Suurkaupungin idylliä

Olen pitkästä aikaa kotona käymässä.

Kevät ei ole oikeastaan säiden osalta juurikaan edennyt, vaan tänäänkin satoi lunta vaikka ilmat olivatkin varsin lämpimiä. Selkeästi paikoitellen kai kevät jotenkin näkyy, mutta aika talvistahan tuolla ulkona jälleen ja yhä edelleen on.

Pahinta on kai se ettei tiedä aina sitäkään että miten kannattaisi pukeutua. Kevään ensimerkeistä riemastuneena ryhdyin heti vähentämään vaatetusta ja sain sitten jälleen kerran flunssankin. Onneksi sentään ei noussut kuumetta tällä kertaa, mutta kyllähän sen jo naamastani näkee että kovaa ja usein tulee niisteltyä nenäänsä.

Luin töissä omakaupunki.fi:stä lukijan uutisen, jossa joku mies oli spontaanisti katsellut pornoa Kampissa joltain ilmaiselta tietokonepäätteeltä keskellä päivää ja vieläpä leikkivien lasten takana. Tuosta tapahtumasta oli sitten asiasta raportoinut lukija ottanut ihan kuvankin. Sinänsä kai tuurilleni sopivaa että tunnistin jopa tuon miehen hänen haalistuneesta maastotakistaan ja mustasta nutustaan sellaiseksi henkilöksi jonka olen ihan varmasti joskus ja jossain nähnyt Helsingissä. Oikeastaan varmaan juuri tuo haalea maastotakki taisi olla se mikä kiinnitti minun huomioni jo silloin, mutta en suinkaan osannut taaskaan arvioida että tällä kertaa tuo tyyppi jopa pääsisi jotenkin uutisiin pornoiluistaan. Kuinka sopivaa kuitenkin että kykenin tunnistamaan kyseisen tyypin näiden ihmismassojen keskeltä, mutta totta puhuen se näyttää tapahtuvan muutenkin aika usein.

Sinänsä kai hauska juttu että vapaa-ajalleni on kyllä kieltämättä keksitty nyt yhtä sun toistakin tekemistä. Koko ajan siis pitää valitettavasti olla menossa ja tekemässä jotain, joka nyt tietenkään ei ole sinänsä huono juttu ollenkaan. Joskus kuitenkin sitä haluaisi jälleen sitä kuuluisaa "aikaa itselleen", mutta minkäs teet kun olet päätynyt tekemisiin tyypin kuin tyypin kanssa siinä määrin että on päättänyt aikansa pyhittää toiselle mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Onhan se siis mukavaa, mutta samalla täytyy myös ymmärtää ettei millään kykene ainakaan tällä hetkellä tekemään kaikkea sitä mitä ehkä haluaisi.

On ehkä kuitenkin vaikeaa sanoa tai siis myöntää että tällä hetkellä tunnen suuremmalti kuitenkin jonkinlaista tyytyväisyyttä elämääni pitkästä aikaa. Tietenkin olen tuntenut tyytyväisyyttä elämässäni ennenkin, mutta juuri nyt olen sellaisissa seikkailuissa mukana etten suinkaan koe ettäkö tätä kannattaisi jättää kokemattakaan. Olen kuitenkin tottunut tilanteeseen, vaikka kieltämättä totuttautumistahan tämä edelleen vaatii.

Kello tulee kuitenkin nyt jo yli yksi ja huomenna pitää lähteä istuskelemaan "töissä duunissa"-periaatteella, joten toivotan pitemmittä puheitta kaikille tätä lukeneille oikein "hauskaa" päivänjatkoa omille tahoilleen.