6. piiri

Vihaan ympäristöni keskinkertaisuutta.

Sen luoma kuva "perussuomalaisesta" elämänmenosta agraarikulttuurin ja urbaanin kaupunkikulttuurin liittymiskohdassa , itäisellä Uudellamaalla ei tosiaankaan ole minulle mitenkään rentouttava olotila. En ole koskaan liiemmin perustanut hybrideistä.

Aikoinaan mielsin asuinpaikkani jonkinlaiseksi muunnelmaksi Danten infernosta , helvetistä ilman ääriä tai punaista ukkoa hiilihankoineen ja laavavyöryineen. Me edustimme "jäätävän keskinkertaisuuden" tyyssijaa jota joko sitten rakasti tai vihasi. Täällä käyskentelevät ihmiset olivat jonkun , luultavimmin entisessä elämässään tehdyn erheen vuoksi päätyneet tänne. Jos sellaiseen uskoi.

Ymmärrän hyvin että saatatte pitää minua jonkinlaisena iän-ikuisena valittajana joka ei osaa arvostaa ympärillään kohoavaa "hyvinvoinnin" ja menestyksen kulminaatiopistettä. Ehkäpä joku teistä saattaa jopa halveksua minua siitä että kutsun tätä helvetiksi siitä huolimatta että en ole esim. käynyt todellisissa helveteissä kuten sodissa tai nälänhätien keskellä. Toivon todella kokevani nekin jonakin päivänä.

Haluaisin matkata pois. Kenties haluaisin nähdä elämän toisenlaisia muotoja maissa jossa termiä "keskinkertaisuus" yhteiskuntaluokissa tai niiden rakenteissa on täysin tuntematon käsite. Uskon jopa , että se saattaisi avata silmäni siitä mitä minulla todella on.

Arto Paasilinnan teoksessa "vapahtaja Surunen" normaali poliittisesti aktiivinen mies päättää normaalien vastalauseiden sijaan itse ryhtyä hoitamaan kaltoin kohdeltuja ihmisiä pois erilaisten diktaattorien ja despoottien vankityrmistä. Tähän hommaan tarvitaan vain ja ainoastaan älyä ja rynnäkkökivääri.

Satun itse pitämään teoksen tuomasta suoran toiminnan kuvasta ratkaisuna siihen miten asioita pitäisi hoitaa. Koen olevani keskinkertaisten - uutisia ja lehtiä lukevien mutta niiden välittämää tietoa hyödyntämättömien Uusimaalaisten keskuudessa. Sellainen tulen kai olemaan koko loppu elämäni vaikkei tämä keskinkertaisuuden ilmiö suinkaan rajoitu minun maakuntaani.

Tavallaan toivoisin kykeneväni lähtemään samantyyppiselle matkalle elämäni kanssa kunhan vaivalloisesta opiskelutaipaleesta ensiksi päästään. Haluaisin tehdä tuon matkan yksin , sillä uskon että huolimatta puolisoista tai rakkaista ihminen kuitenkin päättää kaiken toiminnan - tai siihen ryhtymisen omissa ajatuksissaan. Tällainen "vapahtaja Surusen" tekemä matka olisi minun mielestäni eräänlainen tapa tehdä jotakin elämällään - tehdä jotakin hyvää toisen ihmisen puolesta.

Tuo lause saattaa kuulostaa omituiselta korvissanne. Olen tietoinen että minussa saattaa toisinaan jopa esiintyä rajuja ihmisvihaajan piirteitä yleispessimisellä elämänkatsomuksellani , mutta se ei siltikään vaikuta siihen miten näen liian suuret kansaansa alistavat "suurmiehet". Uskoisin että tällainen Surusen suorittama matka olisi puhtaimmillaan se tapa miten voisin palvella itseäni tai omistautua johonkin elämässäni. Sellainen jopa kiehtoo minua siinä määrin , että jollei elämässäni olisi tiettyjä henkilöitä joita kohtaan tunnen syvintä mahdollista kiintymystä , haluaisin varmasti toteuttaa jonkinlaisen elämänkatsomusta avartavan matkan pimeyden sydämeen.

Koko elämäni minua ovat kiehtoneet nk. "yksinäiset sankarit" kuten Mr. Frank "the punisher" Castle tai elokuvan "the boondock saints" pojat Connor ja Murphy MacManus. Tällaisten henkilöiden esittämä kuva siitä miten kaikkien muiden keinojen huvetessa loppuun omankäden oikeus on viimeinen jäljelle jäänyt vaihtoehto. Myös vapahtaja Surusessa on tätä samanlaista vikaa.

Itse pidän juuri Boondock-saints elokuvan kohtauksesta jossa todella korruptoitunut ihmiskunnan viholliseksi verrattava mafiapomo on vihdoin saatu oikeuden eteen. Koko oikeudenkäynti uhkaa kääntyä farssiksi riittämättömien todisteiden ja mafiapomon omaperäisen vaikkakin typerän karisman johdosta. Yhtäkkiä saliin syöksyvät MacManuksen veljekset jotka lukevat oman tuomionsa mafiapossulle ja pistävät nk. "napin otsaan" koko äijälle koko salin edessä. Pidän tätä kohtausta tärkeimpänä ja sisällöllisempänä koko elokuvasta.

Noh, nyt minun täytyy kyllä mennä. Kirjoittelenpa tästä vielä lisää kunhan kerkeän.