Jos minun elämästäni tehtäisiin elokuva , niin yllättävin valinta ohjaajaksi olisi varmasti Woody Allen. Uskokaa tai älkää , niin elämästäni ei saisi mahdollisimmankaan todenmukaista siitä huolimatta , että välillä meno on kuin Mortal Kombatista (jonka johdosta P. Anderson voisi tietenkin tulla ohjaajana kysymykseen) ja toisinaan elämä on sitten kuin jostakin epämääräisestä ihmissuhdeelokuvasta jossa kuitenkin lopussa ostetaan loukatulle rakastajalle kukkia ja suudellaan sateessa lopputekstien pyöriessä.
Woody Allen voisi tehdä minusta absurdin elokuvan ja luultavimmin pääsisi ohjaajaksikin , lisäksi haluaisin itseasiassa että joko David Duchovny tai X-files the gamen "Craig Willmore" esittäisi minua (myös Babylon 5 - sarjassa esiintynyttä Jerry Doyleä voitaisiin harkita). Pääasiassa suosisin kuitenkin rooliini David Duchovnya. Perhettäni täällä voisivat esittää vaikkapa siitä "kaikki rakastavat Raymondia" sarjasta se vanha akka (eli "Raymondin" äiti) äiskääni (vaikka yhdennäköisyys hipookin aika lähelle nollaa prosenttia). Enempää perheestäni ei oikeastaan tarvitsisikaan esitellä koko leffan aikana , vaan kaikki mainittaisiin sivuhenkilöinä.
Myöskin , voisin ajatella itseäni esitettävän Matthew Broderickin kautta. Tosin , Mr. Broderick saisi olla "Ferris Bueller's day off" - leffan Matthew , eikä nykyinen. Sillä saataisiin sopivan "rento" kuva minusta , tosin olen kuullut että Broderick olisi minua lyhyempi joka taas toisi liikaakin epärealistisuutta kyseiseen pätkään. Kompromissiratkaisuna , voisin antaa jopa tämän tyypin esittää minua.
Ihanan neitoseni rooliin voisi olla vain yksi vaihtoehto - ja se olisi suvereenisti "hän". Tietysti "pussailukohtaukset" olisivat intensiiviä , intohimoisia , mustasukkaisuuden ja fyysisen sekä henkisen kaipauksen siivittämiä henkisiä matkoja ihmistenvälisen intohimoisen rakkauden keskipisteeseen ! Hah-haah ! Haluaisinpa nähdä miten Woody Allen siinä onnistuu. Uskon kuitenkin , että taidokkaasti se menisi. Ja , jos alkuperäinen "Gimma" ei suostuisi pyhän neitoseni rooliin , niin joutuisimme kaiketi tekemään hänenkin kohdallaan kompromissiratkaisun.
Koulussa erilaisia "pösilöitä" voisivat esittää vaikkapa juurikin nämä tyypit. Tosin , tässäkin tapauksessa joutuisin antamaan Woody Allenille "taiteellista vapautta" keksiä kouluuni kaikenlaisia ylivedettyjä karikatyyrejä , sillä oikeastihan siellä ei ole mitään tuonne päinkään. Lisäksi , minun vaatimuksestani elokuvaan tulisi kohtaus , jossa jostaskin kumman syystä nämä kaksi saapuisivat kouluuni ja romuttaisivat aivan helvetisti autoja keskelle Porvoon toria. Aijoo , ja soundtrackissa näissä "school" - otoksissa olisikin sitten "The Ramonesia". Saisimme tällä tavalla elokuvaan enemmän sitä iki-ihanaa ja kaivattua 80-luvun riemukasta high school - elokuvien ainutkertaista toimintaa. Tuukkaa saisi sitten näytellä aivan yksinoikeutetusti kuka muukaan kuin.. Vaikka tosin , yhdennäköisyys olisikin jälleen aika nollissa. No , mehän emme tietenkään hakisikaan täyttä 1;1 suhdetta realistisuuden kanssa tässäkään elokuvassa.
No niin. Seuraavaksi tietysti mietittäisiin elokuvan varsinaista genreä , eli sitä , mihin välilliseen kategoriaan voisimmekään sen sijoittaa. Toisaalta elämästäni olisi suorastaan huitsin kivaa tekaista nk. "Itä-Eurooppalainen taide-elokuva" , mutta näyttää kuitenkin nyt siltä , että mukana olisi aivan liikaa mainstream - näyttelijöitä jotta voisimme tehdä tästä tekotaiteellista roskaa. Siispä , ainoaksi ratkaisuksi edes hieman yleisöä tyydyttävään lopputulokseen jäävät pseudo-komediallisen toimintaelokuvan sekä draamallis-romanttisia piirteitä omaavaan henkilökuvan piirtäminen valkokankaalle. Soundtrack koostuisi pääasiassa tietenkin 80-luvun "easy listening" - hiteistä joita olisi jo vähintäänkin soiteltu erilaisissa elokuvissa jo ainakin 10 , 000 kertaa ennenkuin Woody Allen ja minä valitsisimme ne soundtrackille.
En myöskään haluaisi unohtaa uskonnollisia ystäviäni , ja niinpä kietoisin elokuvan juonen ovelasti mystis-dogmaattiseen huntuun lisäämällä Mel Gibsonin esittämään Jeesusta. Roolihahmoni luultavimmin tapaisi Jeesuksen jossakin vaiheessa Lapualla tai Seinäjoella , jonka aikana saataisiin tietää että Turku onkin itseasiassa pahan pirun valtakuntaa , ja minut siirrettäisiin sinne pahojen tekojeni ansiosta (olisin vaikka voinut vahingossa tönäistä jonkun vähäisemmän B-luokan ikääntyvän pornotähden pois suojatieltä aiemmin) . Pirun toteuttaminen olisikin muuten itseasiassa yksi elokuvan suurimmista "special effects" - spektaakkeleista johon palkkaisimme satoja , ellei jopa tuhansia animaattoreita ja piirtäjiä sekä heidän apulaisiaan jotta saisimme kyseisestä kulttimaineeseen elokuvan myötä nousevasta hirviöstä mahdollisimman realistisen näköisen. Woody Allen , minä , sekä "Spesöl Ifekts" - tiimimme luoma piru olisikin sitten luultavimmin tämännäköinen.
Saisin tietää , että piru olisi kaapannut tyttöystäväni , ja päättäisin lähteä vapauttamaan häntä Turusta. Tämä vähintäänkin "Ilmestyskirja nyt" - elokuvan matkaan jokea pitkin verrattavaan hengelliseen tuskan ja kärsimyksen maratoniin saisimme luultavimmin entistä enemmän syvyyttä palkkaamalla Marlon Brandon esittämään työssään syvästi masentunutta sekä kaljua kyläkauppiasta vaikkapa jossakinpäin Euraa , joka edeltäisi Turkuun saapumista. Kyläkauppias latelisi tietenkin sankarillemme kuolemattomia totuuksia elämästä ja kuolemasta , sekä saisi päähenkilön ajattelemaan universaalia tiedonmäärettä juuri ennen viimeistä taistelua.
Haluaisin kuitenkin , että ennen kyläkauppiaan tapaamista elokuva olisi rankka "roadmovie" - tyyppinen kokemus jossa välillä autosta loppuisi bensiini etelä-Pohjanmaalla , ja välillä taas saisimme tarvittavaa eripuraa aikaiseksi päähenkilön ja humorististen sivuhenkilöiden välillä radiokanavien vaihtamisesta kesken ajelun. Tässä vaiheessa myös suvereeni ohjaustyömme yrittäisi kuvata Suomen kauniita maisemia pitkillä otoksilla , jossa mahdollisesti ajelisimme Amerikanraudalla ympäriinsä pitkiä moottoreitä kesäaamun valoisassa ja hiljalleen lämpötilaa nostattavassa kasteessa.. Soundtrackina toimisi ehkäpä jokin hempeä rock-bändi.
Turku olisi sitten tietenkin se lopullinen taistelupaikka. Siinä voisimme ehkäpä kysyä apua joltakin Kung Fu- mestarilta , joka sitten opettaisi näyttelijämme pieksemään pirua erilaisilla liikkeillä jotka näyttäisivät hyviltä kameroissa. Piru käyttäisi myös "saatanallisia voimiaan" ja täpärästi hävittyään John Waynen saapuessa paikalle ratsuväkensä kanssa Turku räjähtäisi. Suutelisimme intohimoisesti vastapelastetun rakkaani kanssa ja vilkuttaisimme John Waynelle hyvästiksi kun hän palaisi Preerialle..
Sen jälkeen , me menisimme tietysti naimisiin ja lopputekstit pyörisivät vaikkapa tämän "can't stop loving you:n" pauhatessa taustalla..
Odottelen tässä muuten koko ajan soittoa Woody Allenilta , hei..
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment