtinut, sillä sananlaskun mukaisesti "ei kahta ilman kolmatta". Olen kokenut kaikki tähänastiset Playstation-konsolit kolmatta lukuunottamatta, joten miksipä pysähtyä kahteen? Kolmannen hankinta on vain ajan kysymys, kuten moni muukin asia elämässä.

Rude awakening

Heräilin tänään lähes tasan 08:30. Herätykseni oli varsin brutaali, sillä heräsin kesken unen.

Ihan hemmetin hyvä toisaalta että heräsin kesken unen, sillä kyseinen uni oli epämiellyttävä. Se koski oikeastaan menneisyyden suhdesotkuja, jotka eivät luonnollisesti ole mitenkään suosittuja unenaiheita, kuten varmasti ymmärrättekin. Herättyäni minulla oli todella ahdistava olo vähän aikaa, enkä edes halunnut jäädä sänkyyn makailemaan. Kuin pisteeksi i:n päälle minulla oli jostain kumman syystä kylmä - tuntui että asuntoni lämpötila oli laskenut useita asteita. Oliko tämä kuvitelmaa vai vain ikävä realiteetti - sitä on vaikea sanoa.

Niin tosiaan - minunhan ei pitänyt kirjoittaa mitään tänne muutamaan päivään. Taisin pettää lupaukseni, mutta se ei niinkään minua haittaa. Rupesin miettimään että toisaalta on aika naurettavaa ruveta pitämään kaikenlaisia estoja päällä näistä kirjoitteluista. Se nimittäin rajoittaa taiteellista vapauttani. Ja jos toisaalta materiaalia pursuaa, niin mikäpä siinä, huh? Ei tällainen ikuisesti kestä, joten kirjoitetaan silloin kun tosiaan pystytään.

Kirjoittelin nyt muutaman päivän aikana myös aika pitkän postauksen konsolipelaamisestani. Viimeistelen sitä vielä hiukan, ja tämän jälkeen sitten julkaisen sen. Sen jälkeen olisi sitten tarkoitus pistää ilmoille postaus PC-pelaamiseni lyhyestä historiasta. Se nyt kuitenkin on lyhyempi sisällöltään verrattuna tähän ensimmäiseen.

Nälän maantie

Lupasin itselleni että en oikeastaan kirjoittaisi tänään tänne mitään postausta. Tuntuu jotenkin vähän liian turhalta ruveta joka päivä kirjoittamaan jotain ihmeen täysin turhanpäiväisiä sepustuksia päivittäisistä rutiineistaan. Tekisi mieli kirjoittaa aina silloin kun on asiaa - antaisi nimittäin blogilleni huomattavasti ammattimaisemman - vai sanoisinko ehkä kenties että asiallisemman otteen.

Tänään minulla oli päällimmäisenä tasan yksi tunne herättyäni: nälkä. Eilen söin yhden lämpimän aterian, ja loppu ruokavalio koostuikin sitten Myslistä ja yhdestä juustosämpylästä! Aamiaiseksi heitin siinä huiviin Mysliä sekä joka aamun klassikkoa - eli teetä. Juustosämpylät olivat loppuneet eilen illalla.

Katsoin eilen illalla South Parkia Neloselta. Sehän esittää kaksi jaksoa peräkkäin nykyään Jerichon ohjelmapaikalla tiistaisin. Se ensimmäinen jakso, eli Cartmanin huvipuisto, oli aika keskitasoa. Ei naurattanut. Sen jälkeen tullut jakso oli se seksivalistus-episodi, jonka olinkin jo aikaisemmin nähnyt. Olin aika väsynyt jo tuohon aikaan, joten menin nukkumaan siinä about kahden aikoihin jälleen. Heräilin yhdeksältä. Nyt on alkanut vakiintumaan erittäin toimiva päivärytmi - kahdeksan tai yhdeksän aikoihin ylös ja nukkumaan siinä kymmenen ja kahden välillä.

Kirjoitin myös eilen taas lisää Horror-novelliani. Alkuunhan se on lähtenyt ihan hyvin - valmiina on nyt 14 sivua. Materiaalia pursuaa mielikuvituksestani toteutettavaksi asti muutama kohtaus päivässä - vaikka kieltämättä pelkään että en ehkä saa siihen mitenkään yhtenäistä runkoa. Minulle tulee jatkuvasti mieleen hyvältä kuulostavia "kohtauksia" kyseiseen novelliin vähän elokuvakohtausten tapaan, mutta ne ovat kuitenkin vain pieni osa kokonaisuutta. Vaikeinta on yhdistää kohtaukset keskenään siten että niiden välille syntyy jokin yhteys. Ja vielä vaikeampaa on pitää hyvää kirjoitusmotivaatiota yllä. Toivoisin että saisin tämän novellin valmiiksi ennen muuttoani - sillä en ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään. Viimeksi kirjoitin täyspitkän novellin vuonna 2006, enkä sitä ole näyttänyt kuin ehkä kahdelle ihmiselle. Tuona vuonna kirjoitusaktivisuuteni oli muutenkin aika hyvä, sillä muistikuvieni mukaan kirjoitin ainakin kaksi novellia. Itsellä on niistä koneella vain toinen tallella, sillä toinen meni vanhan koneen kiintolevyn mukana sen mystisesti menetyttyä henkensä. Tämä novelli on kuitenkin edelleen tallella CD:llä.

Todella brutaali nälkä kyllä nyt vaivaa. Pakko lähteä käymään kaupassa. Tuntuu että olisi kärsinyt jo pitkään kroonisesta nälänhädästä.

Aamut ovat pieni kuolema -

Heräilin tänään joskus kahdeksan aikoihin. Sikäli yllättävää että heräsin niinkin aikaisin, ja tunnen itseni jopa levänneeksi siitä huolimatta että menin nukkumaan vasta kahden aikoihin yöllä. Herättyäni pyörin oikeastaan sängyssä vielä yhdeksään asti. Katselin sängyn pohjalta tumman yön muuntautumista jälleen päiväksi valoaste kerrallaan. Kuuntelin talostani kantautuvia aamuisia ääniä: lähinnä vain ovien avaamisia ja sulkemisia. Kaukaisia kävelyaskelia, postiluukun kolahduksia. Samalla kun kuuntelin muun maailman yleistä elämänmenoa, tuli mietittyä vähän kaikenlaista elämänsä varrelta. Syy miksi alotin tämän syvän metafyysisen pohdiskelun oli yksinkertaisesti se, että hetkellisesti luin eteenpäin vierelläni makaavaa A. Paasilinnan teosta nimeltään Hirtettyjen Lurjusten Yrttitarha. Siinä kohdassa missä parhaillani olin niin kaksi kirjan henkilöä ajeli moottoripyörällä Piippolaan. En tiedä että sanooko moinen paikkakunta mitään, mutta itselleni se sanoo paljonkin: olen nimittäin käynyt siellä varmaan noin sata kertaa. Tosin hyvinkin pikaisesti. Syy miksi kävin siellä pikaisesti ja usein oli se että armeijassa lomakuljetusbussit ajoivat aina sen kautta. Muistan aina odottaneeni paluumatkallamme kiihkeästi Piippolan rajakyltin ohittamista. Se nimittäin tiesi ettemme olisi enää kaukana Kajaanista, ja täten pääsisi pian mm. kuselle ja porisemaan paskaa palvelustoverien kanssa. Nyt kun miettii, niin olen oikeastaan käynyt aika useissa paikoissa Suomemme maassa. Olen nähnyt Kainuun, Pohjanmaan, Etelä-Suomen ja osia itäisestäkin Suomineidosta. Lappiin enkä Turun alueelle oli vielä juurikaan kerennyt. All in good time.

Yö meni aika pitkäksi muutaman tyypin kanssa netissä jutellessa niitä ja näitä. Toinen näistä oli exäni nykyinen, ja täytyy sanoa että hauska veikkohan tuo on. Todella rento. Varmasti rennompi ja luonnollisempi kuin minä voin koskaan ollakaan.

No joo, aamupalaksi kerrankin omien standardieni mukaan hiukan laadukkaampaa mättöä: jo perinteeksi muodostunutta Mysliä, Teetä ja 1 kappale Fazerin Juustosämpylöitä. Tämä oli kyllä nyt sopivan maittava aamiainen pitkästä aikaa. Puuroakaan en ole vähään aikaan myöskään syönyt, sillä en ole vain jaksanut. Tämän Myslin suhteen täytyy kyllä sanoa, että voisi alkaa olla aika kenties vaihtaa myslin laatua pitkästä aikaa. Tämä Lidlistä saatava "Goody Special Muesli" on yllättäen suosikkini: siinä on tarpeeksi kaikenlaista tavaraa pelkkien leseiden ohella. Kyseisessä myslissä on nimittäin kuivattua Ananasta, banaania, Kookosta sekä Papayaa. Herkullista ja hedelmäisen maukasta. Monissa muissa mysleissähän tätä kaikkea ei ole - ja jotenkin tuntuu että suurin osa mysleistä todellakin maistuu joltain kaninruoalta suurimman osan ajasta. Tämä kuitenkin tekee poikkeuksen.

Hmm.. Tässä jälleen yksi aihe mikä tuli mieleen aamulla sängyssä maatessani. Älkää pahoittako mieltänne.

Minulla on ollut jo pitkään teoria.

Uskon että se mitä sanotaan naisen kumppanin etsimisestä on totta. Ja mitäkö siitä tarkalleen ottaen sanotaan? Noh, olette varmasti kuulleet sen väittämän että nainen hakee usein seurustelukumppanikseen isäänsä joko suuresti tai vähän muistuttavaa. Minä väitän että tämä on totta. Omat empiiriset havaintoni ovat osoittaneet nyt kahden naisen kohdalla tämän olevan totta.

Kenties se tapahtuu vaistomaisesti - kenties joidenkin kohdalla se on täysin tarkoituksellistakin. Väitän kuitenkin että jotkut naiset etsivät joko vaistomaisesti tai tahallaan mahdollisimman paljon isäänsä muistuttavaa henkilöä seurustelukumppanikseen. Syynä tähän on se että ko. nainen hakee turvallisuutta ja "tutunomaisuutta", ja isä (tai vaiht.eht. isähahmo) on tuonut useimmiten sitä tämän naisen elämään. On helpompaa mukautua tutunomaisen henkilön persoonaan, kuin yrittää mukautua sellaisen ihmisen persoonaan joka on monella tapaa täysin vieras. Kenties siis pariutuminen onkin tosiasiassa totta sen väittämän määrin mikä toteaa että se on pitkälti kiinni vain biologisista seikoista - eikä niinkään tunne-elämän spontaanisuudesta.

Huusin Huuto.netistä kaksi Paasilinnan teosta. Tai pikemminkin jätin niihin tarjouksen. Toivon mukaan saan ne, vaikka toiseen niistä oli joku pälli esitellyt kysymyksiä ko. kirjan painovuodesta. Tuli ehkä heitettyä tarjous vähän liian aikaisin - olisi pitänyt varmaan vaan brutaalisti hiiviskellä molempien kirjojen sulkemisaikaan asti taustalla sitten viimeisillä minuuteilla iskeä kiinni. Noh, 24. päivä tätä kuuta se sitten selviää. Hopes up.

Haudanvakavan tunnelman laannuttava postaus

Tulin hiukan katumapäälle viime postauksesta. Se oli nimittäin todella apokalyptinen ja negatiivinen ilmapiiriltään. Kenties saitte minusta sellaisen kuvan että en tee juurikaan muuta elämässä kun lue lehtien kuolinilmoituksia kuin piru raamattua ja odota kolmatta maailmansotaa kaasunaamari ja suojapuku valmiina. Näin se asia ei kuitenkaan aivan ole, ja osoittaakseni että elämässäni on paljon muutakin kuten esim. ruoka, naiset, kalastus, kuntoilu, lukeminen, pelaaminen ja kaverien kanssa oleilu - niin teen pienen artikkelin ruokakokeiluistani.

Ruoka - tämä kulinaristien peruselementti on varmasti tuikitärkeää jokaisen elämässä, ja täten jokaisella on luonnollisesti siitä mielipide. Tässä tulevassa artikkelissa aion keskittyä puhtaasti erään ruokalajin valmistukseen samalla eri työvaiheista ja materiaaleista kertomiseen. Pitemmittä puheitta aloitamme:

Seinäjoen Seudun Poikamiesyhdistyksen Kokkauskerho

Ruokalajina "Italialainen Tomaattipastakastike Lisukkeineen"

Ruoka-aineet:

• 1 Purkillinen Tomaattipastakastiketta (530g)
• 1 Pussillinen Tagliatelle-kierrepastaa (500g)
• 1 Pussillinen Valmislihapyöryköitä
• 1 Purkkillinen Vihreitä Manzanilla-Oliiveja (680g, joista oliiveja 420g)
• Hyppysellinen Suolaa
• Hyppysellinen Oreganoa
• Sekä muita mausteita teeman (tai oman maun) mukaan

Lähtökohtana oli siis valmistaa helppo ja edullinen kokonaisuus. Tällä kertaa päätin pihistää kuluissa, ja valitsin Lidlin aine-osien hankintapaikaksi. Tagliatelle-pasta ja sen kanssa olennaisena osana kuuluva pastakastike irtosivat muistaakseni n. 2 euron yhteishinnalla. Ulkonäöllisesti ne eivät eronneet kilpailevien ketjujen vastaavista. Lidlin lihapullat sen sijaan eivät kuitenkaan koskaan ole olleet suuria suosikkejani monestakin syystä, mutta kun aterian ideana oli saada kokoon halpaa ruokaa, niin minkäs teet.

Ruokalajin valmistus alkoi sillä että heitin 1/3 kierrepastapussin sisällöstä kattilaan. Keitin niitä n. 6 minuuttia, jonka jälkeen lisäsin siihen hieman suolaa. En tiedä että oliko tämä tarpeen, mutta muistan lukeneeni jostain ruoka-ohjeista että suolan lisääminen keitettävän pastan sekaan on jollain tapaa hyödyllistä. Kaiketikin vaikuttaa makuun. Suolan lisäämisen jälkeen keitin pastaa vielä puolentoista minuutin ajan. Tämän jälkeen kaadoin vedet pois kattilasta jossa pasta seisoskeli, ja sen jälkeen sijoitin Pastan isohkoon lasikulhoon jäähtymään.

Tämän jälkeen heitin Tomaattipastakastikkeen samaiseen kattilaan jossa Pastaa oli valmistettu. Kastikepurkin kyljessä oleva etiketti neuvoi että Pastaa ei saanut keittää, vaan sen piti vain antaa lämmetä jonkin aikaa. Annoin pastakastikkeen kiehua kattilassa noin viiden minuutin ajan, jonka jälkeen lisäsin siihen Oreganoa. Pyöräyttelin sitä vielä hetken kattilassa. Tämän jälkeen kaadoin ainakin melko varmasti valmiin kastikkeen samaiseen kulhoon missä jäähtyvä kierrepasta odotteli.

Seuraavaksi hain jääkaapista lihapullat. Nämä Lidlissä myytävät alle euron punaisessa pakkauksessa olevat lihapullat ovat todella kamalia. Kun pussin avaa, tuhnupierua muistuttava haju ilmaantuu nenäreseptoreihin aivan välittömästi. Jos et oksenna vielä tämän jälkeen, niin tulet oksentamaan vähintäänkin siinä vaiheessa kun näet lihapullien ulkonäön. Niitä ei nimittäin turhaan kutsuta pässinkiveksiksi. Nyt aion kuitenkin lopettaa tämän varsin vulgaarin lihapullien ominaisuuksien kuvailun kuittaamalla yksinkertaisesti sanomalal vain että uskotte niiden varmasti olevan hiukan "epäherkullisen" näköisiä.

Ruoanteko jatkui sitten sillä että heitin lihapullat mikroon. Säteilytin niitä siellä n. viitisen minuuttia. Tämä kenties saattoi olla niille koostumuksestaan huolimatta liikaa, mutta otin tämän riskin joka tapauksessa. Kun lihapullat olivat valmistuneet mikron kilahdettua ruokakellon tapaisesti, kippasin tulikuumat lihapullat samaan kulhoon missä pastakastike ja kierrepasta olivat kohdanneet toisensa jo aikoja sitten. Tämän jälkeen hain jääkaapista vihreitä oliiveja. Nämä oliivit ovat todella herkullisia, eivätkä edes maksa paljoa. Tavallinen kansalainen siis voittaa kerrankin mikäli hän sattuu pitämään oliiveista ja noutaa näitä kaupasta. Kyseiset oliivit ovat myös erinomaisia kotitekoisissa Martini-koktaileissa - kokeiltu on!!

Kun tarpeeksi oliiveja oli lihapullien, kastikkeen ja kierrepastan seassa, aloitettiin aineksien sekoittaminen keskikokoisella muovikauhalla. Vain muutama pyöräytys, ja kaikki aineosat olivat sekaisin keskenään kulhossa kuin Haminan kaupunki. Tämän jälkeen ruoka olikin odotetusti valmista. Siirsin pienen annoksen sitä mustavihreään kulhoastiaan. Aterimeksi valitsin totutusta poiketen yhden haarukan.

Sitten makutestiin ja kokonaisarvioon:

Ensinnäkin on todettava että ainoat oikeasti onnistuneet aineosat tässä ateriassa ovat Tagliatelle-pasta sekä oliivit. Pasta on tarpeeksi kimmoisaa ja oliivit säilyttävät hyvin makunsa kaiken muun sotkun seassa. Nämä ovat selkeästi aterian, ja miksei jopa ko. kauppaketjunkin valioyksilöitä.

Moitteita tulee kuitenkin tästä Pastakastikkeesta. Ensinnäkin kastikkeen etiketti kertoo että se on "voimakassuolainen", joka ei voi tarkoittaa loppupeleissä mitään positiivista. Tämä uhattu "voimakassuolaisuus" on kuitenkin täyttä lumetta, sillä maussa se ei tule mitenkään ilmi. Kastike ei ole maultaan missään nimessäkään suolaista! Epäilenkin tästä johtuen että kastike sisältää juurikin tätä ns. "piilosuolaa", josta erinäiset terveystahot ovat varoitelleet meitä jo vuosikausia. Olkaa siis varovaisia!

Kastikkeen maku on myöskin varsin mielenkiintoinen. Kenties se on valmistajansa näkemys "tomaattikastikkeesta", tai sitten kenties sen teossa on vain epäonnistuttu. Vaikea sanoa. Mutta joka tapauksessa kastikkeessa on omituinen - sanoisinko jopa että "muovinen" sivumaku. Se kaiketikin johtuu jostakin mausteesta, mutten kyllä osaa sanoa että mitä se voisi olla. Olen myös varma että olivat asiat sitten ihan miten tahansa autenttisten Italialaisten keittiöiden vastaavissa tuotteissa, niin tämä kastike ei voi kyllä missään nimessä olla edes laadukas imitaatio aidosta Mamma-Mia-Di-Tutti-Capin kotiruoasta.

Lopuksi jää vielä lihapullien rooli tässä ateriassa. Ne ovat ensinnäkin muuttuneet mikron käsittelyn jälkeen epämääräisen pehmeiksi - ja siltä ne myös maistuvat kyseissä ateriassa. Eli lihapullat ovat omituista hampaidenväliin jäävää massaa - eikä aina pysty edes sanomaan että milloin on haukannut lihapullaa ja missä vaiheessa esim. maistanut pastaa. Ne ovat siis aikalailla mauttomia. Lisäksi on paikallaan antaa varoittava sana: ensimmäinen lihapulla johon iskin hampaani omasi todella yllättävästi isohkon palan jonkinlaista luuta sisuksissaan. Juuri tähän luun tai rustonpalaseen upotin sitten hampaani - seurauksena ikävä narskahdus. En kuitenkaan anna tästä mitään miinuspisteitä aterialle, huolimatta siitä että kyseessä on B-laadun lihapallerot joissa voi olla purukalustollenne vaarallisia lihasirujakin seassa. Miksikö teen näin? Noh, tällaisia tapauksia sattuu nimittäin paremmissakin piireissä. Olen löytänyt muutaman kerran kaikenlaista todella brutaalia myös iki-ihanan turvallisista suomi-elintarvikkeistamme, joten anna Lidlin tuotteille tämän anteeksi, sillä kalliimmissakin ja omien sanojensa mukaan "laadukkaamissakin" tuotteissa on havaittu samanmoisia esiintymiä.

Ateria on siis kokonaisuudessaan keskitasoa ja "fifty-fifty"-tason elämys. Kuten aikaisemmin todettu, niin itse pasta ja oliivit siinä kastikkeen seassa ovat aterian parasta antia. Näitä siis tulevaisuudessakin lisää.

Pastakastike on kuitenkin ainakin minun makuuni todella vierasta. Lihapullat olivat myös hieman mitä olivat, mutta minkäs teet. Hinta oli mitä oli - ja niinpä saimme mitä sillä hintatasolla odotimmekin. Täysin epäonnistunut tämä "herkku" ei kuitenkaan ollut, vaan kuten totesinkin niin varmasti esim. raskaan työpäivän jälkeen paatunut työmies ei varmastikaan sanoisi sen mausta mitään, vaan tyytyväisenä kohtaloonsa hotkaisisi sen kitaan. Plussana myös se että tämä on tarvittaessa myös tarpeeksi tuhtia mättöä täyttämään nälkäisimmänkin mörssärin vatsan. Keskitason onnistuminen siis.

Lopuksi vielä muutama vinkki ateriaan sisältyen.

Ruokajuomaksi suosittelen omaa suosikkiani, kuplivan raikasta mineraalivettä. Tavallaan tämä ruoka on myös liian halpaa hyvälle punaviinille, joten loogisesti kannattaa - niin halutessaan - juoda sen kanssa halpaa punaviiniä. Se voi myös sopia aterian kanssa. Maito tai piimä on joka tapauksessa aivan liian tavanomaista, sanoisinko jopa että rahvaanomaista juotavaa tämän kanssa. Vesi on myöskin liian neutraalia, ja onhan lähes jokaisella ruoalla ja aterialla oltava oma nimikkojuomansa.

Jos haluat myös jäljitellä Välimeren tunnelmia hiukan pitemmällekin, niin pistäpä soimaan esimerkiksi Steve Martinin, Frank Sinatran tai jonkun muun aikalaisen sävelmiä. Kannattaa syödä myös ateria oikeista lautasista valkoiselta pöytäliinalta - se maksimoi Italialaisen Ravintolan Atmosfäärin erittäin hyvin.

Ja tämän arvostelun päätyttyä haluan sanoa poikkeuksellisesti Ranskalaisittain:

Bón Appetit!

Taas pohdintaa

Taas vähän pohdintaa erinäisistäkin asioista.

Ajatukset heräsivät nähtyäni uutisen niistä kolmesta Ukrainalaisesta sarjamurhaajasta. Ne nuoret kaverit olivat aika vitun sairasta sakkia, ja kieltämättä luettuani heidän teoistaan, jossa tyypit olivat tappaneet ainakin parikymmentä ihmistä ja vieläpä kuvanneetkin tekojaan yms. muita settejään sai minut taas menettämään hiukan enemmän uskoa konseptiin "ihmisyydestä".

Kun katsoo televisiota, lukee uutisia Internetistä tai avaa päivän lehden, niin tätä samaa paskaa näkee sivusta toiseen. Ihmiset tappavat toisiaan milloin minkäkin puolesta. Joku kuolee Huumediilerin luoteihin, jonkun tappaa kolmikko Ukrainalaisia aloittelevia sarjamurhaajia taikka sitten sinut isketään puukolla hengiltä bussipysäkillä keskellä päivää. Maailmassa liikkuu todella paljon kaikenmaailman sekopäitä - ja useimmat niistä pääsevät vielä aika helpolla tekosistaan huolimatta.

Minusta yhteiskunta täällä Suomessa on myös entisestään muuttunut väkivaltaisempaan suuntaan. Ihan vähän ajan sisällä oli ne kaksi koulu-ammuskelua, melkein joka päivä lehdet kirjoittavat jonkun ruumiin löytyneen jostain taikka sitten joku avohoitopotilas tai muuten vaan paatunut rikollinen teilaa jonkun enemmän tai vähemmän syyttömän ihmisen jonnekin keskellä kirkasta päivää. Oikeus antaa sitten tyypille nimellisen tuomion ja vankilassakin oleminen tässä maassa on kuin jossain hoitolaitoksessa käyskentelisi. Minusta Suomi ei ole oikeastaan yhtään sen turvallisempi maa elää kuin esim. Yhdysvallatkaan. Kyllä täälläkin nykyään pääsee aika helposti hengestään, valitettavasti. Ainoana erona on tosin se että täällä ihmishenki on aika halpa jopa oikeusjärjestelmällemme. Uskon että syynä lähes kaikkien henkirikosten melko lieviin tuomioihin on yksinkertaisesti kolme asiaa: tuomioista päättävät pelkäävät läheistensä tai oman henkensä puolesta mikäli langettavat oikeudenmukaisen tuomion tekijälleen, taikka sitten he ovat pohjimmiltaan idealisteja jotka saadaan joko tekijän menestyksellisen puolustuspuheenvuoron ansiosta uskomaan pienempiin rangaistuksiin, taikka sitten kolmantena oikeudenpalvelijamme ovat ihan oikeasti välinpitämättömiä kanssaihmistensä kärsimyksestä. "Mitä väliä sillä minkä tuomion joku tuntematon pikkupaska saa kunhan ei minuun koske? Pistänpä hänet linnaan vähäksi aikaa, niin saadaanpahan tämä ainakin näyttämään siltä että jotain on tehty", sattavat he ajatella.

Tuntuu että maailma muuttuu ihan oikeastikin päivä toisensa jälkeen sairaammaksi. Ihmisiä kuolee mitä järjettömimmissä olosuhteissa ja mitä järjettömimmistä syistä. Raha ja korruptio ovat syöneet oikeudentajun jo aikoja sitten. Köyhyys, saasteet ja yleinen pahoinvointi lisääntyy. Tällaisen tavallisen kadunmiehen, kuten minun, on vaikeaa enää uskoa moneenkaan asiaan. En minä ole enää vuosiin luottanut suomen oikeusjärjestelmään, taikka siihen että rikoksen uhri saisi ansionsa mukaan samalla tapaa kuin sen tekijäkin. En luota pankkeihin tai poliitikkojen lupauksiin, sillä hekin ovat vain ihmisiä: oma etu on kuitenkin aina ja tulee myös aina olemaan tärkein 99% ihmisistä. Totta kai olen huolestunut, ja pohdin vaihtoehtoja - uskon nimittäin että tätä länsimaista yhteiskuntaa, sen puoleen kuin mitään muutakaan yhteiskuntaa ei tule olemaan siihen mennessä kun täytän 60 vuotta. Siihen on nyt aikaa hieman ylitse neljäkymmentä vuotta, ja toivon totisesti että tulen olemaan väärässä - uskon kuitenkin vahvasti että en ole. Samalla tapaa kuin Rooma, niin myös tämä yhteiskuntajärjestelmä tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa. Mitä siitä sitten taas seuraa? En halua edes lopulta tietää. Pohdin asiaa sitten kun se on ajankohtaista.

Jos olisin miljonääri, niin tietäisin tarkalleen miten paeta tästä vähintäänkin pahaa unta muistuttavasta maailmasta. Ostaisin syrjäisen trooppisen saaren, rakennuttaisin sinne mahdollisimman omavaraisen yhteisön ja pysyisin siellä. Olisin jopa valmis katkaisemaan kaikki yhteydet ulkomaailmaan, ja vain keskittyä johonkin maanläheiseen toimintaan saarella esim. sekopäisen rahanperään juoksemisen, kulutushysterian ja ydinperheen luomisen sijasta. Olisi ihan oikeasti kivaa vain unohtaa länsimainen - ja miksei mikä tahansa ihmisen luoma yhteiskunta kokonaisuudessaan. Ja jos kasvattaisin lapsia, kertoisin heille että koskaan tai ikinä ei heidän pitäisi ottaa yhteyttä mantereella asuviin ihmisiin - olisin jopa valmis kasvattamaan heidät eräänlaisessa lumemaailmassa, jonka mukaan muita yhteiskuntia tai ihmisiä ei olisi olemassa kuin oma pieni saaremme jossain kaukana merten takana. Miksi tekisin näin? Yksinkertaisesti sen takia että minusta olisi parempi että lapseni oppisivat jotain aivan muuta kuin länsimaisen tai ylipäätäänsä nykymaailmallisen elämänmallin. Parempi että he oppisivat aivan uudenlaisen elämäntyylin ylipäätäänkin.

Shipping news

Olen alkanut taas kirjoittamaan. Iso käsi sille.

Tällä kertoo yritän saada aikaiseksi tarinaa yhden miehen kauhukertomuksesta. En viitsi paljastaa että minkälaista kauhua se oikein sisältää, sillä ko. novelli on tarkoitettu sellaiseksi että sen pääjuoni selviää vasta alun jälkeen, eikä olisi mitenkään suotavaa että kaikki tietäisivät alun jo nyt. Kerronpa vaan että viime yönä aloin sitä kirjoittelemaan.

Kämpässäni haisee omituiselta. Siis enemmän omituisemmalta kuin yleensä! Olen alkanut epäilemään että yläkerran spurgu tupakoi kämpässään, ja nämä ihanat keuhkoahtaumasavut kantautuvat minun asuntooni ilmanvaihdon kautta. Olen alkanut epäilemään tätä "elä ja anna toisten elää"-tason ratkaisuani aika pitkältikin. Nyt tyypin tupakkisavut jo tunkevat kämppääni.

No joo, sitten vähän vakavampia uutisia. Vaikuttaisi nyt siltä että aion asustella tässä kämpässä enää huhtikuuhun asti. Aion siis muuttaa tästä kämpästä pois. Toivon mukaan kaikki nyt onnistuu niin kuin pitääkin, ja muutto on sitten selvä huhtikuun alkuun mennessä. Tästä voisi sitten kirjoitella vähän enemmän informaatiota kunhan ehtii ja viitsii. Jos viitsii.

Olen muuten pelaillut viime päivinä Yakuzaa PS2:lla. Hyvä peli, vaikkakin aikalailla itseään toisteleva. Ehdottomasti kuitenkin aikalailla aliarvostettu peli - ja ymmärtäähän sen, sillä pelihän ei käsittääkseni Euroopassa ollutkaan mikään mainonnan prioriteetti ilmestyessään.

Hajoita&Hallitse

Yläkerran pultsarilla oli jälleen varsin hupaisa pieni reissu tuossa toissapäivänä kahdentoista aikoihin yöllä. Ensiksi se melusi kämpässään tavalliseen tapaansa, vaikkakin tällä kertaa sillä oli mukanaan joku todella syrjäytyneen näköinen läski papparainen. Nämä kaksi tilasivat sitten taksin tuohon pihalle ja lähtivät sillä jonnekin. Pahennusta herätti kuitenkin se että pultsarilla oli mukanaan kirves(!!). Tämän lyömäaseen läsnäolo hieman kuumotti minuakin, sillä alkoholisoitunut tyyppi ja ikivanha suomalainen lyömäase eivät voi olla hyvä yhdistelmä. Näin ikkunasta kuinka pultsari meni istumaan taksin etupenkille kuljettajan viereen kirves kädessään. Hyvin brutaali ja mielentilaani häiritsevä näky avautui silmieni eteen.

Kaksikko karautti pirssillä jonnekin, ja vain pultsari palasi takaisin puolen tunnin päästä. Hän maksoi taksinkuljettajalle haparoiden, mutta onnistui siinä kuitenkin. Näin onnekseni että pultsari oli vaihtanut kirveensä pois - ja kädessä oli tällä kertaa varsin vaatimattomasti Absolut Vodka-pullo. Hän oli siis harjoittanut meille nykyajan ihmisille varsin tuntematonta vaihtotaloutta, ja ilmeisesti siis sananmukaisesti käynyt vain yön pikkutunneilla vaihdattamassa Fiskarsin halkaisukirveensä pulloon Ruotsalaista Votkaa. Ei kaiketikaan paha vaihtokauppa hänen mieltymyksensä huomioonottaen.

Iltapäivällä kävin postissa. Reissu ei ollut mitenkään ihmeellinen tai mainittava. Huomioin kyllä sen että aurinko paistoi hiukan laajemmalti - tai pitäisikö sanoa että on paistanut laajemmalti viime päivinä. Keskustassa oli tänään jotain ihmeen paloautoja ja poliisiautoja pitkin ja poikin. Jopa postin edessä.

Minun tilaamani PS2-pelit ja elokuvatkin tulivat eilen. Postin setä toi paketin ovelle asti - melko sutjakkaa palvelua kerrankin.

"Ei jaksais"

Hyi helvetti mikä olo! Päätä särkee kuin sitä olisi moukaroitu jollain vasaralla, ja vatsassa kiertää. Olenkohan syönyt jotakin todella väärää?

Kävin työkkärissä tänään. Vastaanotto oli tylyn ynseänköä. He kehottivat minua lähinnä käyttämään omaa aktiviisuuttani mikäli haluan itselleni työpaikan etsiä opiskelujen ohelle. Blaa Blaa. Samaa paskaa eri päivä. On minulla sentään jo ainakin kaksi paikkaa johon ajattelin soittaa ja kysyä.

Aamulla oli todella huono olo, niin kuin alussa mainitsinkin. Epäilisin että olen varmaan syönyt/juonut jotain todella sopimatonta. Koko päivän olenkin vain lähinnä makaillut King Size - sängyssäni, ja yrittänyt lukea lävitse Arto Paasilinnan Hirttämättömien Lurjusten Yrttitarhaa. Hyvä kirja näin huonoon oloon.

Uskoisin että tämä huono olo juontaa juurensa todella perseelleen menneeseen unirytmiini. Te, hyvät lukijat, tulette nyt kauhistumaan kuullessanne tämän: menen nukkumaan yleensä noin klo 01:30-02.00, jonka jälkeen saatan herätä muutaman tunnin päästä uudelleen. Tämän jälkeen pyristelen hereille melkein kahteentoista aamulla. Sitten menen taas nukkumaan - ja herään joskus kuuden tai kahdeksan aikoihin illasta. Eipä ihme että hiukan alkaa tämä psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus nimeltänsä herra B. vähän hajoilemaan käsiin. Muistutan myös että koulupäivinä sitten tämä unirytmi ei pelaa ollenkaan, vaan repäisen itseni sängystä ylös yleensä kahden tai kolmen tunnin yöunen jäljiltä, ja rynnistän kouluun kuin perseeseen ammuttu karhu. Tämä rytmi on armeijakurin murtumisen syytä - nimittäin armeijassa ollessani heräilin aina aikaisin ja olin viimeistään klo 23.oo sängyssä kuorsaamassa joka päivä. Kun pääsin armeijasta, kuri repesi totaalisesti: menin nukkumaan milloin halusin ja ensimmäiset päivät vain katselin leffoja aamuviiteen pelaillen konsoli/PC-pelejä kuin mikäkin känninen simpanssi. Peliteollisuuden syytä tämäkin, siis totta kai.

Aamulla oli myös ensimmäistä kertaa elämässäni rytmihäiriöitä. SIIS HOLY FUCKING SHIT! MY HEART IS GOING PASS OUT! Tai no ehkä ei ihan noin dramaattisesti - mutta niitä oli kymmeniä tunnin sisään, jonka arvelisin johtuneen väsymyksestä. Tai no, lähinnä siitä että "body" ei oikein kestä tällaista elämänrytmiä, missä nukutaan täysin päinvastaisessa järjestyksessä ja sitten vielä joka päivä juostaan lenkkejä ja nostellaan painoja. Kyllä se on aivan oikein päätelty kun sanotaan että yöt ovat nukkumista varten. Niin niiden tosiaankin pitäisi olla, muussa tapauksessa nuoren terveen miehen sydän voi räjähtää tuhannen kappaleiksi.

Näin taas yöllä epämääräisiä unia jostain likasta. Tyypillistä. Alan kyllä pikku hiljaa olemaan jo tässä pisteessä. Eipä silti, olen edelleen päällisin puolin ihan tyytyväinen että nyt en seurustele kenenkään kanssa - olen edelleen tienristeyksessä elämässäni, ja väärän suunnan ottaminen erottaa minut sitten potentiaalisesta seurustelukumppanistani joka tapauksessa henkisesti ja/tai fyysisesti.

Odottamaton Ilmiantomahdollisuus

Tänään postiluukusta kolahti kesäkuulle asti uudet vuokrakuitit. Odotin kauhulla että asunnon vuokra olisi noussut, sillä uutisissa puhuttiin pienempien asuntojen vuokrankorotuksista. Kuulemma niissä vuokrat nousevat kaikista eniten tämän vuoden aikana - kieltämättä siis vuokrakuittien sisältö hiukan poltteli.

Onneksi kuitenkaan ei ollut syytä huoleen. Ainakin kesäkuuhun asti vuokra pysyy samana, ja tuo ajankohta on muutaman muunkin suunnitelmani mukaisesti oikein sopiva - siis mikäli vuokra tulee kesäkuun jälkeen nousemaan.

Vuokrakuittien mukana oli myös hassunhauska pieni "SAATE"-tekstillä aloitettu A4-koon paperi mukana. Siinä kiinteistöyhtiön ilmeiset omistajat, kaksi mieshenkilöä, kertoivat avoimesti että heihin sai ottaa yhteyttä mikäli talossa ilmeni jonkinlaisia järjestyshäiriöitä. Epäilisin että tällainen kirjelmä ei ole suinkaan laadittu vain pelottelun vuoksi, vaan myös pomomiehet ovat saaneet tietää että tuo naurettava juoppo yläkerrassani pistää paikkoja paskaksi täällä aina tasaisin väliajoin. Harkitsen hetkellisesti näille herroille asiasta soittamista - ennen tätä minuun kuitenkin iski moraalinen dilemma.

Vaikka puliukko yläkerrassani käyttäytyykin vähintäänkin aivottoman simpanssin lailla, niin hän ei ole kuitenkaan suoranaisesti tehnyt minulle mitään. Paitsi estänyt minua saamasta kunnollisia yöunia aina tasaisin väliajoin. Uskoisin että jos itse käyttäytyisin samalla tavalla kuin hän, niin hänpä tuskin siitä välittäisi samalla tavalla kuin minä. Mietin tässä nyt rankasti että pitäisikö minun lopulta käräyttää äijä niinkin vähäpätöisestä asiasta kuin huonoista yöunista? Ei hän ole minulle mitään muuta oikeastaan tehnyt. Ja ei se ole minun asiani vaikka hän hajottaisi kämppänsä kuusi kertaa päivässä tuhannen päreiksi, niin kauan kunhan hänen elämäntyylinsä ei millään tavalla minuun vaikuta. Eräs sananlasku totesi hyvin tällaisista tilanteista: "paras naapurisopu saavutetaan silloin kun ei olla missään tekemisissä naapurien kanssa". Itse uskon tähän lausahdukseen täydellisesti - ja jopa noudatan sitä. En nuuski naapurieni asioita, eivätkä he nuuski minun. Toisaalta tässä talossa nyt on jonkin verran asukkaitakin, että en usko ettäkö ketään kiinnostaisi minun elämäntyylini niinkään. Olen aika näkymätön täällä, totta puhuen.

Kieltämättä minua siis hieman arveluttaa puuttua tähän asiaan. Olen kyllä aina hyvin vihainen pyöriessäni sängyssäni öisin kuunnellen yläkerrasta kantautuvaa meteliä, ja vannon veristä kostoa moiselle herralle - vaan ehkäpä sittenkin pitäisi vain antaa tuon sekopään hoitaa itse itsensä kuseen. En halua olla se ensimmäinen joka heittää kiven. En halua taaskaan olla mikään marttyyri, jonka pilliinviheltämisestä kaikki alkaa. Toivoisinkin että joku muu naapurustosta ilmiantaisi kyseisen tyypin toiminnan. Ellei jopa ole jo ilmiantanutkin.

Nykyinen taktiikkani on pysyä erossa kaikenlaisista ongelmista. Olisi noloa jos tuo juoppo nyt saisi sitten ilmiantoni perusteella kuulla että "se oli se alakerran nuori jätkä joka sinut ilmiantoi, ei voi kuulemma öisin nukkua kun kamala ruljanssi päällä siellä kakskytneljäseittemän!!!!!". Sehän saattaisi vaikka kusta postiluukusta sisään kostoksi. Ja se saisi minut näyttämään joltain pelokkaalta vanhalta mummalta, joka soittelee jos vähänkään kuuluu kovempia ääniä naapurihuoneistoista. Olen jo kerran elämässäni törmännyt erääseen todella vittumaiseen kyttääjämummeliin, enkä tosiaankaan aio ruveta itse sellaiseksi.

Täytyy nyt hiukan puntaroida tätä oikeanlaista lähestymistapaa tälle ongelmalle. En halua joutua minkään juopon silmätikuksi, ja kuten aiemmin jo sanoinkin, niin ehkäpä tuollaisenkin tyypin pitäisi antaa ihan itse sahata oma oksansa poikki eikä aina olla se ulkopuolinen voima joka tarttuu näihin asioihin niin ripeästi. Annetaan ihmisten tehdä itse omat virheensä, eikä aina puututa asioihin kuin mitkäkin maailmanpoliisit. Annetaisiinko vaan känniläisen tällä kertaa olla? Hyvä vaan jos hän löytää elämälleen sisältöä niinkin paljon että pystyy juhlimaan kämpässään useasti viikossa. Minä en ainakaan sellaista iloa kovinkaan usein löydä. Tämä tyyppihän on siis eräällä tavalla melkoinen edelläkävijä - ja ennen kaikkea poikkeuksellinen yksilö harmaan apeassa suomalaisessa yhteiskunnassa.

"Älkää tuomitko, niin teitäkään ei tulla tuomitsemaan" tai jotain sinne päin.

Päivän biisi: The Foo Fighters - Everlong

Yksi niistä aamuista

Herätys klo 05:30. Pyörin sängyssä ja mietin että pitäisi varmaan yrittää nukkua vielä muutama tunti. Taisin mennä joskus kolmelta nukkumaan, joten n. kahden ja puolen tunnin unet eivät oikein ole riittävät. Pää on pitkästä aikaa kipeä.

Aamiaiseksi mikrokaurapuuroa ja juotavaksi aina yhtä maittavaa Lidlin vessapaperiteetä. Kyseinen teelaatu tunnetaan myös Lidlin Vihreänä Teenä, joka on muuten aivan helvetin pahan makuista. Vessapaperista tämä on uutettu. Eipä silti, hinta ei tosiaankaan ollut päätähuimaavaa.

Uutisissa ei ole tapahtunut mitään erikoisempaa. Samaa paskaa - katseli sitten mitä tahansa nettisivua. Pitäisiköhän vaan lopettaa uutisten seuraaminen ja alkaa elää jossain omassa haavemaailmassa jonka keskipisteenä kaikki olisi mitä parhaimmin ja kukaan ei olisi kuullutkaan globaalista talouslamasta ja muustakin sekoilusta?

Nyt taas pitkästä aikaa vituttaa. Se ei ole oikein kiva tunne. Syynä tälle on varmasti eräs Huuto.netin puolella sössöttävä asiakas, joka karhusi muutamaa euroa takaisin liian suurista postikuluista joita otin. Kyseessä on itseasiassa 1,50€, mutta tälle vitun tyypillepä se oli liikaa - ja alkoi sähköpostin välityksellä tivaamaan niitä takaisin jollain vitun moraalis-eettisellä säännöstöllään. Yritin kertoa sille että minulla ei ole mikään velvoite maksaa niitä takaisin, jonka seurauksena sain vain jotain hämärää paskaa sähköpostiini. En ymmärtänyt tyypin sepustuksesta mitään. Vituttaa. Noh, toivottavasti jätkä tukehtuu eurokolikkoihinsa.

Sataa taas muuten hiljalleen lunta. Eilen heräsin siihen kun joku aurausauto kolisteli pitkin pihaa kaapien lunta pois asfaltilta. En pidä lumesta - enkä pidä sen puoleen talvestakaan. Silloin on kylmä ja pimeää. Silloin on liikaa aikaa vain pyöriä pienessä asunnossaan ja odottaa päivien loppumista ja seuraavien alkamista. Tämä kämppä on kyllä kanssa yksi vitun muistomerkki kaikelle sille mikä täällä on mennyt perseelleen: juoppo rymistelijä yläkerrassa, kämppä täynnä kamaa jotka lähinnä vain muistuttavat minua viimeisimmästä suhteestani - ja sitten vielä kaiken muun hyvän lisäksi täälläkinpäin on pitkästä aikaa "kunnon" talvi. Kinda depressing.

Eilen Neloselta tuli mainos Lostin viidennestä kaudesta. Se oli kyllä aika "sykähdyttävä", ellen sanoisi. Tekisi todella mieli hankkia se 4. kauden boksi piakkoin - sillä viidennen kauden esittäminen alkaa piakkoin kumminkin. Sen verran spoileja ehti jo tunkeutua mieleeni, että John Locke oli ainakin kuollut. Harmi sinänsä - hyvä hahmo

Olisi tosi kivaa lähteä käymään etelässä pitkään aikaan. Jälleen kerran pitäisi saada vaihtaa vähän paikkaa. Nämä ympyrät on jo nähty.

Saturdays (part 1)

Woke up at 06:19 today. I think I'm finally starting to sleep regular hours again.

It rained snow again last night. I did my jogging despite it, although having a foot of snow covering your ankles constantly makes long-term running a bit frustrating. It's not too cold, though.

I had a dream about some girl again. She seemed familiar somehow, but at the moment I can't remember who she was. Too bad that girl was only a dream, because I wouldn't have minded if I would've woken up with somebody else than myself for once. Well, life is full of choices - and being single definitely is one of the strongest choices someone can make.

So, what am I doing today? Going down to the shops, exercise, play videogames and watch movies either on DVD or from the television. That's pretty much my Saturday - but then again that's pretty much whole week too nowadays. My life really isn't that special, and I do like it that way. I wonder, though, if it ever was anything special up to this to begin with? I've led a dull life for a long time, ladies and gentlemen. Right now, though, 'dull life' seems rather interesting. I mean, in the army - as one darned stupid Mofo once said "there was also someplace to go - and something to do". Right now, though, that is not the case. I don't really have much to do - so I spend my current days just lounging about. It's not bad, cause' after a year of "pre-planned living" in the barracks among hundreds of other men you do need to get a little time of your own. I would've probably gone abroad right after the army - only "if" I would've had the money.

Anyways, I've been having the hellish tooth-ache on the three frontal teeth of my lower jaw for a few days now. That's not good. And I'm guessing that there's something wrong down there. Going to a dentist will cost me - and telling my parents about this is just going to cause a long overdue lecture on proper dental hygiene, which could've prevented this. I've never had cavities, though. And I consider that a particularly lucky perk, since I do know the dental industry quite well from my earlier days as a kid with a wisdom's tooth. We'll just have to see what happens with this ache now.

By the way, here's today's official featured song by Chevelle:

Chevelle - Saturdays

When I come home (tell me all about it)

Tänään heräilin muistaakseni lähemmäs viittä aamulla. Laitoin teeveden päälle ja söin muistaakseni jotain leipää. Taisi olla näkkäriä - joka on muuten hemmetin hyvää. Vielä kun olisi oikeasti hyvää kahvia sen kanssa, niin kylläpä aamu alkaisi ihan eri tavalla kuin normaalisti.

Pelailin aamupäivän Okamia. Se oli kyllä kieltämättä halpa ja mielenkiintoinen peli. Ansaitsee ehdottomasti minun omassa henkilökohtaisessa talouskriisissäni "hyvä ostos"-leiman kaikesta huolimatta.

Se nuori tyttö josta mainitsin edellisessä postauksessani löytyi muutama päivä sitten kuolleena n. kilometrin päästä kotoaan. Kylmettynyt se oli. Vieressä oli kuulemma joku taivaallisen promilleluvun omaava Votkapullo. Onneksi olkoon. Tosin ehkäpä olette jo kuulleet asiasta - missäpä sitä ei olisi kuulutettu. Oli vaan vähän nolohko loppu likalla.

Yläkerrassa asuva vitun alkoholistikin elää jälleen kissanpäiviä. Se oli taas saanut käytävän päässä sijaitsevan ulko-oven ikkunan rikki. Tällä kertaa myös muutama karmi oli lähtenyt irti. Kyseinen pelle on pitänyt myös lähinnä koko viime viikon kestäviä pippaloita kämpässään - ja kävelee ilmeisesti puukengät jalassa tömistellen ympäriinsä kuin mikäkin sirkuseläin. Yöllä ei oikein saa nukuttuakaan - täten loogisesti tulee nukuttua sitten päiväunet päälle aina jossain vaiheessa. Kahden tunnin yöunella oli varsin mielenkiintoista mennä tänään kouluun. Kaivoin myös esiin "Isänmaa kiittää KIITOS 2008-2009-pahvilaatikostani" parin "Eareita", eli korvatulppia. Onneksi hamstrasin niitä muutaman paketin armeijasta, sillä earit tulevat nyt ihan oikeasti tarpeeseen. Aikalailla risoo tuo yläkerran paviaanin toiminta.

The Unexpected Arrival Of The Asian Cleaning Lady

So, umm.. I went to the store a few hours ago. Mainly just bought food.

As I returned to my flat, a sudden unexpected thing happened: as I walked into the hallway, I noticed an old Asian lady mopping the floor dressed in a red jumpsuit-kind-of-an-overall. She immediately noticed me and bowed deeply in that ever-charming humble Asian way. I just smiled back and nodded in return - then retreated to my apartment.

Like what the fuck was that? First of all - A) when did the landlord get an Asian cleaning lady? B) This certainly is progress since there's actually someone cleaning the staircases now! C) I wonder if she would be willing to do the dishes and vacuum my apartment as well for a moderate fee? and finally D) You really don't see that many Asian people around here. It's all good, though, cause cleaning is an important duty - too bad the lady is something like 40 or 50 years old, or something - else I would've tried to strike up a conversation with her.

Speaking of Asians, I watched Wong Kar Wai's "Chunking Express" last night. It was so worth the time just sitting on the couch and watching something as deeply profound and artistic like that. I'm not too knowledgable about Asian cinema anyways - and getting to know it by watching Wong Kar Wai's movies is not a bad start. I'm thinking about trying to search some additional movies of his.

Kadonneita lettuja

Heräsin n. 07:35. Lähdin nukkumaan Jerichon ensimmäisen kauden viimeisen jakson esityksen jälkeen. Kello taisi lähennellä kahta. Harmi juttu että ko. sarjan uusintojen esittäminen taisi sitten loppua tämän viikkoiseen jaksoon. Vaikka kakkoskautta tehtiinkin muutamia osia, niin enpä tiedä että rupeaako nelonen näyttämään niitä enää enempää. Jericho oli kyllä ihan seurattava sarja, mutta koki saman kohtalon kuin Harsh Realm. Hyvä juttu kuitenkin että näin nämä kolme viimeistä Jerichon ensimmäisen kauden jaksoa, sillä sarja jäi minulta juuri siitä kohtaa keskeneräiseksi vuosi sitten kun lähdin armeijaan. Luulin jo että Jerichon 1. kausi piti hankkia DVD:lle jotta kyseiset episodit olisi nähnyt, mutta kerrankin tyhjänpäiväiset uusinnat pelastivat päiväni! En kyllä nyt sarjan nähtyäni oikeastaan haluaisikaan hankkia sitä DVD:lle sen katseluarvosta huolimatta, sillä

Telkkarista tuli myös mainos siitä kuinka Lostin viidennes kausi alkaa maaliskuussa Nelosella. Ikävämpi juttu kun en ole vielä neljättäkään kautta nähnyt. Täytyypä ruveta pitämään kiirettä sen DVD-boksin hankinnassa, sillä nyt jo joutuu välttelemään Nelosen tiettyjä esityspäiviä Lostin neljännen kauden pyörimisen johdosta.

Söin aamupalaksi lettuja ja join teetä. Letut eivät oikein onnistuneet, vaikka hieman tummempina kuorestaan ne maistuivatkin ihan hyviltä. Tein lettuja sellaisesta Lidlissä myytävästä "instant"-lettujauhosta, jonka sekaan piti vain heittää maitoa ja vähän ravistella purnukkaa jossa se oli. Tämän jälkeen lettutaikinan pystyi kaatamaan pannulle ja siitä sitten paistelemaan. Hintakaan ei ollut paha - 1,50€ per tölkki, vaikkakin ymmärrän että normaalien lettuaineksien ostamisella olisi saanut aikaiseksi enemmän lettusia kuin nyt. Oh well, kerran näinkin päin. Kyseinen lettutaikina oli muuten osa Lidlin jotakin ihmeen amerikkalaisten ruokien viikkoa.

Naapurit ovat myös pitäneet taas viimeisen 48 tunnin ajan hereillä. Yläkerran humalainen paskaläjä on melunnut ja meuhkannut taas oikein olan takaa. Äijä myös suhaa pitkin kaupunkia taksilla, sillä hän näyttää käyvän kaupassakin kyseisellä pirssillä. Takseja käy pihassa varmaan kolme kertaa päivässä.

Luin myös uutisista jo useita päiviä kadonneena olleesta nuoresta tytöstä. Kyseisen tytön katoamiseen liittyvät yksityiskohdat ovat aikalailla salamyhkäisiä. Mitään kyseisestä tytöstä ei ole kuitenkaan kuulunut moneen päivään. Tytöstä saadut henkilökohtaiset tiedot ovat aikalailla ristiriitaisia - tosin nythän on keksitty pistää ilmoille isohko rahallinen palkkio hänen löytäjälleen. Toivottavasti tepsii, sillä rahalla saa yleensä melko helposti erilaiset piirit aktiivisiksi tällaisissa tapauksissa. Oma mielipiteeni on valitettavan kyynisesti se että tyttö on jo valitettavasti kuollut. Hyvä kysymys on tietysti se että onko hän kuollut omien tekojensa kautta vai onko joku kenties tehnyt hänelle jotakin.

Sitten taas random pohdintaa: Siitä on aikaa kun olen lukenut hyvän kirjan - tai ylipäätäänkään minkään kirjan. Pitäisiköhän hankkia pitkästä aikaa muutama A. Paasilinnan vanhemman tuotannon teos? Muistikuvieni mukaan minulta puuttuu ainakin Kultainen Nousukas, Herranen aika, Ulvova mylläri, Isoisää etsimässä ja Parasjalkainen laivanvarustaja. Nämä kaikista uusimmat Paasilinnan teokset eivät kuulemma ole häävejä, enkä sitäpaitsi ostaisikaan niitä vielä - ovat sen verran arvokkaita, ja arvostelujen mukaan tämä viimeisin, eli "Neitosten Karkuretki" on vähintäänkin todella huono. Noh, mitäpä voi odottaa kun Paasilinna on kuulemma hortoillut kännissä ympäriinsä Espoota ja ajokorttikin on mennyt hyllylle kuivumaan jostain rötöksestä? Uskon että tämä mies on menettänyt teränsä kirjoittamisessa - nauttikaamme siis hänen vanhemmasta tuotannosta ennen kuin silmät tippuvat.

Year of The Ox

It's pretty cold outside right now. I don't know how much exactly, but I called my parents down south and they told me that they had -17 degrees celsius last evening. I'm guessing we've got something closer to that here as well. I hate cold climates. This just means that I've got to put more clothes on whenever going to school, grocery store or better yet, jogging.

I also found out that according to the Chinese Zodiac, the year 2009 is the official "year of the Ox". Now I didn't know it, but once I did remember to look up my Blogger-profile, and in it there was a mention of me having the Zodian-sign of Ox according to the Chinese on it. Personally, I consider something like this a sign. Like a sign from "god" or something like that. If you wanna believe it that way.

Well, as I see it, this is a sign for me to get a job. To end that stupid going-nowhere-studying and finally earn more money in a month than just my student allowance. I haven't really made an effort back at school either, and it's been harder and harder for me to get a grip on studying again after I was discharged from the army. I guess the particular subject and my first impressions with it kinda demotivated me, thus giving me a negative image of it altogether. Besides, a diploma from that particular field of studies would've landed me two (well, actually three) different possibilities in terms of employment: a teacher, interpreter or better yet - umemployment. Neither of these three do I want, since being a teacher sucks in this country and there are about a million interpreters out there looking for a job anyways right now. It would be kinda hard to employed especially now with this economical crisis going on - and five years of studying with my economical status would've been impossible anyways. Just forgetting it.

For the past two days I've had a huge World War II - movie marathon going. First I watched "Der Untergang", then "Stalingrad" and now "A Bridge Too Far". I've missed good ol' clean war flicks like these (well, as "clean" as they come), since they offer those classic moments of bravery, chivalry and fighting umatched by no other genre of war movies out there currently. There's still a few war movies out there that I'd have to buy at some point concerning WWII, but at the moment my economical status isn't very viable for it.

I've also been making some positive strides at internet auctioneering as well. I've sold stuff alot lately, and pretty much just put the money away for a rainy day instead of spending it right away. This is good, since I've still got some useless stugg just lying around this tiny apartment of mine - and the way things have been.. Shall we say "developing" lately, I doubt that I'm going to need this much stuff anyways in the future.