Nyt minua ottaa päähän eli ns. "hajottaa" sellainen elämäni tosiasia että koko ajan pitäisi olla jonnekin menossa. Nykyään haluaisin luonnehtia viikonloppujani mielellään rauhan, rakkauden ja henkisen rauhoittumisen tyyssijoiksi, mutta olenkin huomannut että näin eivät asiat suinkaan ole.
Minulla on aikatauluja ja aina pitäisi olla jonnekin menossa. Miksi en vain voisi mennä kotiini ja yrittää relaksoitua töiden jälkeen? Näin ei kuitenkaan voi tehdä, sillä muuten huolella mietityt suunnitelmat menevät kuulemma pieleen. Minua on jo ehditty tämän epäaktiivisuuteni johdosta epäilemään sellaiseksi ihmiseksi joka ei kuulemma pidä lapsista. What bullshit.
Kevät tosiaan etenee enkä juurikaan ole käynyt kotona viime aikoinakaan. Helsinki pitää imussaan monella eri tavalla, eikä suinkaan kaikki mikä kiiltää sielläkään ole suinkaan kultaa. Oikeastaan on vähän ikävää että tällä hetkellä blogiinkaan ei tule mitään fiksuja, huolella mietittyjä kirjoitelmia vaan aina joudun muutaman rivin verran pahoittelemaan sitä kun en ehdi kirjoittelemaan blogiini ja kertomaan kuinka on niin kova kiire.
Ei kuitenkaan hätää pitemmällä tähtäimellä. Nyt olen aikeissa toteuttaa ainutlaatuisen ja mittavan kokoluokan omaavan operaation, jolla kenties saadaan aikaiseksi jopa se että omaakin aikaa löytyisi itselleni enemmän kuin kolme tuntia joka päivä kerran viikossa.
Viikon loppupuolella nähdään miten kävi. Ilmoittelen ehkä blogiin.. jos taas kerkeän.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment