Shellshock: Nam' 67

Tulipa tässä noin kolme päivää sitten etsiskeltyä lävitse tämän kaupungin tarjoamia alennetuin hinnoin myytäviä pelilaareja. Jotain piti saada, ja hetken tutkiskeltuani löysinkin aihepiirin joka minua kiinnosti: Shellshock Nam 67 - nimellä kulkenut peli osui käteen. Tarkemmin sen sisältöä katsellessani muistinkin, että tämähän oli se muutama vuosi sitten ilmestynyt "inhorealistinen" katsaus Vietnamin konfliktiin.

Peli mainostaa itseään kursailemattomana esityksenä siitä, minkälainen Vietnamin sota on kaikessa kauheudessaan ollut. Nämä puistattavat yksityiskohdat esitetään pelissä mm. äärettöminä verikekkereinä, kidutusten yms. metodien esittelynä sekä irtoraajojen lentelynä ympäriinsä taistelujen tuoksinnassa. Myös seksuaalinen puoli ja nk. "nenäkarkki" ovat mukana ohjelmassa. Pelin pitäisi siis kaikin puolin olla jokseenkin realistinen kuvaus Vietnamista. Pelin piti olla jonkinlainen RPG-pläjäys Vietnamista, jonka aikana pelihahmon onnistuisi edetä aina normaalista märkäkorvasta kovaksi erikoisjoukkojen jannuksi.

Aluksi voitakoon kertoa, että peli rakentuu yhden nimettömän ja jokseenkin persoonattoman henkilön ympärille. Tämä pelaajan alter-ego, jota voitaisiin nyt vaikkapa kutsua tämän arvostelun aikana Jormaksi, kuvataan koko ajan selän takaa kasvoja sen pahemmin näyttämättä. Pelin alussa "alokas" Jorma saapuu Vietnamin synkkiin viidakoihin vuoden 1967 alussa, ja pääsee tekemään lähempää tuttavuutta uuden ryhmänsä kanssa.

Pelin taistelusysteemi on siis hyvinkin perinteinen, varsinkin konsoleilla nähty selän takaa yläviistosti kuvattu väkerrys, jossa pelaaja osoittelee tähtäintä aina kohteensa eteen painaessaan liipaisinta. Muut jäsenet ryhmästä myös ammuskelevat ympäriinsä, ja ilmeisesti jopa onnistuvat osumaankin joskus kohteisiinsa. Useimmiten kuitenkin muun tiimin tehtävänä on juoksennella ympäriinsä päättömästi kiroillen ja hyppien kunnes pelaaja itse on hoitanut homman loppuun. Tämä aspekti on kuitenkin ilmeisesti kehitetty peliin juuri tunnelmaa varten, joten katsoisin sen olevan ihan keskinkertaisesti toteutettukin olosuhteet huomioon ottaen. Se mikä kuitenkin hieman raastaa pelin uskottavuutta, on esimerkiksi se, että pelaajan toverit eivät voi missään kohti kuolla, eikä pelaajakaan oikeastaan "pelkomittarinsa" johdosta koskaan tarvitse muuta apua kun aikaa odottaakseen sen laskua takaisin punaiselta. Taistelu itsessään on myös hiukan puuroutuvaa ja äärimmäisen tylsää: jostain syystä viholliset tarvitsevat noin kolmekymmentä ammusta nahkaansa vähän pitemmiltäkin etäisyyksiltä, mutta itse osuvat sitten lähes yhtä tarkasti kuin esim. Wilhelm Tell tai John Wayne. Paras taktiikka onkin pyrkiä mahdollisimman lähelle vihollista, ja sylkeä luotia ulos piipusta niin kauan kun kohde vielä seisoo.

Tehtävien välissä Jorma pääsee itsekin käyskentelemään pitkin viidakossa sijaitsevaa tukikohtaa, jossa sopii sitten testailla erilaisia aseita tai louskuttaa leukojaan muitten sotamiesten kanssa. Jorma voi myös käydä naisissa kerättyään tietyn määrän "palkkakolikoita" tehtävien aikana: itse akti on kuitenkin hyvinkin säälittävä väsäys mustan ruudun ja muutaman ähkäisyn siivittämänä. Huomasin myöhemmin, että päästyään pelin lävitse on myös mahdollista kerätä varsin kesyjä alastonkuvia näistä ilotalon neljästä eri naisesta pelin galleriaan, mikäli mielii käydä läpi nämä kaikki eri vääräsääret jossain vaiheessa.

Pelin tehtävä itsessään ovat hyvinkin pitkälti tasan yhden kaavan toteutumista: ammu kaikki kuoliaaksi, niin pääset seuraavalle tasolle. Jopa pelin puolivälissä mukaan tulevat erikoisjoukkojen hiiviskelymäiset tehtävät hoituvat loppujen lopuksi armottomalla räiskinnällä. Tämä tekeekin koko pelistä pitemmän päälle äärimmäisen tylsää hiiren oikean napin painelua sarjojen soidessa pitkin viidakkoja. Myös tämä kohuttu "sotamiehestä erikoisjoukkoihin" - edistys tapahtuu väistämättä pelin toisella puoliskolla, joten väistämätöntä etenemistä tapahtuu joka tapauksessa.

Kieltämättä Shellshockin tunnelma on kohdallaan: muut ryhmäläiset ovat mitä ihmeellisimpiä viheltäjiä ja sekopäitä, joiden päätyminen Vietnamiin on yhtä kyseenalaista kuin George W. Bushin älynlahjat. Peliin on saatu mukaan sopivasti niin Platoonista kersantti Eliasta muistuttava hahmo kuin Full Metal Jacketin "rakastettavaa" Animal Motheriakin rankasti apinoiva tapaus. Ikävä kyllä hahmojen väliset suhteet ja erityisesti pelaajan itsensä luonne jää hiukan turhan monotonisen räiskinnän alle. Shellshock ei siis läheskään vastaa esim. Vietcongin tunnelmaa, jonka juuri sen hahmot loivat ryhmänä toimiessaan. Pelin kehittäjät olisivat myös saaneet kiinnittää enemmän huomiota vihollisen suunnitteluun, sillä esimerkiksi siihen panostettu ääninäyttely on hirvittävän huonoa: Vietcongit huutelevat sarjakuvamaisesti Jorman perään uhkauksia ruumissäkissä kotiin palaamiseen sekä siitä, miten he saavat tyhmän jenkin kiinni ja tekevät hänelle kauheuksia.

Shellshock: Nam 67 olisi kieltämättä voinut olla ihan kelpo peli. Se kuitenkin kaatuu mm. huonoon taistelujen toteutukseen, liian yksinkertaiseen tehtävänläpäisyyn sekä hieman keskeneräiseen suunnitteluun lähes jokaisella osa-alueella. Pelissä on kuitenkin ihan sinänsä jännä juoni, josta ei loppujen lopuksi puutu hurjia käänteitä ja mainitsemiani erinomaisia hahmoja. Tämä peli tulee olemaan ihan hyvää viihdettä lyhyen tovin, mikäli ei etsi kovinkaan totista ja huoliteltua Vietnamista kertovaa räiskintää. Se antaa parhaimmillaan viihtyvyyttä viikon verran, parhaimmillaan kahden - onneksi kuitenkin huonompiakin tekeleitä kaikissa suhteissa on nähty tästäkin aiheesta.

Getting the Hookah

Hi all !

I arrived here in Sweden a few days ago, and the weather's been absolutely shitty. You've got huge rainshowers and it's as cold as in the autumn here. Sometimes the sun shines, though, and the overall weather becomes slightly better. This little "shenanigan" with the weather really left me wondering if I had left home at all. Guess I didn't.

But I'm not here to talk about the weather, hell no. Instead, I'm informing you potential readers on my latest acquisition: the Arabic "waterpipe", also known as a "Nargile" or a "Shisha". Most of us westerners refer to this psychedelic device as a Hookah, but I believe that this specific name along with its' etymology comes from some western country rather than from Lebanon, India or Persia where the original names came from.

Anyway, nowadays Sweden carries Hookah-pipes all over the major cities (and maybe around a few of the smaller towns too, who knows) and the popularity of the pipe is increasing globally as well. It wasn't exactly hard to find a small shop around the parts that had Hookah-pipes for sale in the right district. Of course you can't just waltz downtown and start looking for places with these pipes, instead you've got to set your course down to the more ethnically varied blocks. You will certainly come by several shops willing to sell them along with all the possible accessories available.

We picked up this fine little specimen from a shop run by just one man on a street corner. He had the smaller models going for twelve euros and the bigger ones were, as I understood, only slightly more expensive. It's quite obvious that you can't find Hookah-pipes with these sorts of prices from back home: in fact, I've read that they cost from around 24 to 60 euros back home.

I chose the smaller model purely for ease of transportation. The bigger one would've certainly been more tempting, but unfortunately it has never been easy to bring back stuff from this country anyway. So, after buying the pipe, we went down to another shop nearby, and incquired if they had any molasses for the pipe. Now, first of all, I have to inform you that the molasses used in the Hookah-pipe are not exactly traditional tobacco: the Hookah molasses are usually flavored with the taste of a fruit, and it includes no tar and a very small amount of nicotine, if at all. The molasses contain, in most cases, some tobacco, but they're also binded together with honey and sugar. These things are alot more safer to smoke than normal tobaccos, as a matter a fact.

So, this little shop we arrived in carried small packs of apple-flavored molasses. We bought a pack, and the older relatively who I had with me said, that maybe we should go and check out this nearby mall that also includes an "oriental store that might be carrying other tastes". So we went, and arrived to see a large table chucked full of various flavored molasses ! We bought a small case containing molasses by the Coca-Cola flavor (and I'm sure that the producers of this stuff had surely asked for a permission to use the Coca-Cola brand's name and taste on their products, too).

As we arrived home, we tested how the thing worked. Since I don't smoke - not even Hookah-pipes - I ordered my male relative to have a go at it. He was very anxious to try it out, and after a few moments on Google and using common sense, we got it set up and working. After about fifteen minutes, the room was filled with the distinct smell of Coca-Cola. As my associate had tasted the stuff, he said that the stuff coming out indeed tasted like the real thing ! The room started to smell like Coke too, so we decided to call it quits and open the windows for some instant fresh air.





The inner workings of the pipe were quite simple: you put the molasses on the little cup on top of the pipe, and cover the whole cup with some tin foil. Then you punch little holes on the tin foil and put some hot coal on top of the punctured tin foil. The next step is to fill the little (or big, depending on the model) water container located at the bottom of the pipe with some fresh and cold water. You can even add some ice cubes in the water in order to make the smoking experience slightly more "cool". As the coal burns the tobacco, some very smooth and relaxing smoke should start coming out of the hose in a few moments. It might take some time to get the pipes running though, so don't be surprised if the first smoking experience won't resemble huge freakin' amounts of riot gas going off.

As final words, I can tell you this: I've bought this pipe purely as decoration. I'm not interested in smoking anything, nor did I even have a taste. However watching the whole process, I've learned that the experience of smoking can be very different depending on the culture: out here we just pull one from our pockets, light it and get moving. In the Middle East and India, however, setting up the pipe and smoking it requires more preparation but eventually is alot more fulfilling and fun. The reason for the preferance of the water pipe over the "more modern" cigarettes is simply the reason that it's more healthier and the entire session of smoking a Hookah can also serve as social event where people discuss daily events while puffing away.

I'd have to say, that the Hookah is indeed alot more than meets the eye at first glance.

Viisi päivää vesisadetta

Nyt olen sitten täällä Ruotsin puolella.

Ilmat ovat kyllä olleet aivan kammottavia. Pakkasin mukaani ainoastaan T-paitoja, sillä arvelin että aikaisempien vuosien kokemusten perusteella tässä maassahan ei koskaan voi olla nk. "huono ilma". Saavuttuani paikalle kuitenkin alkoi satamaan vettä, jonka jälkeen taivas on ollut enemmän tai vähemmän harmaa ja vettä tullut alas tasaisin väliajoin. Täytyi myös mennä kauppaan ostamaan itselleen muutamia hiukan lämpimämpiä vaatteita, sillä muutamalla T-paidalla ja "lomailutarkoituksiin" tarkoitetuilla housuilla ei pitkälle päästy.

Olen pääasiallisesti istuskellut sisällä alun matkustelujen jälkeen ja lukenut kirjoja. Ulos ei oikein viitsi mennä, sillä muussa tapauksessa mieleen tulee väkisinkin kotimaa, jonka kamaralla on kylmä ja sataa alas mitä milloinkin. Katselin DVD:ltä vihdoinkin myös tämän ensimmäisen Lord Of The Rings - spektaakkelin, jonka syvempi olemus kyllä oikeastaan jäi minulle vähän epäselväksi. Kävin myös paikallisessa Lidlissä, jonka parhaimmista tuotteista täytyi kysyä tyttöystävältäni, joka lähinnä hankkii kotipuolessa kaikki ruokatavaransa sieltä. Onneksi kuitenkin makumme ovat hyvinkin samanlaiset, joten kaikki muonat joita hän luetteli, kelpasivat myös minulle.

Tämä Saksalaisten moderni maailmanvalloitukseen tähtäävä suunnitelma, Lidl, alkaa nykyään muistuttamaan tätä länsimaista "Shell ja McDonalds joka kylässä ja taajamassa" - asettelua, joka pitää paikkansa jopa kotona. Lidl alkaa hiljalleen työntymään jopa tänne rikkaan Ruotsin puolelle, ja uskokaapa tai älkääkä, mutta ihmisiä jopa käy siellä ostoksilla !

Juhannuskin oli tuossa "eräänä päivänä", ja se jos mikä olikin hiukka paska kokemus: istuskelimme sisällä, jonka jälkeen meidät soitettiin myöhään illalla katsomaan jonkun paikallisen Suomalaisen "urheiluseuran" sytyttämää kokkoa ja sitä ympäröimää juopottelua. Otin kyseisestä tapahtumasta muutamia kuvia, jonka jälkeen painuimme takaisin tänne äärimmäisen vittuntuneina. Hiljalleen minusta alkoi tuntumaan siltä, että olisi ollut parempi idea viettää koko juhannus kotona tyttöystäväni kanssa. Noh, asiahan korjataan.

Kirjoittelen tässä muutamia postauksia lähipäivinä erinäisistäkin aiheista, joten stay tuned.

Couldn't stand the weather.. Again

Minä lähden huomenna taas hiukan lomailemaan pääsykokeiden jälkeen.

Olin nimittäin eilen suorittamassa ne, ja nähtäväksi jää että kuinka ne nyt sitten menivätkään. Luultavasti menivät edes jotenkin, sillä olisi mahtavan kivaa päästä opiskelemaan jotakin ettei armeija veisi minua kantamaan kivääriä ja reppua jossakin suonsilmäkkeessä muutaman euron päiväpalkalla.

Säät ovat myös olleet todella hyviä viime aikoina, vaikkakin äärettömän kuumia. Nykyisin ei pysty enää nukkumaankaan koko yötä rauhassa, sillä lakanat liimautuvat ihoon kiinni kuin liiman vaikutuksesta.

Tässä pääsykokeiden jälkeisessä tilassa on pitänyt myös keksiä vähän tehtävää, ja eilen palatessani Espoosta kävin pääkaupunkimme Anttila-ketjun tavaratalon kautta, ja nostin sieltä mukaani itselleni ja tyttöystävälleni hieman katseltavaa: mukaani tarttui nk. "Kauhukoira" - boksi täynnä horroria. Ostin tyttöystävälle myös yhden animen, sillä se sattui olemaan tarjouksessa. Tämän jälkeen poistuin kotiini läkähdyttävän bussimatkan jälkeen, ja huomasin että asuinpaikassani myös elelevä koira oli onnistunut syystä taikka toisesta oksentelemaan (jälleen kerran) pitkin sohvia.

Katselin muutaman elokuvan tästä boksista, ja voinpa todeta, että toistaiseksi Dog Soldiers ja tietenkin Evil Dead olivat erinomaisia. Tällä hetkellä "tsiigailen" lävitse 1980-luvun kauhuelokuvaa, nimeltään "The Gate", jossa naapuruston pikkupojat päästävät puun alla asustelevat perkeleet vapaaksi. Kieltämättä tämä ei kyllä ole ihan se kaikista parhain tekele, mutta ainakaan kyseinen elokuva ei sisällä nk. "pehmokauhua", vaan on raakaa verisen mössön tahrimaa kiljumista ja yrjöilyä pitkin yötä. Kyseessä on siis pääosaa esittävien pikkupoikien imagoista huolimatta ihan menevää kauhua, joka keskinkertaisuudestaan ja älyttömästä 1980-luvun energiastaan huolimatta on ihan menevä.

Tämä päivä menee epäilemättä elokuvia katsellessa ja huomenna aamulla lähdetään sitten kohti "läntisen auringon maata", jossa meitä odottaakin hieman reilumpi seikkailu.

15.6.2006 - Visiitti paikalliseen Buddhalaistemppeliin

Sipoo on muuten oikeastaan aika tylsä paikka, vaan löytyypä meiltä toisinaan pieniä erikoisuuksiakin: yksi niistä on tässä ihan lähellä sijaitseva Buddhalaistemppeli. Se on ollut pystyssä jo useamman vuoden, vaan en ole itse tuntenut suurempaa vetoa käydä siellä vierailemassa.

Päätimme kuitenkin "associateni" Mr. MG:n kanssa käydä tutustumassa paikkaan erään keskustelun siivittämänä. Lähtökohtana oli siis pääasiallisesti saada selville, että minkälainen tämä ulkomaille sijoitettu temppeli oikeastaan onkaan sisältäpäin. Meitä myös kiinnosti saada tietoa Buddhalaisuudesta itsestään - miksipä siis ei, totesimme.



































Kuten kuvistakin näkee, niin paikka pyrkii olemaan mahdollisemman autenttinen muihinkin temppeleihin verrattuna. Tuo kyltti pihan keskellä olevan patsaan ohella on tuotu kyseisen temppelin ainoan munkin kotimaasta, Thaimaasta, jossa ne on valmistettukin. Temppelissä ei siis ole täyttä miehitystä päällä, vaan se kuuluu yhteen pienimmistä Buddhalaistemppeleistä koko maailmassa. Suurimmat Buddhalaistemppelit, joita voisi oikeastaan kuvailla munkkiluostareiksi, sijaitsevat Thaimaassa: niiden miehitys taas vaihtelee aina 35 000 munkin yhteisöstä hiukan pienempiin.

Päästessämme pihalle, kukaan ei kuitenkaan ollut kotona. Hetken aikaa kävelimme ympyrää ottaen kuvia kaikesta mikä eteen sattui kuin mitkäkin Japanilaiset turistit. Hetken odoteltuamme pihaan saapui kuitenkin itse munkki kolmen auton saattueella, joka sisälsi myös muutamia Thaimaalaisia ihmisiä. Yksi Suomalainenkin mies löytyi tämän Aasialaisen joukon seasta, ja hän pyysi meitä käymään peremmälle pelkäämättä. Arastelimme hetken, jonka jälkeen pääsimme sisään. Munkki odotti meitä hymyillen olohuoneensa pöydän ääressä ja vieressä sitten pörisi televisio Thaimaalaista ohjelmaa syytäen.

Oli jo alusta asti selvää, että minä joutuisin puhemieheksi tälle reissulle. Täten hyväksyin roolini, ja aloin heti kertoilemaan munkille syitä siihen, miksi olimmekaan tulleet. Munkki oli kuitenkin yleisesti älyttömän huumorintajuinen ja positiivinen ihminen, joka kieltämättä esitteli meille paikan aivan läpikotaisin. Aluksi menimme katsomaan varsinaista salia, missä mm. Buddhan patsas sijaitsi:

Tämä "olohuone" oli todellakin hyvin erilainen siihen, mitä olimme ennen nähneet. Buddhan patsas oli todellakin koristeluineen aivan mahtava, jonka lisäksi huone mm. sisälsi Dalai Laman taulun monen muun kiintoisan asian lisäksi. Toisella seinällä lepäsi myös Thaimaan kuninkaan taulu, jonka alla oli hänelle osoitettu vieraskirja: munkki pyysi meitä kirjoittamaan nimemme terveisiksi hänelle. Teimme niin ilman sen kummempia mukinoita.

Tämän jälkeen munkki tarjosi meille appelsiinimehua, ja aloimme yleisesti keskustelemaan kaikenlaisesta. Munkki esitteli meille mm. erilaisia harjoituksia joita hän tarjosi: meditaatiota yms. rauhoittumisharjoituksia. Lisäksi munkki kertoi että hänellä oli maisterin tutkinto Buddhimista eräästä yliopistosta yhdysvalloissa ja ennen kuin tuli suomeen, niin hän oli asunut vuoden Alaskassa. Sitä ennen hän oli mm. ollut palveluksessa Ruotsin puolella ja osasi ainakin n. viittä eri kieltä.

Tämän jälkeen kerroin munkille, että tunsin länsimaisten uskontojen kallistuneen enemmän materialisten hyötyjen ja yleisen liiketalouden puolelle, kuin siihen mihin se oli alunperinkin luotu. Munkki totesikin, että kieltämättä hän oli huomannut länsimaisen yhteiskuntamme olevan hyvinkin materialistinen. Vaikka kaikki olikin yhteiskunnallisesti kunnossa, kuten esimerkiksi tiet ja muu infrastruktuuri, niin ihmiset eivät kuitenkaan olleet hänen mielestään onnellisia. Siltikin Thaimaassa, jossa ongelmia ja puutoksia riittää, ihmiset ovat vähästäkin onnellisia. Olin aivan samaa mieltä hänen kanssaan tästä huomiosta, ja luulenpa munkinkin huomanneen reaktioni.

Kun tuli aika lähteä, niin saimme vielä mukaamma kirjan nimeltään "What Buddhists Believe", joka käsitteli yleisesti Buddhalaisuuden arvoja sekä periaatteita. En ole vielä lukenut sitä, mutta lupaan syksyn mittaan sen lueskella lävitse. Munkki antoi meille molemmille myös kaksi pakettia Thaimaalaisia nuudeleita, joiden maun hän sanoi olevan erittäin maustettuja.

Näin jälkeenpäin minusta ainakin tuntui että tämä visiitti oli sen arvoista. Harvoin pääsee keskustelemaan toisesta kulttuurista tulleen ihmisen kanssa, ja vielä harvemmin näkee niinkin rauhallista ja itsensä kanssa sujut olevaa henkilöä. Kieltämättä minun elämässäni tällaisia harmonisia munkkeja ei kovinkaan usein tapaa, ja se jos mikä on jokseenkin harmillista.

Tämä visiitti siis kieltämättä pisti miettimään tämän länsimaisen yhteiskunnan arvoja sekä todellisuutta: olemmekos me todellakin niin saaketin kiireisiä ja täynnä halua menestyä että olemme kokonaan unohtaneet miten olla vähästäkin onnellisia ?

Kenties.

Walking the tight rope

Nyt asioiden pitäisi mukamas olla nk. "paremmin".

Mukamas näillä suuremmoisilla YO-papereillani yms. muulla saavuttamallani suosiolla elämän pitäisi alkaa soljumaan eteenpäin aivan uudenlaisella vauhdilla. Niin ei kuitenkaan ole vielä tapahtunut, vaan huomaan että jälleen kerran olen melkein rahaton ja kaupankäynti huuto.netin puolella on hieman kangerrellut.

Päätin myös kirjoittaa yhden aineen lisää: maantiede jäi nyt keväältä väliin, joten vetäistään se kuudes aine tässä vielä siirtymävaiheen aikana pois alta. Jos ei muuta, niin onpahan minulla ainakin huomattavasti aikaa lukea tuohon koitokseen. Se mikä kuitenkin on selvää tässä vaiheessakin jo, on se että tuosta aineesta on kirjoitettava vähintään C ja mielellään M tai E jotta sillä olisi jotakin väliä tulevaan elämääni.

Luinpa muuten taas kaksi Paasilinnan kirjaakin: Vapahtaja Surunen ja Hirtettyjen Kettujen Metsä saatiin päätökseen viidessä päivässä. Voinpa jopa todeta, että molemmat kirjat olivat kerrankin yhtä hyviä (vaikka ne peräkkäin luinkin) eivätkä sisältäneet pahemminkaan Paasilinnan perisynnin aineksia. Nyt aloitin taas yhden Paasilinnan teoksen, nimeltään Auta Armias: menosta päätellen tämä tuskinkaan tulee olemaan yhtä nautittava lukukokemus kuin nuo edelliset. Perisynnin aineksia on nimittäin jo ilmassa.

Tyttöystäväni muuttaa myös pois nykyisiltä asuinsijoiltaan Kauhavalle. Sain tietää asiasta tänään, kun vuokrasopimus oli lyöty lukkoon. Kuulemma "neighbourhood" on tuolla alueella jonne hän muuttaa varsin rauhallinen: naapureina on vain kuulemma vanhempia ukkeleita ja akkeleita jotka eivät pahemminkaan harmia aiheuttele. Kieltämättä tässä asunnonvalinnassa on onni potkaissut.

Minulla taas ovat nuo yliopiston pääsykokeet edessä 16.6.2006. Tämän jälkeen menen käymään "suuren veden takana", jonka jälkeen jatkan jokseenkin merkityksentöntä oleskeluani joko täällä tai lännempänä.

Nyt kuitenkin lähden jatkamaan viimeisten huuto.net - kaupustelujen pakkaamista kaikessa rauhassa jotta ihmiset saavat tavaransa ja minä muutaman euron kahvirahaa.