Täällä Sipoossa ei ole sitten yhtään lunta.
Joulu on kuitenkin sujunut ihan mukavasti; hiukan on tullut syötyä, ja myös levättyä. Kotiin olisi kuitenkin mentävä keskiviikkona, ja aika lyö jo kohta tiistain aamuyötä. Sikäli positiivinen juttu on tapahtunut, että täällä ei tosiaan ole ollut yhtään lunta, kun sitten taas kotona on kuulemma ollut taas helvetillinen tuuli. Vihaan helvetinmoisia lumikinoksia, joten voinpa ainakin kerrankin olla hyvillä mielin ja todeta, että säiden jumalat eivät tällä kertaa saaneet minun toiveistani otetta.
Anyway, jouluaatto meni lähinnä telkkaria katsellessa. Ohjelma oli kuitenkin älyttömän paskaa ja "epäjouluista"; esimerkkinä sanottakoon suomalainen elokuva Kahlekuningas. Ihmettelenpä, että miten helvetissä jouluaattona pitää telkkarista näyttää tuollaistakin ohjelmaa, joka ei nyt tosiaankaan liity mitenkään joulun sanomaan iloisena rauhan juhlana, jossa perhe on etusijalla. Kenties sitten arvoni ovat väärät nykypäivälle, mutta olisinpa toivonut että edes jouluna poikettaisiin täysin normaaleista ohjelmista, ja näytettäisiin vähän rauhallisempaa ja mukavempaa ohjelmaa, kuin nyt. Painotan edelleen, että ehkäpä olen sitten vain vanhanaikainen, jos kuvittelen että jouluun kuuluvat rauhalliset perheleffat ja positiivinen tarjonta ohjelmien saralta.
Monday, December 25, 2006
Sunday, December 24, 2006
Auringonlaskun ratsastajien paluu
Long time, no see.
Joulu on saapunut, vaan minä en suinkaan ole missään nimessä saapunut jouluun. Lähinnä syy tälle salaperäiselle katkokselle on ollut se, että rakas Saunalahti, joka tällä hetkellä on entinen nk. "palveluntarjoaja"minun osoitteelleni, on pitkittänyt Kauhavalla netin saamista päälle. Olisin joutunut odottamaan melkein kuukauden, että nämä pääkaupunkiseudun asiakkaisiin täysin keskittynyt firma olisi saanut rupiset yhteytensä minun kotiini; luonnollisesti tämä ei enää sopinut yli kuukauden odottelun jälkeen.
Myös aitoon joulun henkeen vedoten televisioni meni rikki. Tämä tapahtuma oli kuitenkin odotettavissa, sillä kyseinen telkkari oli jokseenkin aika vanha. Ajan kysymys, siis.
Myös kaikenlaista muuta kiinnostavaa on tapahtunut, vaan niistä kertominen jääköön toiseen kertaan. Todettakoon kuitenkin, että VLP (Vaasan Läänin Puhelin) tarjoaa alueellani todella halpaan hintaan ADSL-liittymiä, jonka tilaan tässä ihan muutaman päivän sisällä.
Tällä hetkellä voitakoon kuitenkin todeta, että ympyrä on sulkeutunut; olen nimittäin Sipoossa vanhempieni luona käymässä keskiviikkoon asti. Syynä tähän on se, että heidän luonaan saa jopa jouluruokaa ja kaikki tulee valmiina, jota en tosiaankaan voi sanoa omasta tilanteestani Kauhavalla. En vain viitsinyt pistää mitään edes etäisesti joulusta muistuttavaa asuntooni, vaikka tiedän tapauksia, joilla on jouluisin aina vessapaperistä lähtien paikat punaisina ja koristeltuina. Ja mikä tietysti parasta, saapa ainakin nähdä kavereitaan täälläpäin, kun tyttöystäväkin meni vanhempiensa luo jouluksi.
Kuten muutamille teille on varmasti jo selvinnytkin, niin minä totisesti vihaan joulua. Jokainen joulu on ollut entistä paskempi, ja nyt tämän joulun henkeä ovat viitoittaneet television meneminen rikki ja Saunalahden käsittämätön hidastelu nettiyhteyden kanssa. Hiukan ankeathan nämä muutamat kuukaudet ovat olleet, vaan fakta on kuitenkin se, että olen myös saanut vähän kaikenlaista aikaankin uudessa kotipaikassani. Enimmäkseen olen kuitenkin keskittynyt Peace Station - universumia käsittelevien kirjoitelmien väsäämiseen, SNES-emulaattorin pelien pelailuun kirjojen lukemisen ohella. Hankin Kauhavan Infosta tällä kertaa ihan reiluun hintaan Esa Saarisen teoksen Länsimaisen Filosofian Historia Sokrateesta Marxiin. Toistaiseksi olen päässyt Aristotelekseen asti, vaan kyseisen äijän filosofioiden lukeminen ja ennen kaikkea niiden ymmärtäminen on ikävä kyllä todella vaikeaa. Luulisi vähintäänkin, että Aristoteles olisi ollut maailman tylsin kaveri, mikäli Esa Saarisen akateemisen kuivasti rakennettua esitelmää olisi uskominen. Vielä pitäisi kuitenkin lukea ainakin osiot Nietzschestä ja Karl Popperista.
Talooni muutti myös aivan ylimpään asuntoon joku ulkomaalainen perhe, jonka nimeä en osaa edes lausua. Ironisesti kyseinen sakki muutti siihen asuntoon, joka minun oli aikoinaan tarkoitus ottaa. Nyt kuitenkin nämä epäonnekkaat saivat asunnon, jossa on varmasti maailman saastaisin suihkukaappi puhumattakaan seinistä, josta on revitty tapettia pois. He omistavat myös harvinaisen äänekkään koiran, joka saattaa ruveta ulvahtelemaan keskellä yötä. Kaiketi se ei ole tottunut asumaan kerrostalossa, ja niinpä se sitten säikkyy kaikenlaista liikettä. Paskempi hommahan tuo on tietysti minulle, sillä minä olen käsittääkseni edelleen se meistä kahdesta, jonka pitää nousta aamulla kouluun.
Kun lähdin tänne Sipooseen tämän viikon torstaina, niin myös Kauhavan posti oli toiminut taas erinomaisesti; asuintaloni ilmoitustaululle käytävään oli lyöty kiinni postikortti, joka oli osoitettu minulle ja tyttöystävälleni. Ilmeisesti postia jakanut huolimaton paskiainen oli vain lennättänyt sen hankeen, josta sitten joku talon asukkaista oli sen noukkinut talteen. Noloa oli kuitenkin löytää se rapun ilmoitustaulusta. Taidanpa puukottaa sen tumpelon postikantajan, kun näen.
Minulla oli myös varsin kiintoisa episodi Kauhavan yöelämässä muutamia viikkoja sitten, joka on kaiketi ihan pakko jakaa teidän kanssanne jossain vaiheessa. Kerranpa siitä, kunhan ehdin.
Nyt kuitenkin muut asiat kutsuvat minua, joten toivotanpa vielä teille hyvää joulua.

Tuesday, November 07, 2006
Monday, November 06, 2006
All-Clear Signal
Tänäänhän se varsinainen säätilallinen katastrofi sitten iskikin.
Kuvittelin, että pahimmat lumimyrskyt olisivat olleet ohitse, vaan erehdyin totaalisesti: tänään lumimyrsky oli jo niin paha, että eteensä ei nähnyt. Jouduin käymään Porvoossa, jonka aikana bussia odottellessa näkyvyys eteenpäin oli maksimissaan kymmenen metriä. Silmiin, korviin, housuihin, varpaisiin ja nenään satoi lunta niin paljon, että minkäänlaista havaintoa yleisestä asioiden tilasta ei voinut tehdä. Bussi oli myös pakattu täyteen ihmisiä, joka merkitsi kyllä aika ikäviä seurauksia.
Tänään kuitenkin voin kertoa teille, hyvät lukijat, että olen vapaa lähtemään. Tämä tarkoittaa nyt sitä, että aion poistua Kauhavalle asustelemaan keskenäni tyttöystäväni suosiollisella avustuksella. Sipoo siis poistuu kokonaan tuosta "location" - kohdasta, ja viralliseksi asuinpaikaksi muotoutuu Kauhava. Saatan ehkä joskus tulla tänne käymään, vaan epäilisinpä näidenkin vierailujen rajoittuvan puhtaasti erilaisiin juhlapäiviin. It is time to say goodbye to Sipoo, folks. Say goodbye to this hellhole, forever.
Huuto.netin kaupatkin vain lisääntyivät tuossa viikonlopulla, vaan yksikään asiakkaista ei ole eväänsä nostanut maksaakseen. Toivottavasti tästä ei nyt sitten kehkeydy taas viikkoja kestäviä karhukirjeiden ja uhkailujen aaltoja.

Saturday, November 04, 2006
Art born out of boredom part deux
Well, this little sketch took me about fifteen to twenty minutes:
This one I call Valley of the Devil. I'd say, that it is a rather childlike view of our favorite fictional evil, the Devil. He resides in the fiery pits of hell, where there's obviously erupting volcanoes and gigantic fires blazing constantly. It would also appear, that the devil is a giant in his own realm. Also for some reason, I decided to paint the Devil's legs slightly more bulgier than they're usually portrayed. The devil also got nipples, for some reason, but then again he is usually portrayed topless. Yet, he has no visible sexual organs, thus making him a rather genderless monstrosity.
It would be interesting to do more fictional creatures, but I doubt that my inspiration into this business will really last that long.
This one I call Valley of the Devil. I'd say, that it is a rather childlike view of our favorite fictional evil, the Devil. He resides in the fiery pits of hell, where there's obviously erupting volcanoes and gigantic fires blazing constantly. It would also appear, that the devil is a giant in his own realm. Also for some reason, I decided to paint the Devil's legs slightly more bulgier than they're usually portrayed. The devil also got nipples, for some reason, but then again he is usually portrayed topless. Yet, he has no visible sexual organs, thus making him a rather genderless monstrosity.It would be interesting to do more fictional creatures, but I doubt that my inspiration into this business will really last that long.
Art born out of boredom
I got a little bored, and then decided to stretch my rather paralyzed, but nonetheless creative artistic muscle for this truly surreal picture:

I call it Only the Blob Knows for Sure, and I "created" it with the classic Windows Paint, since I happen to enjoy its' crude and dirty colors. As for the symbolism of the picture, I'd say that it definately has something to do with nuclear war, thus the destroyed and apocalyptic city in the background. As for the green blob wearing the groovy purple sunglasses on the foreground, I'd imagine that he is the sole survivor of the landscape, and thus only knows for sure about what happened. Who knows, perhaps the blob is a hungry mutant, who now roams the landscape looking for helpless victims to devour. As for the yellow spots, they're supposed to be the blob's footsteps on the dirty ground, which also prove, that he obviously came from the destroyed city in the background.
I can't say much about the blob's facial expression, it is a mystery: either he has a very ugly smile, and by wearing the groovy eyeglasses thinks of himself as a cool person, or perhaps he has lost all traces intelligence and now just wanders the wastes with an idiotic expression on his face. Or rather, it's face.
Well, this little project proved, that if you're really bored, then there's alot of potential for creating ugly and weird art.
I urge you to get bored.

Everything's on TV here..
Eilen telkkarista tuli joku 1980-luvun Ninja-elokuva, vaan enpä sitten jaksanut sitä ruveta enää katselemaan. Olisi kyllä ollut pitkästä aikaa todella hyödyllistä katsoa elokuvia Ninjoista, sillä en ole viimeksi moiseen aiheeseen koskenut sitten lapsuusaikojen.
Tänään telkkarista tulee onneksi kuitenkin muutamia elokuvia, mitä voisi ehkäpä ihan mielellään katsellakin: Robert Redfordin ja James "Tony Soprano" Gandolfinin tähdittämä Last Castle sekä Uhrilampaat ja Hannibal. Sikäli Last Castle:n näyttäminen on aika ironista, että juuri muutama viikko sitten tuumailin itsekseni, että kyseinen leffa olisi varmaan ihan suhteellisen jännittävä pala - varsinkaan kun en ole sitä nähnyt. Vaikka toisaalta, enpä kyllä ole Uhrilampaitakaan nähnyt moneen vuoteen. Uskonpa kuitenkin katsovani Last Castlen.
Etsiskelin tässä myös erilaisista nettikaupoista PC-peliä nimeltään Jagged Alliance 2: Wildfire. Kyseinen peli omaa kuulemma vanhan Jagged Alliance 2:n päälle päivitetyn version, jossa mm. grafiikka ja yleinen taistelumallinnus on kehitetty parempaan suuntaan. Kuulemma juonikin on realistisempi. Ainoa harmi onkin se, että pohjoismaissa tästä ei ole ilmeisesti kuultukaan, ja siten se ei löydy pelikaupoista. Saksasta sen olisi saanut lähes naurettavaan 15 €:n hintaan, vaan sieltä tilaaminen voi toisinaan olla hiukan vaikeampaa. Huuto.netissäkin tämä peli olisi ollut myynnissä, vaan se oli mennyt jo aikoja sitten umpeen. Kylläpä muuten vitutti.
Hiukan myös ihmettelin taas jälleen IMDB:n epätavallisen korkeaa pistemäärää ja suosiota Kill Bill vol. 2:lle. Kyseinen leffahan oli nimittäin minusta sellainen, että se aloitti huipulta ensimmäisen osan jälkeen, mutta lensi koko ajan alemmas ja alemmas, kunnes sitten loppu osuikin täysin kiviseinään. Minusta tämä toinen osa ei ollenkaan vastannut Tarantinon elokuvien yleistä linjausta, vaan äityi todella halvahkoksi toimintaelokuvaksi mitä pidemmälle päästiin. Yleensähän Tarantinon elokuvat olleet mustan huumorin sävyttämiä, vaikkakin totuuspohjaltaan ihan realistisia (tietysti FDTD:tä lukuunottamatta), toisin kuin tämä Kill Billin toinen osa. Odotin elokuvan lopulta vähintääkin Uma Thurmanin hahmon ja tämän salaperäisen Billin välienselvittelyä miekoin ja itämaisin taistelulajein, vaan se todella naurettava sormitemppu pilasi kyllä tunnelman aika onnistuneesti. Olen kuitenkin huomannut, että IMDB ei kyllä välttämättä edusta sitä kaikkein terävintä kärkeä elokuvista keskusteltaessa, vaan pikemminkin se on täynnä ällöttäviä teinejä, joiden mielipiteet eivät todellakaan perustu loogiseen arvosteluun.
Anyway, olen tässä keräillyt pulloja kauppaan vietäväksi. Viimeksi en tosin saanut viedyistä pulloista kuin 1,60 €, vaan kylläpähän sekin toki rahaa on. Tällä kertaa kuitenkin sitä toivoisi, että tulisi edes 3-4 €:tä. Ulkona on kuitenkin suhteellisen kylmä, enkä oikeastaan viitsisi lähteä ulkoilemaan ennen maanantaita. Kylmyys ei nimittäin sovi minulle.

Friday, November 03, 2006
Sleepless in Sipoo
Viime yönä ei taas uni meinannut tulla millään. Kääntyilin ja vääntelin itseäni sängyssä, vaan se ainoa asia, mikä ei saanut minua nukahtamaan, oli seinän takaa kuuluva omituinen ääni: oikeastaan tämä ääni muistutti vaimeata vasaran pauketta, joka toistui aina tasaisin väliajoin, ja sitten taas loppui hetkeksi.
Ilmeisesti unettomuuteni alkaa taas iskeä päälle. Pompin ylös sängystä pitkin yötä, ja tarkkailen huoneeni ikkunasta autiolle pihalle sen varalta, että siellä taas ryömisi joku hämäräperäinen tyyppi rikolliset puuhat mielessään. Nukuin muutaman tunnin neljään asti aamulla, jonka jälkeen heräsin hetkeksi kun kyseinen pauke hiukan voimistui. Mietin jopa hetken, että olisiko naapuri mahdollisesti naputtelemassa latonsa kattoa äärimmäisen voimakkaasti, vaan eipä sielläkään mitään tainnut olla. Ei se nyt sentään niin hullu olisi, että keskellä yötä rupeaisi latoaan kunnostamaan, vaikkakin sehän näyttäisi kyseisen tyypin pääasiallinen toimi olevan muutenkin nykyään. Olen melkein aina täällä kotona viime keväisten tapahtumien jäljiltä valppaana öisin. Pienikin kolahdus saa minut hyppäämään ylös, ja katselemaan verhojen välistä ulos. Fakta taitaa kuitenkin olla se, että kukaan ei taida pahemminkaan iskeä samanlaisissa puuhissa tähän pihaan kuin talvella. Kesäisin ne kriminaalit hyökkäävät, jos hyökkäävät.
Huuto.netissäkin tuli taas tahkottua hieman rahaa. Tällä kertaa joku osti minulta erään PC-pelin, jonka ensimmäinen omistaja ei sitä lunastanut tai maksanut, ja siten pistin sen uudestaan myyntiin. Kyllähän tuolla kymmenellä eurolla jotakin saa jälleen kerran. Ajattelin myös tosiaan lähteä nyt ihan lopullisesti kotiin Kauhavalle tulevan viikon alussa, mikäli suunnitelma pitää: tietokonekin pitää pakata mukaan, tai siis lähinnä vain sen kotelo hiirineen ja näppäimistöineen. Myös ADSL-modeemi + johdot ja muu sälä täytyy muistaa ottaa mukaan. Muuttoilmoituskin pitäisi rustata kasaan, ja viedä postilaatikkoon.
Nyt kuitenkin lähden tästä nukkumaan, vaikka kello tuleekin vasta vähän yli yhden iltapäivällä.. oh god, I need the sleep.

Tuesday, October 31, 2006
The blizzard
No nyt se lumisade sitten saapui tännekin: valtavat määrät lumihiutaleita leijailee maahan peittäen kaiken valkoiseen vaippaansa. Kaikki näyttää kerrankin puhtaalta valkoiseen vaippaan kietoutuneena. Talvi on niin valtavan monotonista aikaa ulkoisen värimaailman suhteen.
Tämä toinen huuto.netin kauppakumppani maksoi jopa tuotteensa, ja nyt sitten olen ainakin 20 € rikkaampi. Harmikseni voin kuitenkin todeta, että tuolla rahalla ei yksinänsä tehdä vielä mitään, vaan sitten kun 40 € lisätään siihen, niin "we might go shopping for needed goods".
Yksi pahennusta herättänyt asia täälläpäin Sipoota on myös ollut tässä aivan lähellä asuva isokokoinen, ällöttävä nainen. Hän asuu ällöttävien ja isokokoisten lapsiensa kanssa tuossa vähän matkan päässä, ja autonaan hänellä on punainen farmari-mallinen Volvo. Tämä kyseinen nainen aina tuijottelee minua pullistuneilla silmillään, kun kävelen vanhempieni luokse tai sieltä pois. Joskus hän on jopa tullut minua vastaan pyörällä: tällöin hänen varustuksensa on kuitenkin koostunut todella ällöttävästä munankuorta muistuttavasta pyöräilykypärästä ja verkkaripuvusta. Tällöin hän muistuttanut minua lihavasta kananpoikasesta, jolla on päässään juuri valkoinen munankuori. Eilen sitten kävin hakemassa postin laatikosta, ja tämä nainen karautti ohitseni autollaan, jonka ahterissa oli tuo iljettävä keltainen "NÄPIT IRTI SIPOOSTA" - tarra. Meinasin oksentaa postilaatikkoon, ja yrittää heittää auton takalasista tiiliskiveä lävitse. Moinen ällötys sai aikaan jopa helvetinmoisia puistatuksia. Epäilenpä, että kyseessä on jälleen kerran yksi näistä Sipoon keisarinnoista, jotka vahtivat alueita ihan omalla painollaan (no pun intended) ja ilman sen kummempia valtuutuksia.
Nyt kuitenkin lähden tästä hiukan tutkailemaan muita asioita, ja pistän postauksen tulemaan, kunhan siltä tuntuu..

Monday, October 30, 2006
Pimeyden Sydän
Poimin tämän testin erään "mainitsemattoman" henkilön blogista, kun sitä tänään selailin. Tämä testi oli pakko tehdä, sillä muussa tapauksessa olisin jättänyt valtavan mahdollisuuden käyttämättä todellisen luonteeni paljastukseen !
Behold the evil that lurks in the hearts of men !!

| You Are 40% Evil |
A bit of evil lurks in your heart, but you hide it well. In some ways, you are the most dangerous kind of evil. |
Ja kansa huusi: rahhoo ! ei se tee pahhoo !!
Life is indeed a weird and a wonderful thing. Both at the same time, even.
Juuri kun olen tässä taas muutaman päivän aikana voivotellut rahapulaani, niin jostain korkeuksista saapuu huuto.netin kauppojen välityksellä yhteensä 60 € puhtaana käteen. Tämä on aika iso raha, ja olenkin siitä iloinen. Ikävä kyllä näissä internetin huutokaupoissa on kuitenkin toisinaan se pieni ikävyys, että rahahan tulee oikeastaan vasta sitten puhtaana käteen, kun se on todellakin maksettu tilille: eli toisin sanoen, maksu ei ole 100 % varma kunnes se on 100 % varma. Saapa siis nähdä, että maksavatko nämä tyypit huolimatta sitovasta huudostaan. Näyttävät kuitenkin tehneen ihan kohtuullisesti kauppaa ainakin palautteiden mukaan.
Tänään on myös taas satanut, ja ilma on kehittynyt entistä kylmempään suuntaan: hyvin vähäistä lumisadettakin tuli tuossa päivän aikana. Kauhavalla on kuulemma jo vähintäänkin keskitalvi, ainakin lumen määrästä päätellen: voimme siis vain arvuutella, minkälaista Vaasassa on tällä hetkellä. Must be cold and snowy.. very cold and snowy.
Ikävää tässä ilman kylmenemisessä on se, että olen jättänyt suurimman osan talvivaatteistani Kauhavalle. Ainoan minkä pakkasin viimeksi mukaani, oli kaulahuivi (!), joka on kyllä hoitanut tehtävänsä ihan kiitettävästi, vaan ongelmaksi on kuitenkin muodostunut se, että pelkästään tämä musta villaliina kaulan ympärillä ei esimerkiksi suojaa käsiä. Täytyy ilmeisesti siis ainakin vielä kärvistellä tässä pakkasessa tämän viikon loppuun, jonka jälkeen minun olisi tarkoitus sitten viedä tämä konekin mukanani kotiin Kauhavalle. Minulla on myös täällä mukanani lyhyempi, lähinnä kesään ja syksyyn tarkoitettu takki, joka päällä täytyy yleensä jäätymisestä huolimatta yrittää tarpoa eteenpäin. Ja mikä ikävintä, jonkun täytyy viedä "asiakkaiden" tavaratkin postiin tässä säässä.. Aaargghh..

Sunday, October 29, 2006
The contents of my wallet
Bloggeri on taas kussut aika rajusti viime tuntien aikana. Mitkään postaukset eivät ole "julkistuneet", ja olen saanut taas vaikka minkämoisia kohtauksia sen johdosta: lähinnä olen kuitenkin kiroillut ja manannut Bloggeria alimpaan helvetin tasoon tästä hyvästä.
No, nyt kun kerran ajatukseni virrat ovat tilapäisesti padottu, niin joudun tämän postauksen aikana esittelemään vaatimattoman lompakkoni sisällön teille potentiaalisille mielenkiintoisille. Seuraava lista siis kuvaa kaiken sen, mitä siellä juuri nyt on. Nauttikaa:
The contents of my wallet:

- Lukiolaiskortti/Gymnasistkort/Studentcard (jolla ei kyllä nykyisin ole kovinkaan paljoa käyttöä, mutta enpä ole sitä raaskinut poiskaan heittää, sillä sen avulla saa ajella vielä mm. VR:n kaukojunissa puoleen hintaan vuoden ajan, vaikkei enää lukiossa olisikaan. VERY USEFUL !!)
- KELA-kortti/FPA-kort/SII-card (Sairausvakuutuskortti/Sjukförsäkringskort/Sickness Insurance Card): tämän kortin kanssa olen useimmiten joutunut vaikeuksiin esim. lentokentillä, missä en ole muutamia vuosia sitten omannut passia. Se on yleensä hyväksytty pitkin hampain ylipäätäänkin kaikissa tilanteissa, missä minun on pitänyt henkilöllisyyteni esittää. Nykyisin se on aika tarpeeton.
- Pieni, valkoinen paperilappu, jossa lukee tyttöystäväni nimi ja puhelinnumero: tämä on niitä tilanteita varten, jos satun menettämään tajuntani ja siinä samalla muistini - voin siis nopeasti soittaa tyttöystävälleni, ja pyytää häntä identifioimaan minut. Tosin, tämä suunnitelma toimii vain siinä tilanteessa, ettei lompakkoani varasteta siinä samalla. Mutta, totta puhuen, voin kuitenkin todeta sen, että tämä lappu on pikemminkin ollut lompakossani siitä lähtien, kun tyttöystäväni tapasin. Siinä on siis ollut tyttöystäväni puhelinnumero. Aika IHQUA !!
- 35 € käteisenä yhden 10 euron, yhden 5 euron ja yhden 20 euron seteleinä: näin suuri rahamäärä on minulle jokseenkin harvinaisuus, nimittäin nykyisin olen joko täysin nk. "persaukinen", taikka sitten kaikki rahani ovat turvallisesti tilillä ja kortilla.
- 10,5 € käteisenä kolikkoina: on valitettava tosiasia, että usein setelit muuttuvat kolikoiksi rajuimman kaupankäynninkin pyörteissä, muodostaen rahamassien pohjalle ikäviä hiluja. Näitä hiluja on nyt sitten kerääntynyt kolikkotaskuun taas jopa kymmenen euron verran, joten aika yllättävänkin paljon rahaahan tässä olisi. Voin kuitenkin todeta, että vihaan suunnattomasti juuri näitä 5-centin kolikoita, sillä niiden rahallinen arvo muistuttaa minua tuosta muinaisesta itsenäisen Suomen Tasavallan kymmenen pennin kolikosta, josta taisi tulla melkeinpä täysin arvoton 2000-luvun alkuvuonna.
- Aktian asiakaskortti/kundkort tilille # 405571-248708: tämä oli se säästötili, mikä minun piti avata "opintotarkoituksiin": se on kuitenkin seisonut täysin tyhjillään sitten avaamisensa, ja kaikki normaali rahaliikenne on kuitenkin virrannut vanhemman käyttötilini kautta. Thanks for nothing.
- Aktian asiakaskortti/kundkort tilille # 405571-248161: tämä on se vanhempi tili, ja huomattavasti vilkkaampi liikenteeltäänkin. Se on kuitenkin sinänsä aika ikävän "kädestä suuhun"-kompleksin vaivaama, että toisinaan siellä on ihan kiitettäviä summia rahaa, jonka jälkeen moiset rahat häviävät sitten epämääräisten ottojen siivittäminä takaisin markkinatalouden ahnaaseen kiertoon. Tilini onkin siis täydellinen esimerkki aikansa kutakin - ilmiöstä.
- Aktia (Säästöpankin) Visa Electron - pankkikortti: tämä tällainen kortti on varmasti älykkäin keksintö, mitä lajimme edustajalle voidaan antaa sen kaikessa petollisuudessaan: sen käyttäjä huijataan luulemaan, että pienellä muovisella lipukkeella voi maksaa vaikkapa valtamerilaivan ilman sen kummempia käteissummia. Henkilökohtainen sekasorto talouspoliittisella elämänalueella kuitenkin seuraa sen jälkeen, kun "petetty" ihminen huomaakin kyseisen summan kadonneen tililtään. Kortilla maksaminen on siitä mukava tapahtuma, että varsinaisen rahan näkemättä jättäminen kauppatilanteessa huojentaa niin mieltä kuin lompakkoakin, tosin vain hetkellisesti. Minun mielestäni on ainakin helpompaa ostaa tuotteita tällä kortilla, kun ei tarvitse varsinaisesti nähdä rahan vaihtavan omistajaa. Sitä voi sitten kaikessa hiljaisuudessa arvuutella, että kestäisiköhän tili vielä yhden leivänpaahtimen tai plasmatelkkarin ostoa, kunnes raja tulee vastaan ja säästöt pamahtavat miinuksen puolelle. Itselleen valehteleminen on kyllä toisinaan ihan terapeuttinen päätös. Ignorance is bliss (?)
- Epämääräinen valkoinen muovikiekko, joka sisältää numerosarjoja: no, tässähän on tietty kyseessä salaisen terroristiryhmäni ydinasearsenaalin laukaisukoodit. Nämä lompakossani kuljeskelen pitkin tätäkin maata, ja aina toisinaan mm. vanhusten kiilatessa kassajonossa, tulee minulle suunnaton tarve luetella muutamat numerosarjat tuosta kortista suoraan matkapuhelimeeni, jonka jälkeen muutamakin ikäihmisten lepokoti saa välittömän purkutuomion. (Huono) huumori kuitenkin sikseen: tämä kiekko sisältää kuitenkin ihan nk. "aikuisten oikeasti" verkkopankin maksukoodit siihen, jos haluaa maksaa jotakin kyseisessä ohjelmassa.. Or is it !?!!?
- Valkoinen muovikuori Aktian logolla varustettuna: tänne sisään voi piilottaa kaikki asiakaskortit, pankkikortit yms. maallisen omaisuuden ylläpitämiseen tarvittavat lipukkeet.
- Tyttöystäväni kuva: no comments required. <3>
Saturday, October 28, 2006
Myrskyn jälkeen
Hohoo !! HALLELUJAA ! HAH-HAA !! ILOA ILOA !! TULTA TULTA !! Myrsky jäi huomattavasti odotettua pienemmäksi ! Haluan vielä lainata tähän väliin ihanan saarnaaja-possumme, Veli Saarikallen sanontaa: "se oli kuin pierun kuori" viitaten myrskyn laatuun ja kovuuteen.
Eli joo, kaikki saivat ainakin toivottavasti nukkua yönsä rauhassa ilman kaatuilevia puita ja pettäviä sähkölinjoja. Minäkin nukuin ihan kiitettävästi, sillä muistaakseni kello kahden aikaan painuin sänkyyn puiden humistessa ikkunalasin takana. Nukuin mielestäni ihan hyvin, sillä seuraava kiinteä muistikuva heräämisestä oli kello kolmen aikoihin iltapäivällä. So, I slept alright.
Tuhot olivat todellakin jääneet yllättävän pieniksi: ainoa minun elämääni konkreettisesti riepotellut tapahtuma myrskyn jälkeen oli se, että nettiyhteys oli poissa n. 45 minuutin ajan. Elämä siis jatkuu hiljalleen tämänkin tapauksen jälkeen. Toinen päivän uutisaihe on myös se, että purkki pastakastiketta, joka on ollut kadoksissa sitten tiistain, on löytynyt täysin ehjänä hyllystä. Tämä purkki oli kadoksissa viime tiistaista lähtien, mutta onneksi se nyt sitten kuitenkin löytyi: minulla alkoi nimittäin ollakin jo suunnaton himo jotakin tällaista Välimeren ruokakulttuuriin viittavaa mössöä kohtaan. Tänään siis ruokana onkin varmasti nuudeleita kuorrutettuna kyseisen kastikkeen kera, Muy Bien!!
Tänään tulee vielä toinen postaus, vaan sen aihe on vielä jokseenkin hämärän peitossa: sitä odotellessanne varustautukaan saatanallisiin jälkijäristyksiin !!

The great storm (part deux)
No nyt ne helvetilliset syysmyrskyt sitten iskivät. Toistaiseksi mitään kovinkaan isoa ei ole tapahtunut, vaan esim. Espoossa oli jo aikamoinen tuuli kuulemani mukaan. Uutisten mukaan myrskyn pitäisi iskeytyä tänne itäiselle Uudellemaalle, jossa ikävä kyllä nyt värjöttelen Kauhavan sijaan, aamuyön tunteina. No chances of me getting any sleep - for a while.
Juon tässä samalla Lidlin tarjoamaa jauhekahvia: en ole moneen vuoteen koskenutkaan tavalliseen erään ikävän talvilomalla sattuneen incidentin takia n. 5 vuotta sitten, vaan nyt on pakko saada hiukan jotakin potentiaalisesti rauhoittavaa. Luulisin kuitenkin tämän kahvin vaikutuksen, tai ainakin potentiaalisen sellaisen, olevan puhtaasti psykologinen: Lidlin jauhekahvit eivät nimittäin sisällä kofeiinia.
Televisio näytti tänään muutaman ihan kohtuullisen leffan, sillä onhan perjantai: 28 Days Later ja From Dusk till Dawn räsähtivät ruutuihin about samoihin aikoihin. FDTD minulla on jo DVD:llä, ja olen sen nähnyt useampia kertoja, joten valitsin tämän ensimmäisen katseluvaihtoehdon. Se ei kyllä todellakaan ollut yhtä hyvä kuin FDTD, mutta eipä se nyt niin täydellisen huonoksikaan mennyt. Anyway, tämä TEDL on Brittien oma versio amerikkalaisten serkkujensa Zombie-elokuvista: ainoa ero niissä on se, että TEDL:n "Zombit" eivät ole kuolaavia epäkuolleita, vaan pikemminkin jonkun apinalajin kantaman viruksen toimesta "raivopäiksi" muuttuneita ihmisiä (jotka lähinnä sylkevät verta ja yrittävät purra) . Ulkonäöltään nämä Brittiläisen raivopäät eivät oikeastaan eroa kovinkaan paljon amerikkalaisista vastineistaan, vaan jatkavat verisen goren perinnettä aina kiirestä kantapäähän.
No, elokuva alkaa melkein siitä, kun Batman: Begins - elokuvasta (ainakin toivottavasti) tuttu Cillian Murphy herää nakuna sairaalasta. Kaveri seilaa pitkin autioituneen Lontoon katuja, ja häntä sitten tietysti jahdataan epäkuolleiden toimesta. Tätä ennen kuitenkin alkukohtauksessa raivohullut simpanssit päästetään vapaaksi tartuttelemaan humaanien eläinsuojelijoiden toimesta: pidänkin kyseisiä apinoita ainoina elokuvan oikeasti ällöttävistä olennoista, sillä tunnen syviä antipatioita kyseisiä eläimiä kohtaan - valitettavasti. Elokuva on kuitenkin vaikuttavasti kuvattu, ja tämä taas ilmenee lähes autioilla ympäristöillä pitkin Brittein Saaria. Sivilisaatio ja järjestys on todella kuollut, ja jäljelle ovat jääneet vain satunnaiset eloonjääneet sekä laumat raivopäisiä pureskelijoita. Myös musiikki elokuvassa toimii, luoden avaran mutta aavemaisen ja tyhjän ilmapiirin pienen ihmisryhmän liikkuessa pitkin lähes tyhjää brittilandiaa.
Elokuva on kuitenkin ainakin tällaisten elokuvien genreen tutustuneelle liian ennalta-arvattava: monet esim. George Romeron ohjaaman trilogian elementit ovat aivan liian hyvin edustettuina.Tämä tietty ennalta-arvattavuus latistaakin elokuvaa heti siitä vaiheesta aina loppuun asti, ja se jättää loppua kohden entistä enemmän juonen omituisuuksia selittämättä. Tämä teos ei kuitenkaan ole missään nimessä huono, vaan ihan mukavasti tehty pätkä, josta varmasti syvällisimmät Zombie-fanaatikot löytävät mm. yhteiskunnallista kritiikkiä aina ihmisen perusluonteen syvällisemmistä tutkiskeluista lähtien. Kannattaa katsella tämä pätkä, sillä se on kuvaukseltaan paikoitellen todella erinomainen, ja sen tunnelma kyllä säilyy koko elokuvan ajan.
Nyt kuitenkin aion jättää tämän päivän kirjoittelun tähän, ja yrittää saada hiukan unta menemällä sänkyyn pyöriskelemään. Kunpa tyttöystäväni olisi tuossa sängyssä, tai kumpa minä olisin tyttöystäväni sängyssä Kauhavalla. Either way, I'd still feel a lot happier.
Myrsky yltyy, joten huomenna nähdään että miten kävi.. Stay tuned and don't fear the reaper.

Thursday, October 26, 2006
Preaching "R" Us
Eivät ne eiliseksi luvatut syysmyrskyt sitten tulleetkaan. Muutama vuosi sitten koettu, suorastaan pienimuotoiseksi katastrofiksi äitynyt syysmyrskyisä yö ei ainakaan vielä toteutunut. Tuolloinhan nimittäin vanhempieni talon pihalle kaatui kaksi helvetin isoa kuusta, ja talokin otti niistä hiukan osumaa. Tuota kyseistä yötä en hevillä unohda, sillä toisen kuusen oksilla oli kaikki mahdollisuudet räsähtää suoraan entisen huoneeni, jossa nyt istun, ikkunan lävitse. Aamulla sitten alkoi helvetinmoinen raivaus lähinnä moottorisahojen avulla. Valmista siitä kuitenkin tuli, mutta hiukan remonttia täytyi tehdä, ja sen ohella myös piha oli kahta isoa kuusta köyhempi.
No, nyt kuitenkin päivän asiaan: rakas youtube.com on jälleen päästellyt syövereistään yllättäen suomalaista uskonnollisen hapatuksen inhottavaa löyhkää. Tällä kertaa pökäleenä on ulos pulpahtanut jonkinlainen amerikkalaista saarnauskulttuuria matkiva Veli Saarikalle & kumppanit. Käsittääkseni tämä hihhuli, vai pitäisikö todeta pikemminkin että "tosiuskovaisten" possujengi, pistää kyllä epäilemättä aika helvetinkin häiriintyneen show'n pystyyn. Olen nauranut näille sikailijoille koko päivän, ja luulenpa että mikäli te olette suomalaisia minun blogini lukijoita, niin teidän kannattaa katsoa nämä pätkät lävitse.
"Sana & Ylistys" (part 1)
"Sana & Ylistys" (part 2)
"Sana & Ylistys" (part 3)
Lopuksi laitetaan vielä se kaikista häiriintynein pätkä, missä tämä suuri preacher tuuppii ihmisiä, ja koko pätkä huipentuu helvetinmoiseen naureskeluun ja epämääräiseen kieriskelyyn pitkin lattiaa. Kenties nämä heput ovat sekoitelleet juomiinsa jonkinlaista huumetta, taikka sitten jokainen niistä on vain todella häiriintynyt.
Kirkossa jaetaan ilmeisesti jotakin muutakin kuin pelkkää uskoa
Tällaiset tyypit ovat kyllä jonkinlainen maanvaiva: ne eivät oikeastaan mitenkään eroa esim. Islamilaisista fundamentaleista tai natseista, sillä heitä kaikkia yhdistää helvetinmoinen suvaitsemattomuus ja fanaattisuus yhtä epämääräistä asiaa vastaan. Tämän suomalaisen tyypin jutuissa on myös sekin ikävä puoli, että hän aivan selvästi tarvitsee paljon rahaa moisen sirkuksen, siis "radio-ohjelman", pyörittämiseen. Kyse on siis hyvin pitkälti varmasti rahasta, ja epämääräisten ja naiivien uskovaisten huiputtamisesta. Eiköhän tämäkin "ylisiunattu" Saarikalle kääräise noista rahoista omiin taskuihinsa jonkinlaisen summan, sillä moisten sekopäisten fanaatikkojen ei koskaan ole tiedetty olevan muutenkaan rehellisiä. Ja varsinkaan uskonnollisten sellaisten.
Valitettavasti nämä uskovaiset ovat aina se pahin lenkki: minua on aina huvittanut tällaisten ihmisten helvetinmoinen päteminen ulkomaailmalle siitä, kuinka he tietävät olevansa jumalan parhaimpia kavereita taikka hänen maallisia ruummillistumiaan. Mielestäni tällaisten tyyppien tilanne on valitettavasti sellainen, että siihen kelpaa vain yksi ratkaisukeino: 9mm lyijy suoraan otsalohkoon. Se vaientaa tällaisten huijarien ja ylipäätään sekoilijoiden valikoimaa maailmassa, vaan ikävä kyllä tällaisten tyyppien olemassaolo täytyy kai yleisen sananvapauden ja demokratian nimissä hyväksyä.

Tuesday, October 24, 2006
Oli synkkä ja myrskyinen yö..
Tätä kliseistä otsikkoa ei olekaan vielä käytetty.
Anyway, nyt ainakin on suhteellisen synkkää juuri syksyn johdosta ja myrskykin on jo saapunut. Tänään olen enimmäkseen pysytellyt sisällä, ja eilen tuli luettua neljään asti Ernest Hemingwayn Jäähyväisiä Aseille. Toivottavasti saisin sen luettua viimeistään viikonlopuksi, sillä en jaksaisi kanniskella sitä enää mukanani kovinkaan kauaa. Hiukka tylsyyttä ilmassa, I'd say.
Tyttöystäväni on ollut tänään kanssa hieman kipeä mm. kuumeen kera. Minäkin oikeastaan tässä odottelen, että milloin joku persoona viitsisi tartuttaa minuun sen perinteisen, jokainen syksy esiintyvän viikon kestävän kuumeen. Viimeksi olen ollut todellisessa kuumeessa keväällä juuri YO-kirjoitusten jälkeen, jolloin koin nimittäin elämäni ensimmäisen (ja toivottavasti viimeisen) keuhkoputkentulehduksen ikävän viruksen välityksellä. Minulla on kuitenkin ollut traditiona olla kaksi kertaa vuodessa sairaana ja kuumeessa: kerran syksyllä ja kerran talvella. Noin muuten yleisesti olen fyysisesti ihan kunnossa - vaan se henkinen puoli tietysti varmaan aiheuttaa lähipiirissä hiukan pohdintaa..
No joo, kuulemma eduskuntavaalit vm. 2006 myös lähestyvät. Tämä poliittinen tapaus ei kylläkään tuo minulle mitään erikoisempaa aktiviteettia, vaan luulisin että jätän äänestämisen väliin. Minulla on nimittäin viimeisimmän presidenttipelin jäljiltä todella välinpitämätön asenne politiikkaan, sillä se meni minun osaltani kyllä todella päin jotakin muuta, kuin sen piti. Minä en nimittäin tiennyt ehdokkaista yhtikäs mitään, vaan annoin ääneni randomina Timo Soinille. Sitten kun taistelu kiristyi ainoastaan Halosen ja Niinistön välille, päätin etten äänestäisi kumpaakaan "pienempää pahaa" tässä taistelussa. Aion liittyä siis myös näissä vaaleissa nukkuvien puolueeseen, sillä uskon pitkälti että äänestäminen ei varsinaisesti tuo mitään hyötyä, varsinkin kun vallalle pääsee aina kolmen isoimman puolueen pinttyneet yhden kauden edustajat. Nämä edustajat sitten kuluttelevat eduskunnan tuoleja, juovat kahvia, käyvät maakuntavierailuilla ja nostavat valtavaa palkkaa saaden aikaan hyvinkin vähän köyhän kansan sankoille riveille. Nykypäivänä koen, että eduskunta on enemmänkin helvetinmoinen apinalauma, joka säätää lakeja lähinnä eliitin rikastuttamiseksi ja tavallisen kansan köyhdyttämiseksi ja ajamiseksi entistä pitemmälle sosiaalitoimiston oven eteen. En koe myöskään, että nämä kansanedustajat tekevät mitään oikeasti suomalaisen yhteiskunnan epäkohtien edistämiseksi, vaan pikemminkin suurten puolueiden kansanedustajat toteuttavat täysin sokeasti oman puolueensa sanelemaa agendaa, joka ei tosiaankaan välttämättä ole kovinkaan ihmisystävällinen. Pienempien puolueiden edustajat taas ovat paikalla siksi, että he saisivat hyvän palkan muutamaksi vuodeksi, jonka aikana he voivat sitten mukamas ajaa täysin merkityksettömän puolueensa asiaa, ja samalla luoden kuvan toimeliaasta työstä. Raha puhuu politiikassa, ja tämä on universaali sääntö kaikkialla maailmassa, eikä suomi valitettavasti markkinataloutena ole mikään poikkeus. Isoimmat puolueet valitettavasti määräävät, ja niiden todelliset agendat ovat useimmiten aivan joitain muita, kuin lapsiperheiden tukeminen tai köyhyyden vähentäminen. En yksinkertaisesti kykene tukemaan minkäänlaisia puolueita, jotka lupaavat erilaisten vaalien alla kuun taivaalta, ja heti päästyään sisään unohtavat lupauksensa heti seuraavassa hetkessä. Politics is a deception played with a smile.

Tukka pois ja..
Takatukkani leikattiin tässä viime viikolla kokonaan pois. Olin hyvää vauhtia kehittymässä todella epäsiistin näköiseksi pitkätukaksi, jota oltaisiin mahdollisesti voitu jopa luulla joko viulistiksi taikka jonkinlaiseksi laitapuolen kulkijaksi. Valitettavasti kuitenkin takatukka täytyi leikata pois, sillä minulla oli valtavia vaikeuksia yrittää saada se kesytetyksi aina aamuisin. Minulla on nähkääs nk. "hiuskompleksi", joka ansiosta en koskaan kykene saamaan hiuksiani näyttämään siltä miltä niiden haluaisin näyttävän. Tämä ongelma ratkaistiin hetkeksi muutama vuosi sitten kun olin kalju, vaan tuokin kyseinen valinta osoittautui ikäväksi sosiaalisen paineen muodossa. Hiukset päätettiin siis kasvattaa takaisin.
Täällä Sipoossa on jälleen tapahtunut epäilyttävää, tavallaan edistykseksikin kutsuttavaa toimintaa: läheiselle moottoritielle on rakennettu helvetinmoiset katuvalot, jotka nyt loistavat ikkunastani sisään oranssilla hohteellaan. Ennen tuo Porvoon ja Helsingin välinen moottoritie ei omannut ollenkaan mitään valoja, ja tämä eteläisen Sipoon osa oli vähintäänkin kuin keskiajalta keinotekoisten valojen osalta. Nyt kuitenkin erilaiset rekkakuskit ja bussien pikavuorot näkevät ajella ympäriinsä, vaan minun yli kuusi vuotta kestänyt idyllini valitettavasti särkyy. Such is life, folks.
Kauhavan Info-kirjakaupassa oli muuten tuossa viime viikolla alennusmyynti: yleisesti ottaen kaikki kirjat olivat kalliita alennettuinakin, joten ostin kolme euroa maksaneen teoksen Tiibetiläinen Kuolleiden Kirja. Tänään vähän selailin sen sisältöä, ja huomasin kauhukseni että suurin osa sen sisällöstä erilaisine termeineen ja käsitteineen eivät oikein minulle auenneet. Aion kuitenkin lukea sen lävitse, sillä suoraan sanoen minulla ei ole parempaakaan tekemistä.
Tuo Kauhavan Info on kyllä kanssa niin riistokapitalistinen elämys, että ettepä uskokaan: kyseisessä paikassa kaikki on ihanan kallista, ja joskus jopa suorastaan taivaallisen sellaista. Info on kuitenkin sikäli kärppämäinen kauppaketju, että se tajusi pystyttää ainoan kirjakaupan juuri Kauhavalle, jossa sillä tulisi olemaan tasan nolla kilpailijaa. Kyseinen kauppa myy myös koulukirjoja lähinnä lukiolaisille, ja voittepa varmaankin arvailla , että niistä saadaan pulittaa aina hiukan enemmän ekstraa kuin esim. pääkaupunkiseudulla Akateemisessa Kirjakaupassa tai Suomalaisessa Kirjakaupassa. Eipä silti, Suomalainen tunnetaan täällä varsin kalliina kauppana Akateemiseen verrattuna, vaan "back home in Pohjanmaa" Suomalainen onkin sitten esim. Infoa toisinaan halvempi !! Aargghh !! You haven't seen nothing until you've seen Akateeminen's prices ! Eipä silti, Info tunnetaan kyllä täällä etelässä jonain aivan muuna kuin varteenotettavana erilaisten kirjallisten teosten lähteenä.

Monday, October 23, 2006
Kauhava-kivaa
Tässäpä muutama epämääräinen kuva Kauhavalta:

Kauhavan rautatieasema + sen etuoven yläpuolella sijaitseva kello

Rautatieaseman kello kuvattu lähempää. Huomatkaa myös, että kyseinen kello on valmistettu Helsingissä Pohjanmaan lakeuksien sijaan.

Näkymä asuntoni olohuoneen ikkunasta. Kieltämättä parveke on enemmän kuin tarpeeksi uusimisen tarpeessa, ja pihallakin on vain erään naapurin punainen Lada. Muut autot ovat poissa.

Paha kun ei taas tänään keksi mitään hyvää otsikkoa. Taidanpa jättää sen siis tyhjäksi ihan tarkoituksella.
Anyway, kävimme viime viikon tiistaina Ähtärin eläinpuistossa. Kauhavalta sinne ei ole kovinkaan pitkä matka, ja tyttöystävän takiahan sinne lähdettiin hiukan eläimiä tutkailemaan. Eipä silti, ihan positiivinen kokemushan tuo oli nähtävyyksiltään, vaan sitten lipun hinnat taas eivät olleet. Oli nimittäin niin, että sisäänpääsy maksoi tuolloin poikkeuksellisesti 8 euroa, kun normaalisti kesällä se olisi ollut jopa 13 € ! Ihanan kallista, sanon minä, ja vieläpä pelkästä kävelystä pitkin polkuja eläinten häkkeihin tuijotellen.
Paikalla oli kuitenkin ihan kiitettävästi elukoita: mm. lumileopardit, villisiat, sudet, karhut, saukot, minkit, erilaiset linnut ja supikoirat olivat hyvin edustettuina. Ihan hauskoja tapauksiahan nuo kaikki olivat, vaan jotenkin minulle jäi hiukan sellainen maku suuhun, että monet eläimistä olivat älyttömän vittuuntuneita siitä että heidät oli suljettu häkkeihin ja pistetty ihmisten toljoteltaviksi - täten siis ne eivät pahemminkaan liikuskelleet. Esimerkiksi lumileopardi loikoili suuren aitauksena päällä sijaitsevalla pienellä kukkulalla, ja korvat luimussa katseli meitä takaisin. Näimme kyseisen eläimen pään, ja pienen osan sen niskaturkkia. Kettu ei edes vaivautunut paikalle asti, vaan mitä ilmeisimminkin liikuskeli omassa kolossaan.
No, pistetään vähän kuvia tähän hätään postauksen mukaan:

Villisika

??

En todellakaan tiedä mikä tämä voisi olla, vaan veikkaisin sen olevan mahdollisesti haikara

Susi

Hirvi

Sunday, October 22, 2006
I don't want to set the world on fire
Back in Sipoo, this time.
Kauhavalta lähdettiin tänään, ja viikonlopun aikana käytiin jopa Vaasassakin. Lostin 2. kausikin tuli hankittua yllättävän halvalla hinnalla, pesukone onnistuttiin laittamaan käyttökuntoon ja siivottuakin tuli. Viikko on ollut siis harvinaisen aktiivinen sisällöltään.
Vaasa oli ihan kiva paikka, ja juuri nyt olen päässyt kaikista lähemmäs opiskelupaikkaani koskaan, ilman että olisin mennyt sinne vielä ihan oikeasti oppimaankin jotain. Vaasan Yliopisto oli ihan jännä, vaikkakin hieman sateinen paikka. Toivon mukaan muutaman viikon kuluttua menen sinne jopa ihan virallisissakin asioissa, enkä vain kuikuilemaan sen etuovelle. Kävimme muuten myös täällä varsin kuuluisassa "Keskisten Kyläkaupassa", mikä kyllä nyt oli lopulta aika paskapuhetta halvan hintatasonsa puolesta. Tyttöystäväni ei ymmärtänyt valitustani Keskisen valheellisista "halvan hintatason tuotteista", vaan itse ainakin voin pääkaupunkiseudun rajalla asuvana todeta, että paikoitellen täällä Helsingin lähelläkin on toisinaan halvempaa kuin Keskisillä ! Voi LÅL !! Keskinen on suoranainen riistokapitalisti.
Tuli siis tosiaan se Lostin 2. kausikin hankittua DVD:lle. Se oli kyllä aikamoinen kokemus jälleen katsoa se kotisohvalta käsin melkein yhdessä yössä, vaan nytpä tiedän enemmän kuin kukaan teistä Nelosen tahtiin kyseistä sarjaa kyttäävistä !! Ho-Hoo ! Ja sen lisäksi joka torstai klo. 21.00 -22.00 minulla on parempaakin tekemistä, kuin katsella Nelosen Lostia kaikenmaailman Puuhamaan mainosten kuoruttamina. Ostin muuten kyseisen boksin Vaasan Prismasta, joka teille muutamille nk. "Spedeille" ei välttämättä kerro mitään, mutta kerron sen olevan normaali kauppakeskus esim. City-Marketin tapaan. Anyway, juuri tuolla Keskisillä kyseinen 2. kausi maksoi 40,90 €, vaan Vaasan Prismassapa siitä pyydettiin 39,90€ !! Hmm, selvä alennus hintaan, vaikka epäilemättä pieni. Nämä hinnat alkavat hiljalleen mietityttämään, että mikähän Keskisen "kyläkaupassa" pitäisi olla halpaa ? Vaikka löysin sieltä mm. suhteellisen halvat verkkarit, niin se nyt vielä on aika pieni hinta siihen minä tuo kauppaketju itseään mainostaa - eli halpana.
Kävimme muuten myös Ähtärin eläinpuistossa. Siitä en nyt kuitenkaan aio kertoa sen enempää, sillä olen päättänyt tehdä sille mahd. pian ihan oman postauksensa. Tähän loppuun kuitenkin heitetään vielä muutama kuva nykyisestä olohuoneestani, joka on toistaiseksi aika vaatimaton, vaan onpahan ainakin oma:

Kuvassa on sohva, olohuoneen pöytä, televisio, TV-taso ja DVD-soitin. Kuvassa näkyy myös olohuoneen pöydän alla epämääräisiä pinoja paperia, ja TV-tason oikeanpuoleisessa lokerossa jumalaton kasa DVD-elokuvia.

Kuvassa kirjahylly. Se päällä on sijoitettuna hassun psykedeelinen arabialainen vesipiippu, ja sen muuhun varustukseen kuuluu keskikokoinen kasa erilaisia kirjoja. Kuvassa on myös mukana valkoinen olohuoneen lamppu, joka saatiin ilmaiseksi Porvoosta ostettuamme sieltä parisängyn ja pesukoneen.

Subscribe to:
Posts (Atom)