Yötyö syö

Viime aikoina olen keskittänyt entistä enemmän tulonlähteekseni Huuto.netin opintotukien loputtua. Minunlaiseni aikuinen ihminen omaa oikeastaan loppujen lopuksi aivan todella suuria "juoksevia kuluja", joita kykenin aikanaan kattamaan opintotuella aivan mukavasti: nyt kuitenkin sen saanti on vähintäänkin tyrehtynyt - täten myös varallisuus on alkanut kärsimään inflaatiota.

Olen huomannut, että eläminen rupeaa olemaan vähän hiukankin kallista tässä maassa yleisestikin: bussilippukin maksaa jo niin hirvittäviä, että melkeinpä kannattaa ajeluttaa itseään taksilla Helsingin reissuilla ja takaisin. On hiukan ironista huomata, kuinka vanha sananlasku siitä, miten rahan tuloa ei huomaa, mutta sen menon kylläkin pitää kohdallani täysin paikkansa.

Lauantain ja sunnuntaina välisen yön istuskelin pihalla ja söin purkitettua ananaksesta valmistettua murskaa: samalla kuuntelin yön ääniä ja yritin keksiä että mikä puu tuotti tuon vähintäänkin patentoidun "Suomen Kesän" tuoksun. Tulin päätelmissäni siihen tulokseen, että sen täytyy olla varmasti useiden eri puulajien yhteisvaikutuksen tulosta.

Muutama minuutti sitten rustasin taas yhteisarvoltaan n. 20 euron arvosta tuotteita huomenna postitettavaksi uusille omistajilleen: tämä säälittävä nappikauppa on lähes hengenpitimiksi asti tehtyä toimintaa nykyisin- juoksevat kulut lisääntyvät nykyisin entisestäänkin.

On täytynyt tosiaankin ruveta kaivelemaan varastoja oikein kunnolla viime aikoina: yksinkertaisesti mitä enemmän tavaraa saan myydyksi, niin sitä enemmän rahaa se minulle myöskin tuo. Asia on kuitenkin toisaalta niin, että kesä ei ole missään nimessäkään se paras sesonki juuri Huuto.netin kaupoille: ihmiset nimittäin viettävät aikaa paljon vähemmän internetissä huutokauppoja seuraten juuri tänä aikana. Yhtenä vaikuttimena tähän tilanteeseen on ihmisten lisääntynyt toiminta ulkoilmassa, joka vähentää laatuaikaa tietokoneen edessä.

Latasin tässä myös Fallout 2:seen "Wasteland Merc 2" - modin, jota olen muutamien tuntien aikana hakannut: vaikeustaso ja pelattavuus ovat kuitenkin hieman ristiriidassa keskenään. Oikeastaan voisin kirjoitella tästä jonkun arvion omien kokemusten siivittämänä muutaman päivän sisällä - ihan tylsistymisen voittamiseksi.

Minä menen nyt nukkumaan joksikin aikaa.

Hyvää yötä.

The Aliens invaded earth through my mind !!

Että oli taas helvetillinen viime yö.

Tällä kertaa minulle osui unessa se legendaarinen "maailmanloppu alienien käsissä" - vaihe: uni oli taas niin intensiivinen, että olin aivan jytinöissä koko päivän eikä mikään ottanut onnistuakseen.

Ja mikä pelottavinta, muista unen tapahtumat vieläpä oikein hyvin. Nimittäin se alkoi sillä, kun katselin pihalla tuonne metsään päin ja näin epämääräisiä, "varjomaisia" esineitä lentelevän ympäri taivasta. Eipä kestänyt kovinkaan kauan, kun ne sitten alkoivat ampumaan ympäriinsä lasereillaan sytyttäen tulipaloja ja kylväen yleistä kaaosta .

Muistan hortoilleeni ympäri asuntoani ja keräilleen kaikenlaista survival-kamaa mukaani jotta ehtisin autolle muiden talon asukkaiden kanssa: muistan myös yrittäneeni soittaa tyttöystävälleni, jonka linjat oli poikki ja Sonera tuuttasi vain varattua. Todellinen helvetti purkautui kaikkialla ympärilläni.

Herättyäni mikään ei lähtenyt käyntiin: hortoilin ympäriinsä ja heitin vain jotakin vaatteiden tapaista niskaani. Ulkona kävellessäni koko maailma näytti epärealistisen eloisalta verrattuna siihen, mitä uneni minulle näyttikään.

Vihaan näitä kokonaisvaltaisia "nytmaailmatuhoutuuhetimiten" - unia , sillä ne jättävät loppujen lopuksi minut kaikista sekavimpaan tilaan.

Kuvia uudella kameralla (pt. 2 - Sipoo Redux)

Terve taas,

Päätin lähteä hieman ulkoilemaan näin aamusta: tarkoituksenani oli ottaa kuvia tästä ihanasta agraarikulttuurin piinaamasta ympäristöstäni. Pääasiallinen tarkoitukseni (kuitenkin) oli, ja onkin osoittaa teille että täälläpäin maailmaa ei ole loppujen lopuksi yhtään mitään. Elämme kuin keskiajalla: täysin sumpussa, siis.

So, hop in.. And take a ride in the wonderful summer morning in my realm:

















Kohde 1

"Bussipysäkki Porvooseen päin mutaisen pellon vieressä"

Tämä paikka on tullut minulle tutuksi jo kolmen vuoden ajan: sitä ennen katselin sitä kolme vuotta - joskin silloin päämääränäni ei ollut Porvoo. Ja kuten saatatte huomata, kyseisellä "pysäkillä" ei ole edes katosta - täten sateella epäonninen seisoskelija saa oikein ihanaa kesäsadetta niskaansa.


















Kohde 2


Epämääräinen "Info" - kyltti sijoitettuna tien viereen


Kävellessäni kohti edellisen kuvan bussipysäkkiä, huomasin tämän epämääräisen infon maalattuna tien viereen. Se, miten tämä on päätynyt valkoisella spray-maalilla Porvoontien viereen on minulle todellakin mysteeri: kenties jonkinlainen aivan uusi nuorison huligaani salanimellä "Info" on päättänyt ilmaista läsnäolonsa näinkin hyödyttömällä tavalla.

Tai kukapa tietää, kenties tässä on kyseessä Sipoolainen liikennemerkki: aina tämän huomatessaan autoilijan pitää pohtia kunnolla sitä, mitä helvettiä hän oikeastaan tekeekään koko paikassa.




















Kohde 3

"Infoa kuvakulmasta 2"

Tuossahan tuo informaatiota tarkoittava vedos taas on: vaikkakin toisesta kuvakulmasta.


Kohde 4

"Sipoon suurin nähtävyys"

















Pienen matkan päästä Porvooseen menevää bussipysäkkiä löytyi sitten Sipoon todellinen turistirysä: nimittäin helvetinmoinen kasa sahanpurua ! Vautsi !

Tämän takia kannattaa lähteä jo Lapista asti tarkastamaan sitä, mistä kaikki muutkin jo puhuvat.


Kohde 5

"Yöllinen henkilö"

















I FOUND LIFE ! I AM NOT ALONE!


Eli löysin jonkinlaisen etanan matelemasta pitkin pientä soratietä: olin yllättynyt että semmoinenkin jopa ilmaantui tänne asti.


Kohde 5

"Slug mugshot"



















Etanaa lisää...


Kohde 7

"Luxuries for travel"


















Helsinkiin asti matkaavilla on selvästi yksi mukavuus puolellaan: hiljalleen rapistuva, vaikkakin katolla varustettu bussikoppi. Tämä on jälleen kerran yksi harvoista positiivisista jutuista täälläpäin - vaikkakin Porvooseen päin tämä ei tietenkään päde.

Joskus yläasteella muistan kuulleeni, että joku luokka meni osuvasti luokkaretkelle (tai vast.) Sipoossa sijaitsevaan "Bussikoppeja valmistavaan yritykseen": kuulemma yritys koostui täysin nyrkkipaja-toiminnalla toimivasta sotkusta, jota joku vanha möhömahainen äijä pyöritti. Kuulemma näitä bussipysäkkejä valmistettiin kierrätetystä pellistä yms. metallinpalasista - tuon retken aikana kuulemma yhtään valmista koppia ei ollut (edes) kuitenkaan näyttää "halukkaille" retkeilijöille.

Pelkäänpä pahoin, että tämäkin paskakasa on tullut tuosta samasta tyhjänpäiväisestä yrityksestä: käsittääkseni se vieläpä työllisti jotain eläkeläisiä näiden peltihirviöiden valmistamiseen.




Kohde 8

"Throne of fools"






















Loppuun vielä shotti valkoisesta ja märästä puutarhatuolistani.

Kuvia uudella kameralla (pt. 1)

Kuvassa on itsepuolustukseen tarkoitettu Tonfa-patukka. Alkuperältään tämä vehje on käsittääkseni Japanilainen talonpojan puolustukselliseen rooliin suunniteltu ase. Myöhemmin joku Amerikkalainen Sheriffi kehitti tästä länsimaisten poliisi-organisaatioiden käyttöön tarkoitetun sivukahvallisen patukan konnien epäonneksi.

Itse olen kiinnostunut oppimaan tämän käyttöä hieman laajemminkin: ainoa ongelma on kuitenkin se, että kiireitteni johdosta joudun turvautumaan itseopiskeluun.




























Tässä on yksi viimeisimmästä hankinnoistani: Eickhorn-Solingenin Mk. III Taisteluveitsi. Sain sen laatuunsa nähden suhteellisen halvalla - mikä ei tietenkään ole missään nimessä paha juttu. Veitsi itsessään on suunniteltu vain "lähikontakteihin", joten tulitikkujen vuolemiseen tämä ei tuskinkaan sovellu.

Se on ollut ihan ihastuttava veitsi muuten: ainoana ongelmanaan sen tuppena toimii Amerikkalainen M8A1 - kannike pistimille, joka sattuu olemaan hieman liian kireä veitselle aiheuttaen siihen ikäviä hankausjälkiä sen muuten tummaan pintaan. Veitsi itsessään vaikuttaa itse asiassa muutenkin jonkinlaiselta muunnellulta M7 - pistimeltä, mistä tietenkin on poistettu rynnäkkökiväärin piipulle tarkoitettu "reikä".



















Tämä kuva kuuluun epäilemättä sarjaamme "oudot valoilmiöt liian pienellä resoluutiolla".

Kuvahan on siis itsessään mennyt aivan päin perää: kieltämättä yöllä tapahtuvan kuvauksen pelisäännöt ovat tämän kuvan ottohetkellä olleet pahasti hakusessa. Loppujen lopuksi tämä kuva voi vaikka olla kahden (tai useamman) tulikärpäsen parittelusta kertovaa kuvamateriaalia - for all I care.























Kuvassa on viimeinen tekemäni kuvataiteen työ Lukiossa: homman nimi työssä oli etsiä joku enemmän tai vähemmän tunnettu taideteos, josta jokin osa sitten pyrittiin jäljentämään paperille mahdollisimman hyvin ja maalaamaan vastaväreillä.

Itse valitsin erään suosikkini, Pablo Picasson Guérnican. Työ ei mielestäni onnistunut ihan niin hyvin kun toivoin - arvosana oli kuitenkin työn määrän ja kurssin äärimmäisen puuroutumisen huomioon ottaen ihan hyvä. Tyytyväisin olen juuri tuosta kuvan oikeassa yläkulmassa esiintyvästä härästä - mielestäni se on varsin tuima ilmestys onnistuneen jäljennöksen jälkeenkin.

Muistan, että jätin tämän kouluun ennen lukulomaa: sillä aikaa tämä kuvataiteen "tiitseri" oli sitten liimannut kaikki kurssityöt näytille. Huomattuani tämän vähintäänkin häpeällisen esittelyn, tempaisin työn seinästä mukaani suuren joukon edessä - totesin olevani työn omistaja ja siten se lähtisi mukaani minunkin poistuessani muonavahvuudesta.





















Käsittääkseni tämä taidettiin ottaa kevään ensimmäisinä päivinä: tuolloin ilma oli kuitenkin vielä kylmä ja pilvistäkin säätä oli huomattavissa.

Eipä minulla tästä muuta.

Kirja-Arvostelu: McNabb, A: "Bravo Kaksi Nolla" ("Bravo Two Zero"- 1993)

Kalajuttujen, kuin sotajuttujenkin suosiollinen uppoaminen kohdeyleisöönsä on aina ollut jokseenkin hiuskarvan varassa. Loppujen lopuksi onnistuminen on aina molemmissa urbaanien legendojen maallisemmissa ilmentymissä kiinni siitä, kuinka uskottavasti jutun kertoja onnistuu välittämään tarinansa lukijalle: nyrkkisääntönä voitakoon kuitenkin todeta, että mitä kovempaa kamaa ja uskomattomimpia käänteitä nämä tämän alan kertomukset sisältävät, niin sitä suuremmalla varauksella niihin kannattaa suhtautua.

Iso-Britannian erikoisjoukkojen, SAS:n, entinen "työntekijä" Andy McNabb kuuluu teoksellaan Bravo Kaksi Nolla näiden sotilaallisten kalajuttujen ehdottomaan eliittiin. Siitäkin huolimatta hänen esikoisteoksensa on saavuttanut laajaa fanipohjaa ja jopa vakaita mielipiteitä kirjan esittämien asioiden oikeasta laidasta: kyseessä on siis kaikin tavoin kansainvälinen menestys -ja rahastuskirja omakohtaisista McNabbin kokemuksista Irakin hiekkaisessa helvetissä Persianlahden ensimmäisen ristiretken aikana 1990-luvun alusta.

Teos itsessään kertoo Special Air Servicen pienestä kahdeksan miehen joukosta, joka siirretään Persianlahden Sodan alkuhetkillä erikoistehtävään: McNabb joukon jäsenenä saa tietää joutuvansa jahtaamaan Saddamin SCUD - ohjuksia hyvin pienellä varoitusajalla. Tätä ennen kuitenkin McNabb tutustuttaa lukijan niin omaan taustaansa kuin enemmän tai vähemmän värikkääseen ryhmäänsä - jotka ovat tietysti elämää suurempia sydänystäviä raavaiden mieskehojen sisäpuolella.

Kerronta etenee sutjakasti erilaisten koulutuksesta tai ryhmäjäsenien edesottamuksista raportoimiseen: McNabb antaa kuitenkin heti kirjan alussa itsestään jonkinlaisen kuvan äärettömänä kivikasvona, jolle ainoa mitään merkitsevä asia maailmassa usean avioliiton jälkeen on hänen pieni tyttärensä. Loppujen lopuksi kirjan päähenkilön nimi olisi voinut vaikka olla Duke Nukem tai Arnold Schwarzenegger, sillä hyvin samanlaista vähintäänkin yli-inhimmillisiin voimiin verrattavaa kestokykyä ja voimaa näyttää McNabbkin omaavan. Myös hänen henkinen ylivoimansa jokaista vastustajaa kohtaan tilanteesta riippumatta on vähintäänkin ihailtavaa. Kirjaa seurataankin McNabbin kertomana "miten minä sen koin ja näin" - perspektiivistä.

Tarina etenee alun tutustumisesta Irakiin asti: koko tehtävään valmistautumisesta kuitenkin jää ihan heti piinaavan puolivillainen vaikutelma. Jotenkin minusta vaikutti ihan siltä, kun tämä vähintäänkin maailman paras erikoisryhmä olisi lähtenyt lähes täydellisesti soitellen sotaan. Kenties tämä oli sitä realismia - taikka sitten tekijä halusi vierittää enemmän kuin tarpeeksi syitä muiden niskoille kuvauksillaan.

Varsinaiset vaikeudet niin juonellisesti kuin kerronnallisesti alkavat siinä vaiheessa, kun McNabb ryhmineen joutuu ongelmiin Irakissa: heidän saapumisensa huomataan jo hyvin ajoissa ja koko suunnitelma valuu kirjaimellisesti hiekkaan valtavan tulitaistelun siivittämänä. Kuitenkin tämä tulitaistelu on niin intensiivinen, että sen aikana katoaa osa ryhmästä - McNabb kuitenkin tilttaa jumalaisilla sotataidoillaan useita satoja Irakilaisia ilman sen kummempia ongelmia: kirjan lopussa annettu "virallisten tiedusteluraporttien" luku Irakilaisten uhreista lähentelee kahdeksan miehen tekemänä kahtasataaviittäkymmentä uhria.

Päämäärättömästi haahuillen, McNabb joutuu pian Irakilaisten vangitsemaksi: tällöin alkaa myös kirjan jännittäväin osio. Sen pilaa kuitenkin osaksi McNabbin puiseva teräsmiehen leikkiminen ja roisi liioittelu tapahtumien kulusta: uskonpa, että kukaan tavallinen ihminen ei olisi selvinnyt siitä pahoinpitelyjen määrästä, johon McNabb kertomuksiensa mukaan altistui.

Myöhemmin myös selviää, että muutamia McNabbin tovereita on selvinnyt aiemmasta tulitaistelusta. Pääasiallisesti tämä sotavankeuden osio koostuukin McNabbin kertomuksista siitä, miten Irakilaiset kuulustelijat onnistuvat viihdyttämään heitä muutaman kuukauden vankeutensa aikana: olennaista McNabbille on myös taistelutovereidensa olotilojen kirjaaminen ylös.

Luettuani kirjan, olin kieltämättä yllättynyt: ajattelin sen olevan jopa huonompi alun tunnelmien jälkeen. On kuitenkin positiivista lukea myös tästä McNabbin (ja tovereiden) vankeusajasta - vaikkakin siihen tunkee lähes jatkuvasti väliin todella naurettavaa liioittelua kärsimyksistä ja niiden voittamisesta. Uskonkin, että tämän kirjan lukijoita on vain kahdenlaisia: niitä, jotka pitävät Andy McNabbia todellisena teräsmiehenä taitojensa johdosta, ja niitä, jotka tietävät hänen liioittelevan.

Tämä kirja on uponnut jo melkein vuosikymmenen ajan nuorempiin lukijoihin: kriittisemmät ovat varmasti osanneet seuloa hieman sen sisällön välittämää informaatiota. Voin kuitenkin todeta, että McNabbin kertomus Irakissa suoritetusta tehtävästään on mitä mahtavin kertomus: se on jo aikoja sitten saanut tunnustuksekseen pienen elokuvakäännöksenkin. Ikävää on kuitenkin todeta, että asiat eivät ole voineet välttämättä mennä oikeasti edes hiukan siihen suuntaankaan ensimmäisessä tulitaistelussa kun mitä tässä annetaan ymmärtää. En vain pysty hyväksymään McNabbin jumalaista roolia vähintäänkin action-elokuvien tähtien suoritusta verrattavissa taistelukohtauksissa - selvästi tarinaa on väritetty teoksen varsinaisen päähenkilön selviämiseksi.

Ennen varsinaisia lopun kommentteja, voin todeta, että tämä kirja on saanut hieman kritiikkiä jopa ryhmän sisällä selvinneiden keskellä: Bravo Kaksi Nolla - teoksen vierelle onkin julkaistu ainakin yksi teos samaisen ryhmän toisen jäsenen näkemyksenä. Tämä vain kertoo entisestään siitä, kuinka Andy McNabbin versioon koko helvetillisestä tehtävän epäonnistumisesta ja kuukausien sotavankeudesta ei olla tyytyväisiä ryhmän sisälläkään.

Kirja on siis kokonaisuudessaan ihan jännittävä ja hyvin kirjoitettu tarina Persianlahden Sodasta: kaikkein realistisin tai edes objektiivisin se ei kuitenkaan ole. Kirjan pilaa McNabbin täysin naurettavat yli-inhimmillistä sietokykyä ja taistelutaitoja kuvaavat jaksot, jotka taitavampi lukija kyllä kykenee ottamaan isommallakin varauksella. Ymmärrän kuitenkin hyvin, miten tämän teoksen on onnistunut saavuttaa vankkaa kannatusta erityisesti nuorempien polvien keskuudessa. Se mikä kuitenkin kaikesta kritiikistä huolimatta on varmaa, on se että Andy McNabb on tämän jälkeen noussut populaarikulttuurin silmissä raudankovaksi sankariksi ja ennen kaikkea menestyksekkääksi sotakirjailijaksi - kaikesta huolimattakin.




Arvosanani tälle kirjalle on nk. "kouluasteikolla" 7.

"Tähtiasteikolla" annan teokselle * * * / * * * * * (3 /5)

Excuse me, sir, but I'm looking for the pipe

Kuten olen aikaisemmissa postauksissani jo kertoillutkin, niin olen alkanut varsinkin viime vuoden aikana kiinnostumaan kaikenlaisesta orientaalisesta roinasta: tämä mystinen ja villi itä on saanut myös minut otteeseensa.

Tyttöystäväni on oikeastaan jo kauan ollut juuri Japanilaiseen kulttuuriin väärällään. Tämä on osaksi tarttunut myös minuun - vaikkakin esim. Japanilainen populaarikulttuuri ei kiinnosta minua kovinkaan paljoa. Kaikenlainen orientaalinen mystiikka on alkanut kiinnostamaan minua jostakin kumman syystä - olen päättänytkin erityisesti keskittyä Intian Hinduihin ja Buddhalaisuuden tutkailemiseen tavalla tai toisella tämän kesän aikana. Hindujen

Hankinnassa on myös Arabialainen vesipiippu, tunnetumpi nimellä "Hookah": aion kuitenkin ostaa sen puhtaasti koristeeksi - sauhutteluun en puhtaan elämäntapani johdosta rupea. Vaikka kieltämättä totta on, että Hookahin kautta poltettu tupakka ei todellakaan ole niin vaarallista kuin suoraan askista vedetty, niin mieli ei kuitenkaan tee edes kokeilla.

Mielestäni tämä orientaalinen savupömpeli kuuluu ehdottomasti minun tavarakokoelmaani. Aion kuitenkin ostaa sellaisen pienen Hookah-piipun, sillä isot olisivat varmasti kalliita ja veisivät liikaa tilaa. Saapa nähdä että mistä tällaisen hankin - varmaa on kuitenkin että sellaisen tulen tämän kesän aikana noutamaan jostakin.

Aion tutkailla tässä vielä jonkin aikaa myös tulevia kirjallisuuden valintojani. Aion tutustua (niin hyvin kuin mahdollista) juuri Hindujen uskonnosta kertovaan materiaaliin - myös mielellään Buddhalaisuutta sivuavaa tavaraa tullaan lukemaan.

Mutta nyt aion kuitenkin toivottaa hyvät jatkot illalle ja lähteä lukemaan Andy McNabin teosta "Bravo Two-Zero": lupaan myös tehdä arvostelun tästä Brittiläisestä James Bondin ja Arnold S:n sekoituksesta kunhan ehdin.

Nukkukaa hyvin !

"Tosi kyseessä"

YO-tulokset olivatkin jo tulleet !

Eli siellä ne nyt sitten olivat, kun kävin niitä hakemassa: kieltämättä jännitys oli nollissa. Tiesin odotella niitä hiukan aikaisemmin n. 03:05 yöllä, kun muistin että viimeksikin nk. "Syksyn Fiaskon" aikana ne olivat tulleet koululle jo hiukan ilmoitettua julkaisupäivämäärää aikaisemmin.

Kieltämättä YO ei mennyt ollenkaan hassummin: pääsin kahdessa aineessa asettamaani tavoitteeseen ja Ruotsin arvosana olikin sitten täydellinen yllätys! Totesin aikoinaan, että kun minusta ja kirjoituksista on kyse, "niin mitä vain voi tapahtua": tämä Ruotsin tulos kuului tähän edelliseen osastoon - positiivisessa mielessä.

Hah hah, oikeastaan tämä on hieman surkuhupaisaa: aikanaan Lukioon mennessäni rämmin todella alhaisilla Ruotsin arvosanoilla lävitse pakolliset kurssit - saavutin jopa tässä aika pohjamudatkin yhdessä vaiheessa. Nyt kuitenkin kirjoituksien tulokset olivat aivan odottamattoman hyviä, vaikkakin sen YO olikin tällä kertaa helppo - ja paransin kahdessa viimeisessä Ruotsin kurssissani arvosanojani.

Noh, tämähän oli pelkästään positiivinen yllätys: toivon kuitenkin että kukaan ei ole päässyt seurailemaan lukion kurssikehitystäni ja vertailemaan sitä YO:n arvosanoihin - ero on nimittäin loppujen lopuksi aika huima.

Ainoa mikä nyt kaduttaa, onkin tuon Yhteiskuntaopin kirjoittaminen: sen arvosana ei nimittäin ollut kaikista parhain mahdollinen. Minulle ehdotettiin Maantietoa kirjoitettavaksi sen tilalle - periaatteella "tyhmästä päästä kärsii koko ruumis" päätin sitten vastoin tätä varsin järkevää ehdotusta ottaa yhteiskuntaopin toiseksi reaaliaineeksi. Näin jälkeenpäin katsoen tulokset todellakin puhuvat puolestaan - onneksi kuitenkin saan tästäkin arvosanasta yhden (1) pisteen korkeakoulujen pistepörssiin.

Yleisesti olen tyytyväinen: Englanti nousi nyt siihen arvosanaan "mihin sen pitikin" (pääsin tavoitteeseen), Historia oli myös se vähimmäinen mitä odotinkin - äidinkielen arvosana oli myös se mikä tavoitteekseni asetin keväällä. Kerrankin voin siis todeta, että mitään jälkipuintia tai negatiivista sanottavaa minulla ei tutkintoni arvosanoista missään mielessä ole - yllättäen ne olivat juuri sitä mitä pitikin.

Aikoinaan tokaisin, että lukiossa viettämäni aika oli kyllä yksi vähemmän surrealistista koulutaakoistani. Nyt kuitenkin melkein huvittaisi todeta, että kolmen vuoden taival Linnankoskessa olisi kyllä vähintäänkin jonkinlaisen kirjoitelman arvoinen - saapa nähdä miten käy.

Jälkipuhe on se paras puhe - AINA

Olen ihan iloinen Lordin voitosta edelleenkin. Olen kuitenkin huomannut että erityisesti Venäläisten ja Ruotsalaisten suunnalta on tullut erittäin kärkkäitä lausuntoja siitä, miten heidän ehdokkaansa olisi pitänyt voittaa. Vaikuttaa kuitenkin aika standardilta "kateus, ennakkoluulo, ja paskantärkeys" - syndroomalta joka usein vaivaa täpärästi hävinneitä maita. Olen myös ymmärtänyt,

Lordi saa edelleen aikamoista runtua siitä, kuinka heidän naamioitu shown'sa ei olisi sovelias tämän koko kilpailun imagoon. Itse uskon kuitenkin, että ottaen huomioon myös koko tämän vuotisen kilpailun suoranaisen sillisalaatin esiintyjissä (mm. Rap, Kantri, A Cappella yms. olivat edustettuina) niin Lordi sopi sekaan aivan mahtavasti.

Helvetin huonojen häviäjien touhua tällainen jälkipuhe, sanon minä.

Kuulin myös että Ruotsissa tämä heidän edustajansa, joku "mikävitunpaskantärkeäuskovainen" olikaan, oli lähtenyt kilpailun vähintäänkin jo voittaneena. Mahtaa olla hyvinkin kusista nyt, kun takaisin tullaan vähintäänkin häntä koipien välissä - juttua kuitenkin näyttää riittävän siitä omasta paremmuudesta: mutta toisaalta näinhän tämä aina on näiden huonojen häviäjien kanssa.

Voin kyllä todeta, että Lordi voitti Euroviisut varmasti osaksi tehokkaan fanipohjan ansiosta ympäri Eurooppa sen ohella, että sen koko imago ja esiintyminen olivat odotetusti paljon kohua nostattavia: äänestysvaiheessa "kansa kuitenkin puhui", ja Lordi voitti rehellisesti puhelinäänestyksien avulla. En näe enää mitään syytä puida tätä asiaa enempää - muut maat tietenkin sen tekevät. Ja lopulta on selvää, että niin olisimme mekin tehneet mikäli häviö olisi taas tullut.

Näin jälkeenpäin tapahtumaa seuranneena, niin olisin melkein suonut voiton näille Liettualaisille "We Are The Winners" - tyypeille, mikäli Lordi ei olisi voittanut. Tuo Ruotsin ällöttävä noita olisi mielellään voinut jäädä pisteittä tuulikoneineen ja Botoxilla paranneltuine ulkonäköineen.


Kiitos,

minä olen puhunut.

We're pulling out 19.6.2006

Suuren Euroviisujen voiton lomassa täytyy varmaan kertoilla myös siitä, mikä tulee olemaan marssijärjestys seuraavien viikkojen aikana. Kesä tulee nimittäin olemaan hiukan samantapainen kuin viimeksi - mutta myös erilainen.

Tärkeimmäksi virstanpylvääksi muodostuu nyt pääsykokeet seuraavaan oppilaitokseen: ne järjestetään 16.6.2006 Espoon Otaniemessä TKK:n tiloissa. Olen jo sinne ilmoittautunut, joten mentävä on vaikka kokeeseen liittyvän materiaalin lukemisen jälkeen sen sisältö on edelleenkin hieman hakusessa. Tätä ennen minä ja tyttöystäväni olemme saaneet sekoilla taas parhaalla katsomallamme tavalla jonkin aikaa (vert. "olemme saaneet viettää lomaa").

Tuon jälkeen "Big Bird" vie minut enemmän tai vähemmän suuren meren taakse vierailemaan kansankodin puolelle joksikin aikaa. Siellä aion sitten lomailla oikein kunnolla, nimittäin tämä vuosi on ollut aivan ällistyttävän stressaava ja ennen kaikkea pitkä. Tarkkaa ajankohtaa paluulleni tänne Suomeen en vielä tiedä, mutta aivan varmasti se selviää hyvin pian saavuttuani Ikean ja lihapullien maahan.

Eipä tässä nyt sen enempää ole ilmoittelemista - kirjoittelen taas kunhan asiaa riittää.

Kadonnutta aikaa etsimässä

Suomi sitten tuli ja voitti nämä suuret ja upeat Euroviisut tässä vähän aikaa sitten.

Kieltämättä olin hieman yllättynyt avatessani television tyttöystäväni soitettua minulle Rovaniemen lähistöltä lomamatkalta: surrealistinen hämmästys Suomen johtavasta sijasta kuitenkin oli kovinkin totta, ja hetkeä myöhemmin samoin myös voitto.

En nyt loppujen lopuksi ole mitenkään erityisen hämmästynyt: tämä Lordi-yhtye omasi kyseisen kilpailun normaalille luonteelle ja sisällölle täysin päinvastaisen esityksen - radikaali muutos tavallisiin kaavoihin on ennenkin tuonut ihmiskunnan (kulttuuri)historiassa odottamattomia muutoksia.

Itse en ollut tätä yhtyettä vastaan ollenkaan, vaan järkeilin heidän mahdollisuutensa voittoon "jospa kokeiltaisiin näitä tällä kertaa" - asenteella: sain kuitenkin yllättyä ihan positiivisestikin tästä voitosta. Voitaisiin siis jo todeta, että kieltämättä historiallinen päivähän tämä on juuri Suomen voiton kannalta: sen nimittäin piti olla kansallisella tasolla kahdeksanteen maailman ihmeeseen tai helvetin jäätymiseen verrattavissa oleva tapahtuma. Haluaisinkin siis nyt tietää, että sataako helvetissä tällä hetkellä pakkaslunta vaiko jotakin vielä kovempaa tavaraa lieskoja tukahduttaen ?

Epäilenpä kuitenkin, että jokin osa Lordin voitosta saattoi myös johtua sen aivan uudenlaisen imagon lisäksi kilpailun olosuhteista: monet ulkomaalaisten sävellykset olivat aika tasapaksuja tai muuten vain huonoja. Tämä loi Lordin muutenkin mahtavalle lava-show'lle ja erikoiselle ulkonäölle ponnahduslaudan voittoon. Joukosta erottuminen siis kannatti, ennen kaikkea.

Mitä taas tulee kisojen yleiseen tasoon, niin muutamia huvittavia yksityiskohtiahan siinä huomasin lopulta minäkin: muutamien maiden edustajat olivat kyllä vähintäänkin kyhätty kahdessa sekunnissa tai sitten täydellisessä perskännissä. Erityisesti mieleeni jäivät Liettuan "We're the Winners Of The Eurovision" - ukkelit, joiden esitys oli kyllä aivan saaketin varmana suunniteltu (ja toteutettu) niin huumorimielellä, että jopa Pelle Hermanni ei olisi pystynyt vakuuttavasti olemaan nauramatta jos sen olisi nähnyt.

Näiden Liettuan Lapinlahden Lintujen jälkeen yksi huvittavimmista oli myös tämä Ukrainan epämääräinen Shakira-kopio: ulkonäön ja yleisten maneerien lisäksi laulun tunnelmakin sitten myötäili kyllä hyvinkin köyhään tapaan tätä Shakiraa. Kieltämättä yleiskuva jäi todella säälittäväksi tällaisesta tapauksesta.

Lopullinen maininta menee vielä Saksalaisille: kaikista musiikkityyleistä he olivat nostaneet esille Kantrin. Kieltämättä itse en millään pysty yhdistämään Teksasin sielunmaisemaa ja Saksalaisia samaan kuvaan - nämä tyypit olivat kuitenkin sen panneet täytäntön todella pelottavaan tapaan. Kieltämättä hieman erikoista jos tämä kappale olisi voittanut - ja lavalle olisi ilmaantunut epämääräisiä Cowboy-tyyppisiä sekoilijoita.

Noh, joka tapauksessa seuraavat viisut tulevat olemaan kyllä aika erikoiset: epäilemättä Lordia jäljittelevää tavaraa tulee lisää - kenties tämä saa jopa lisää uudenlaisia musiikkityylejä nousemaan mukaan tähänkin kilpailuun.

Onnea siis minunkin puolestani Lordille ja toivon myös hyvää jatkoa!

Wanha Lähtee (P*ska jää)

Tänään vietin aikani pääasiallisesti tyhjentäen tämän kirjoituspöydän alla sijainneen lukiokirjavaraston kuluneilta kolmelta vuodelta.

Tuntuu hyvältä kun pystyy pistämään "kaiken pakettiin" ja kiikuttamaan sen niin syvälle piiloon kuin mahdollista: onneksi pahvilaatikko jonka olin valinnut loppujen kirjojen säilytyspaikaksi riitti juuri ja juuri niillekin teoksille jotka olivat vielä jäljellä.

Oikeastaan minua ihmetytti se, että miten näitä kirjoja saattoi olla vielä näinkin paljon. Olen nimittäin pyrkinyt hankkiutumaan eroon niin monesta kirjasta kuin mahdollista tämän vuoden aikana - se on nimittäin merkinnyt lisää varastotilaa ja nimellistä korvausta rahallisestikin. Olen myös huomannut sen, kuinka n. 95 % vihkoistani ovat olleet ällöttävän monotoonisia sinikansivihkoja, jotka nyt vuoraavat pahvilaatikon pohjaa kymmenittäin.

YO-tuloksetkin ovat tulossa nyt tulevalla viikolla: paskaa siitä tekee sikäli se, että virallisissa papereissa tuloksien julkaisupäivämäärä on 25.5. - helatorstaina. On siis selvää, että viimeistään tuloksia kannattaa ruveta hakuilemaan 26. 5. 2006.

En kuitenkaan aio ottaa mitään paineita näistä tuloksista: minulle on aivan sama mitä niistä on tullut - tai ei ole tullut. Pikemminkin tärkeämpää tässä on nyt poistua tältä paikkakunnalta ja vaihtaa kalenterin lukemaa - sekä lomailla tyttöystäväni kanssa. Tämä vuosi on ollut muutenkin niin vaikea ja täynnä työtä, etten halua tasan tarkkaan enää huolehtia mistään nk. "tarpeettomasta" jonka hyöty on vähintäänkin kyseenalainen.

Perästä Kuuluu Kummia

Tämä postaushan ei liity mitenkään mahdollisiin alapään ongelmiin, joita saatan omata.

Pikemminkin tässä aion nyt hieman käsitellä muutamia mahdollisia Blogini muutoksia: tapetilla on myös keskustella eräästä varsin omalaatuisesta huhusta.

Nyt kuitenkin varsinaiseen asiaan, joka tulee käsittämään eräänlaisen rakennemuutoksen blogissani: olen nimittäin ajatellut avata jonkinlaisen "haarakonttorin", joka tulisi sisältämään valokuvia milloin mistäkin tekemisistäni. Olen jo jonkin aikaa ollut kiinnostunut valokuvauksesta, ja nyt hiukan paremman kameran hankittuani olen päättänyt alkaa ikuistamaan elämään ympärilläni.

En tietenkään ole vielä täysin varma siitä, ettäkö tällainen sivuprojekti tämän blogin viereen kannattaisi perustaa: Bloggeri on kuitenkin keksinyt varsin houkuttelevan porkkanan, nimittäin ilmaisen kuvien hostauksen servereillään. Täten minulla olisi rajaton valta postailla tänne kuvia milloin mistäkin edesottamuksistani. Aionkin vielä kypsytellä tätä ideaa vähän aikaa, ja sitten tehdä päätöksen tämän uuden blogin avaamisesta. Minua tavallaan kiehtoisi lähteä ottamaan kuvia milloin mistäkin tekemisistäni - olen nimittäin selaillut useiden ihmisten kotisivuja, joille he ovat tallennelleet kuvallisessa muodossa enemmän tai vähemmän mukavia tekemisiään.

Sitten seuraavaan aiheeseen: olen sattunut kuulemaan varsin makaaberin huhun siitä, mitä rakas Kapteenimme CW tekee nykyään. Hän on nimittäin kuulemani mukaan ilmaantunut jollekin epämääräiselle pikkupoikien Metal Gear Solid - foorumeille, ja näyttelee siellä itse jotakin pikkutyttöä. Hänen juonensa on kuitenkin nyt paljastanut, sillä joku on saanut selville hänen IP-osoitteensa.

Mitähän tämä nyt on olevinaan ? Noh, loppujen lopuksi vaikuttaa juuri niin perverssiltä, että vain CW kykenisi siihen.

Smoke and mirrors

Käväisin koko tapausta seuraavana päivänä Porvoon poliisilaitoksella ilmoittamassa rikoksesta: vastaanotto oli jokseenkin hieman voimaton.

Jätin kertomatta "pollareille" siitä kuinka olin hiukan ampuillutkin tunkeilijoita, selitin vain mahdollisimman yksinkertaisesti yön tapahtumat. Minua kuunneltiin, ja ilmeisesti raporttini kirjattiin ylös, niin kuin talon muidenkin asukkaiden lausunnot puhelimitse ennen minua. Poliisimies ei osannut juurikaan kertoa minkäänlaista ratkaisua pulmaan, kunhan lupasi vain lisätä partiointia muutenkin syrjäisellä ja tapahtumaköyhällä alueella.

Vaikka annoin tämän nuoren konnan tuntomerkitkin, niin ilman muunlaista näyttöä oli mahdoton saada tietää hänen henkilöllisyydestään yhtikäs mitään. Kerroin myös poliisille, että minulle oli tarjoutunut mahdollisuus yrittää saada vorojen auton rekisterinumero muistiin, tosin en ollut heidän epämääräisen olemuksensa johdosta kuitenkaan uskaltanut lähestyä autoa sen pitemmälle.

Poliisi totesi, että kieltämättä tein oikein kun en "itse yrittänyt pidättää heitä": minusta kuitenkin tuo riski olisi ehkäpä kannattanut ottaa (kaikesta huolimatta), sillä olisivatpahan he ainakin jääneet kiinni kunhan rekisteriote oltaisiin saatu talteen. Poliisimies totesi minulle vielä, että kieltämättä (vastaisuudessa) kannattaa tiukentaa entisestään pihamaalla sijaitsevien arvotavaroiden vartiointia ihan itse, ja pyrkiä suojaamaan ne niin hyvin kuin mahdollista.

Poistuessani asemalta mielessäni oli ainoastaan ajatus siitä, kuinka tyhjänpäiväinen reissu tämäkin oli lopulta ollut: vaikka tällä kertaa pääsimme ihan näköetäisyydelle rikollisten kanssa, niin eivätpä he kiinni jääneet puolivillaisen toimintani johdosta.

Tavallaan minua myös huvitti näiden rikollisten mentaliteetti: mitä todennäköisimmin nämä samat kaverit viime kerralta iskivät nyt uudestaan, vaikka viimekin kerralla heidät nähtiin aivan selvästi ikkunasta. Tällä kertaa kuitenkin oltiin valmistauduttu sen verran paremmin, että heti kun pihamaalle nähtiin tunkeutuvan rosvoja, niin aktivoiduttiin välittömästi.

Viime päivinä taivaalla on loistanut myös todella inhottava punakeltainen täysikuu: se on seurannut tapahtumia hiljaisen myöntävästi - olen alkanut hiljalleen vihaamaan täysikuita.

Smoke on the water (and fire in the sky)

Minusta on toisinaan todella ikävää siinä vaiheessa, kun elämä alkaa toistaa itseään.

Viime viikon torstaina kävi nimittäin niin, että samaa sarjaa olevat yölliset konnat hyökkäsivät tiluksillemme toistamiseen: onneksi kuitenkin havahduin huomattavasti nopeammin kyseiseen invaasioon kuin viime kerralla.

Kävi nimittäin niin, että katseltuani DVD:ltä erään elokuvan keskellä yötä, menin normaaliin tapaani nukkumaan: ehdin makailla sängyssä kattoa tuijotellen n. 5 minuutin ajan. Tämän jälkeen kuulin autonoven sulkemisesta kuuluvan äänen ulkoa: tajusin hyvinkin nopeassa aikavälissä sen, että tuo ääni oli syntynyt jostakin hyvin läheltä. Halusin varmistaa asian, ja kurkkasin huoneeni verhojen takaa pihalle - jossa odotti yhtä irvokas näky kuin viimeksikin.

Nimittäin epämääräinen hiippari selkä kyyryssä tutkiskeli pihan ympäristöä yön pimeyden suojatessa hänen kasvojaan: en kuitenkaan jäänyt todistamaan tätä näkyä kovinkaan kauaksi, vaan kiirehdin yläkertaan herättämään muut talon eläjät mahdollisimman huomaamattomasti.

Saatuani heidät ylös tuijottelimme ulos pienestä yläkerran ikkunasta ja näimme kun tämä tumma hahmo hiippaili ympäri pihaa. Juoksin alas portaita kaikki muut talon valot täysin pimeinä - tämän ideana oli saada hiippailija luulemaan että hereillä ei nimenomaan ollut ketään. Suuntasin huoneeseeni, josta hain kaksi kappaletta 22 kaliberisen kiväärin (ilmakiväärin)ammuksia ja taskulampun. Noudin vielä olohuoneen puolelta kiväärin matkalle mukaan.

Kiirehdin takaisin yläkertaan ja avasimme parvekkeen oven nopealla nykäisyllä: pujahdin parvekkeelle kivääri ojossa ja laitoin myös taskulampunkin päälle. Näimme heti tyypin pihassa, ja osoitin kaveria taskulampulla samalla paljastaen hänen naamansa: nuori poikahan tuo oli, jonkinlaisessa tummassa haalarissa. Osoitin kaveria kiväärillä ja pyysin mahdollisimman epäkohteliaasti häntä poistumaan pihamaalta - tai muussa tapauksessa käyttäisin tuliasetta häntä vastaan.

Poika nosti kätensä ylös, ja alkoi sopertamaan jotakin siitä, miten hänen oli saatava polttoainetta: tällä kertaa siis kimppuumme oli iskenyt jonkinlainen bensavaras, hyvinkin yksinkertaisesti. Jatkoin kuitenkin tiukkaa linjaani, ja taisin muistaakseni ampua ensimmäisen laukauksen häntä kohti. Tässä vaiheessa muu talon väki ilmaantui parvekkeelle, ja yhtä rajuin sanakääntein huusi moiselle tunkijalle hieman kannustavia lauseita. Minä latasin seuraavan patruunan pesään, ja ammuin tyypin perään: hän lähti laukausten rohkaisemana juoksemaan takaisin tien toiselle puolelle jossa häntä odotti tumma henkilöauto.

Huusin tyypin perään lisää hieman epäkohteliasta kannustusta, ja näin kun autosta irtaantui kolme muuta ihmistä työntämään autoa eteenpäin. Sanojen voimalla jatkettu kahakka tahoillamme jatkui - kova kiire heillä oli kuitenkin lähteä pakoon.

Tämä hämärä porukka sitten poistui tietä pitkin autoaan työntäen: he pääsivät läheiselle bussipysäkille asti, jonne minä heidän seuraamisensa myös jätin. Olisi ollut täysin mahdollista nimittäin edetä heidän autolleen asti, kenties heittää muutama kivi tai muu painava esine auton ikkunoiden lävitse tai vaikkapa valokuvata auton rekisterinumero: en kuitenkaan tehnyt kumpaakaan, sillä en todellakaan voinut olla varmoja että olivatko nämä tyypit itse aseistettuja vai ei.

Auto lähti vilistämään kohti Porvoota meidän soittaessamme poliisille: loppu yö sitten sujuikin muutaman lähialueen partioinnin ja pihamaan tapahtumien selvittämisen katveessa.



Lisää pian.

Stay tuned.

Kesämiehenä

En aio aloittaa tätä postausta sanoilla "anteeksi etten ole kirjoittanut pitkään aikaan", sillä se olisi jo vähän liiankin kornia: satuin nimittäin lukaisemaan artikkelin siitä, miten joku luultavimmin Amerikkalainen oli keksinyt hakupalvelun kaikille niille tuhansille ja taas tuhansille blogeille joiden postaukset alkavat näillä samoilla sanoilla.

Toisin sanoen, ei pahemminkaan löydy yhtä epäkypsää tapaa aloittaa postausta pitkän tauon jälkeen kun juuri todeten pahoitella ettei ole taas ehtinyt kirjoittamaan mitään pitkään aikaan. Siksipä en aio pahoitella mitään, vaan menen huomaamattomasti suoraan asiaan.

Eli nyt on toukokuu, ja kesä on alkanut todella ihanan lämpimästi: maamme perinteiset kevään sateet eivät ole iskeneet vielä kertaakaan, vaan keskikesän lämpö on vaihtunut Suomen monsuunikauden tielle.

Itse olen viettänyt aikaa pääasiallisesti kotona: mikään varsinainen ikävä minnekään ei ole minua pahemminkaan haitannut. Olen tietenkin joutunut tekemään vaikka mitä pysyäkseni tylsistymättä: se nimittäin on vaarana pitkien joutilaanaolojen aikana. Hankin muutama päivä sitten kannettavan MP3 - soittimen, jotta voin kuunnella erilaisia nk. "räminä-rockin" alalajeja minne sitten ikinä menenkään: tästä on tullutkin korvaamaton apu tylsinä ja kuumina kesäpäivinä.

En suoraan sanoen kykene elämään ilman musiikkia: sitä täytyy tulla lähes "kakskytneljä-seitsemän" tavalla tai toisella jostakin tuutista. Siksipä tämä suhteellisen halpa taskukoon "Diskomasiina" tulikin noudettua.

Kertoilenpa sitten taas hieman tuonnempana muita kuulumia: nyt kuitenkin lähden takaisin ulos kuuntelemaan musiikkia.

Hyvät jatkot !

Poliittiset ikärajat

Muutama vuosi sitten ajankohtaiseksi puheenaiheeksi muodostui kunnallisvaalien osallistumis-ikärajan laskeminen. Tällöin maamme viisaat päättäjät keskustelivat mahdollisuudesta alentaa kunnallisvaalien äänetysikärajaa kahdeksastatoista ikävuodesta kuuteentoista.

Muistaakseni päätöstä perusteltiin sillä, että tämä muutos mahdollistaisi entistä nuorempienkin osallistumisen paikallistason politiikkaan: nähdäkseni kuitenkin taustalla olivat huomattavasti itsekkäämmät syyt.

Nimittäin uutta ikärajaa esitettäessä ei tainnut ollenkaan tulla mieleen, että kovinkin harva kuudentoista ikävuoden saavuttanut henkilö omaa todellista paikallispoliittisen elämän realiteettitajua tai edes kiinnostusta siihen. Tämä uusi ikäraja mahdollistaisi mielestäni lähes täydellisen äänestäjien harhaanjohtamisen sekä jopa äänten ostamisen suoremmin, kuin miten sitä harjoitetaan kansallisella politiikan tasolla. On selvää että useat maamme politiikot tukisivat tätä uuden ikärajan hanketta, sillä täten he saisivat epäilemättä hankituksi paikallistasolla helpommin suosiota niin yksityisille henkilöille kuin suuremmassa kaavassa puolueilleenkin.

Todettakoon vielä loppuun, että itse haluaisin jopa nostaa ikärajaa osallistumiselle erilaisiin kansanäänestyksiin: nykyisyydelläänkin 18-vuotias nuori aikuinen ei välttämättä omaa minkäänlaista tajua siitä ketä oikeastaan pitäisikään äänestää.