HUOM! Tämä postaus on taas niitä harvoja kertoja jolloin ulosanti käsitellään ns. "selkokielellä", eli sillä kielellä miten normaalin verbaalisesti tämän kaiken teille rakkaille lukijoille selvittäisin- mikäli siis eläisimme reaalimaailmassa kuutiomaailman sijaan!
AHAHAHAHAHA
Mä olen nyt kerännyt IMDB:n puolelle mun accounttiin "my movies"-kohtaan piakkoin noin sata elokuvaa jotka mun pitäisi katsoa. Mä pelkään että kyseessä on mahdoton urakka, sillä sata elokuvaa kertaa mun nykyinen vapaa-aikani yhdistettynä tarkoittaa suurinpiirtein sadan vuoden savottaa. Muutenkin jää koko ajan leffoja katsomatta loppuun eikä niitä sitten kuitenkaan ehdi katsoa loppuun kun pitää aina tehdä jotain muuta.. ON MULLAKIN VISUAALIS-TAITEELLISET TARPEENI, PERKELE!!
Eräs asia mua kuitenkin jaksaa lohduttaa tässä kylmässä maailmassa, sillä aivan pian mä voin rituaalinomaisesti polttaa tuon SIPOO-PORVOO-ASKOLA-VARMAAN JOKU FUCKIN' LOVIISA -akselilla käyvän typerän kirjastokortin, jonka jälkeen mä voin ylipäätään poistua näiltä paskoilta leveysasteilta jonnekin harmaan seitkytlukulaiseen betonihelvettiin henkisen turmion voimalla. Eipä silti, kyllä mä olen aina ihan kunnioittaen suhtautunut siihen kaupunkiin joka on mulle tällä kertaa antanut juuret Remu Aaltosen uuniin palaneiden rusinapullien ja summittaisten hampurilaisjonoissa suoritettujen avoauto-ammuskeluiden muodossa. Että siis kyllähän "tänne" kannattaa muuttaa ja mennä asumaan niihin kalalta haiseviin joihinkin ihmeen punaisiin koppeihin tuossa joen rannalla, jossa varmaan wanhat mummot kuivaa jotain kapakalaa ja osallistuu Marttakerhojen syysriehaan.
Mä luin myös tässä ihan just äsken jonkun Espoolaisen "pojan" blogia, joka antoi vähän niin kuin ymmärtää että hän olisi Laura Vanamon poikaystävä tai vähintääkin ehkä jopa salarakas. Kuka Laura Vanamo sitten on´? No, se on kuulemma joka anime-pissis Youtubesta, jolla on jotain tekemistä Salkkari-Ismon kanssa.. KAI. Vitsi mun nenä vääntyy kummallisiin asentoihin jos rupeaa miettimään tällaisten alakulttuurillisten ilmiöiden perustavanlaatuisia syitä.
Mä haluaisin nyt vielä tunnustaa että oikeastaan ainoa asia mitä mä todella jään kaipaamaan täällä on varmaan se että en koskaan perustanut mitään Fight Club-kerhoa jonkun kusisen bensa-aseman takapihalle, jossa me kaikki toverilliset parinkympin tienoilla risteilevät hämärähemmot oltais voitu mätkiä toisiamme päin pläsiä joka kerta kun töissä pomot, sihteerit tai jotkut kohteiden esimiehet oli sanoneet meille pahasti. Siten me oltais voitu saada jälleen yhteys omaan minuuteemme ja sit tota kans korjata rikkoutunutta isä-poikasuhdetta muutenkin kuin vaan alkoholin voimalla.
Vitsi että mua väsyttää.. meen kahville.
Thursday, July 21, 2011
Subtrooppisen helvetillinen yö
En saanut juurikaan unta viime yönä.
Tällä kertaa syynä taisi olla tämä povattu "subtrooppinen yö", jonka johdosta ei ole mitenkään epätavallista että öisinkin lämpötilat huitelevat parinkymmenen asteen tienoilla. Pyörin sängyssä tällä kertaa yksin varmaan kello neljään, jonka jälkeen katkonaisella unella sinnittelin kello yhdeksään. Yhdeksältä sitten heräilin kun piti lähteä vähän myöhemmäksi töihin.
Voin tällä hetkellä kahvikuppi nenän alla ihan kohtuullisen ihmismäisesti. Itseasiassa vähän ihmetytti että miksi minua ei hajota tai väsytä yhtään tämän enempää, vaan iltapäivää kohden sekin varmaan sitten taas laantuu.
Katselin eilen yhden elokuvan väsymystiloistani huolimatta. Se oli sellainen kuin "To live and die in L.A.", jossa oli CSI:n ensimmäisen sarjan ensimmäisestä kaudesta William Petersen tosi coolina poliisina ja sitten pahiksena tosi nuori ja samalla tosi cool Willem Dafoe. Dafoe oli tässä elokuva murhaaja-rahanväärentäjä, eikä leffasta todellakaan puuttunut selkeän yllätyksellisiä käänteitä.
Kyseessä oli siis kasarileffa, joka toi kyllä todella paljon mieleen niin Miami Vicen kun ylipäätään Michael Mannin tuotannon muutenkin. Tästä elokuvasta minä pidin juuri näistä edellämainituista syistä, vaikka eniten ehkä arvostinkin elokuvassa sitä että se on täynnä muutamia aivan saaketin arvaamattomia juonenkäänteitä, jotka eivät anna kuulua itsestään ennen kuin on liian myöhäistä. Tämä tällainen on realistista, joka myöskin sinällään toi elokuvaan lisää syvyyttä ja juoneen mielenkiintoa.
Yöllä satoi aivan kaatamalla. Kaatosade kesti ehkä viitisentoista minuuttia, mutta sen aikana tuntui että taivas, katto ja sisuskalutkin repesivät. Oikeastaan nyt aamulla kelit olivat ihan yhtä ahdistavat, joten lisää ukkosta sun muuta on varmaan luvassa.
Juttelin pari päivää sitten E:n kanssa metroasemalla mennessäni kotiin. Hän kertoi että puliukot olivat ilmoittaneet läheiseltä R-kioskilta saatavan aamuisin puuroa vain euron hintaan. Kyseinen uutinen oli todella hämäräperäinen, eikä E myöskään uskonut tuota. Hän kertoi että puliukoilla on tapana kuulemma aina iskeä häntä tuollaisilla kommenteilla tai ainakin yrittää iskeä hänen ostaessaan tupakkaa. Naurahdin hänen kommenteilleen ilkikurisesti ja mietin miksei hän mainitse enää juuri ollenkaan miestään, josta puhuimme paljon silloin kun tapasin hänet tai muutenkin niihin aikoihin.
E on siitä erikoinen "eksä", että vaikka suhteemme olikin "short but sweet", niin siitäkin huolimatta välimme ovat ihan hyvät. Toki ehkä tätä tilannetta edesauttaa se että mitään kovin kunnollista suhdetta ei koskaan päässyt muodostumaan sen takia että tapasin M:n kesken kaiken ja niinpä tämä kuvio jäi hyvinkin avonaiseksi. Eipä silti, se kuvio joka meillä oli saattoi olla sekin jo sinänsä aika tuhoon tuomittu, joten on kai fiksuinta vaan pitää tätä kuviota ns. "takataskussa" ja tyytyä olemaan hänelle enemmän kaverillinen toveri (vaiko toverillinen kaveri?) aina kun kerkeää tai jaksaa.
Mielenkiintoista kuinka jotkut ihmiset edes pientä huomiota saatuaan päätyvät avaamaan koko maailmansa tarvittaessa sinulle ilman sen kummempia sitoumuksia tai mitään muutakaan. Tuntuu usein että taidan olla eräs niistä harvoista jotka työpaikalla aidosti ovat hyvissä väleissä E:n kanssa ja joiden kanssa hän juttelee muustakin kuin hyvin äärimmäisen tavallisista asioista. Tämä on mielenkiintoinen ja uusi piirre sosiaalisessa kentässäni, eikä suinkaan missään mielessä vähäpätöinen juttu.
Nyt kuitenkin siirryn lukemaan sanomalehtiä. Hyvää jatkoa kaikille päivän lukijoille ja muistakaa kolistella alasti pitkin Helsingin katuja seuraavan helleaallon sattuessa!
????
Tällä kertaa syynä taisi olla tämä povattu "subtrooppinen yö", jonka johdosta ei ole mitenkään epätavallista että öisinkin lämpötilat huitelevat parinkymmenen asteen tienoilla. Pyörin sängyssä tällä kertaa yksin varmaan kello neljään, jonka jälkeen katkonaisella unella sinnittelin kello yhdeksään. Yhdeksältä sitten heräilin kun piti lähteä vähän myöhemmäksi töihin.
Voin tällä hetkellä kahvikuppi nenän alla ihan kohtuullisen ihmismäisesti. Itseasiassa vähän ihmetytti että miksi minua ei hajota tai väsytä yhtään tämän enempää, vaan iltapäivää kohden sekin varmaan sitten taas laantuu.
Katselin eilen yhden elokuvan väsymystiloistani huolimatta. Se oli sellainen kuin "To live and die in L.A.", jossa oli CSI:n ensimmäisen sarjan ensimmäisestä kaudesta William Petersen tosi coolina poliisina ja sitten pahiksena tosi nuori ja samalla tosi cool Willem Dafoe. Dafoe oli tässä elokuva murhaaja-rahanväärentäjä, eikä leffasta todellakaan puuttunut selkeän yllätyksellisiä käänteitä.
Kyseessä oli siis kasarileffa, joka toi kyllä todella paljon mieleen niin Miami Vicen kun ylipäätään Michael Mannin tuotannon muutenkin. Tästä elokuvasta minä pidin juuri näistä edellämainituista syistä, vaikka eniten ehkä arvostinkin elokuvassa sitä että se on täynnä muutamia aivan saaketin arvaamattomia juonenkäänteitä, jotka eivät anna kuulua itsestään ennen kuin on liian myöhäistä. Tämä tällainen on realistista, joka myöskin sinällään toi elokuvaan lisää syvyyttä ja juoneen mielenkiintoa.
Yöllä satoi aivan kaatamalla. Kaatosade kesti ehkä viitisentoista minuuttia, mutta sen aikana tuntui että taivas, katto ja sisuskalutkin repesivät. Oikeastaan nyt aamulla kelit olivat ihan yhtä ahdistavat, joten lisää ukkosta sun muuta on varmaan luvassa.
Juttelin pari päivää sitten E:n kanssa metroasemalla mennessäni kotiin. Hän kertoi että puliukot olivat ilmoittaneet läheiseltä R-kioskilta saatavan aamuisin puuroa vain euron hintaan. Kyseinen uutinen oli todella hämäräperäinen, eikä E myöskään uskonut tuota. Hän kertoi että puliukoilla on tapana kuulemma aina iskeä häntä tuollaisilla kommenteilla tai ainakin yrittää iskeä hänen ostaessaan tupakkaa. Naurahdin hänen kommenteilleen ilkikurisesti ja mietin miksei hän mainitse enää juuri ollenkaan miestään, josta puhuimme paljon silloin kun tapasin hänet tai muutenkin niihin aikoihin.
E on siitä erikoinen "eksä", että vaikka suhteemme olikin "short but sweet", niin siitäkin huolimatta välimme ovat ihan hyvät. Toki ehkä tätä tilannetta edesauttaa se että mitään kovin kunnollista suhdetta ei koskaan päässyt muodostumaan sen takia että tapasin M:n kesken kaiken ja niinpä tämä kuvio jäi hyvinkin avonaiseksi. Eipä silti, se kuvio joka meillä oli saattoi olla sekin jo sinänsä aika tuhoon tuomittu, joten on kai fiksuinta vaan pitää tätä kuviota ns. "takataskussa" ja tyytyä olemaan hänelle enemmän kaverillinen toveri (vaiko toverillinen kaveri?) aina kun kerkeää tai jaksaa.
Mielenkiintoista kuinka jotkut ihmiset edes pientä huomiota saatuaan päätyvät avaamaan koko maailmansa tarvittaessa sinulle ilman sen kummempia sitoumuksia tai mitään muutakaan. Tuntuu usein että taidan olla eräs niistä harvoista jotka työpaikalla aidosti ovat hyvissä väleissä E:n kanssa ja joiden kanssa hän juttelee muustakin kuin hyvin äärimmäisen tavallisista asioista. Tämä on mielenkiintoinen ja uusi piirre sosiaalisessa kentässäni, eikä suinkaan missään mielessä vähäpätöinen juttu.
Nyt kuitenkin siirryn lukemaan sanomalehtiä. Hyvää jatkoa kaikille päivän lukijoille ja muistakaa kolistella alasti pitkin Helsingin katuja seuraavan helleaallon sattuessa!
????
Sunday, July 17, 2011
Cursed earth
In the second millenium, Finland changed.
Climate. Municipalities. All were in upheaval...
Parts of the country transformed into a poisonous scorched desert,
Known only as "Itä-Uusimaa"
Millions of people crowded into a few mega cities where roving bands of street savages created violence the justice system could not control.
The law as we know it in Porvoo collapsed.
Jälleen kerran olen suorittanut spektaakkelimaisen paon kulmilta joissa minut ehkä joskus tunnettiin. Tällä kertaa on kuitenkin ryömitty yhä syvemmälle maakuntamme pimeimpään urbaanihelvettiin, mutta tällä kertaa vain todeten että "no man is an island, but I come pretty close".
Tukikohta on siis perustettu "saarelle", joka on jo useampaan kertaan esiintynytkin varsin epäsuorasti tämän blogin kirjoituksissa. Pyydän anteeksi sitä että en ole ehtinyt asiasta tiedottamaan, mutta työt, vähäinen vapaa-aika ja edes jonkinlaisen parisuhteen ylläpitäminen samaan aikaan ei ole tätä harrastusta vähään aikaan voinut millään viedä eteenpäin.
Puolet kesästä on nyt aikalailla mennyt eikä vieläkään voi sanoa että kovinkaan moni suunniteltu asia olisi toteutunut. Ehkäpä viisaat toteaisivat tähänkin lopputulokseen että ei varmaan kannata tehdä sitten mitään suunnitelmia jos ei kerran pysty niitä pitämään. No, hehän ovat ihan oikeassakin.
Muuten niin olen ostanut Bonsaipuun, kahvikuppeja, huippumodernin tai ainakin vähän tilavamman ja rosterisemman kahvinkeittimen, taulujen kehyksiä sekä Dawn of the Dead- T-paidan, jonka kylkiäisinä tuli joku paska Jessica Alban elokuva. Kaikkea ne pakkaavatkin vaatteiden mukaan jos ne ostaa Maarianhaminasta.
Stay tuned.
Climate. Municipalities. All were in upheaval...
Parts of the country transformed into a poisonous scorched desert,
Known only as "Itä-Uusimaa"
Millions of people crowded into a few mega cities where roving bands of street savages created violence the justice system could not control.
The law as we know it in Porvoo collapsed.
Jälleen kerran olen suorittanut spektaakkelimaisen paon kulmilta joissa minut ehkä joskus tunnettiin. Tällä kertaa on kuitenkin ryömitty yhä syvemmälle maakuntamme pimeimpään urbaanihelvettiin, mutta tällä kertaa vain todeten että "no man is an island, but I come pretty close".
Tukikohta on siis perustettu "saarelle", joka on jo useampaan kertaan esiintynytkin varsin epäsuorasti tämän blogin kirjoituksissa. Pyydän anteeksi sitä että en ole ehtinyt asiasta tiedottamaan, mutta työt, vähäinen vapaa-aika ja edes jonkinlaisen parisuhteen ylläpitäminen samaan aikaan ei ole tätä harrastusta vähään aikaan voinut millään viedä eteenpäin.
Puolet kesästä on nyt aikalailla mennyt eikä vieläkään voi sanoa että kovinkaan moni suunniteltu asia olisi toteutunut. Ehkäpä viisaat toteaisivat tähänkin lopputulokseen että ei varmaan kannata tehdä sitten mitään suunnitelmia jos ei kerran pysty niitä pitämään. No, hehän ovat ihan oikeassakin.
Muuten niin olen ostanut Bonsaipuun, kahvikuppeja, huippumodernin tai ainakin vähän tilavamman ja rosterisemman kahvinkeittimen, taulujen kehyksiä sekä Dawn of the Dead- T-paidan, jonka kylkiäisinä tuli joku paska Jessica Alban elokuva. Kaikkea ne pakkaavatkin vaatteiden mukaan jos ne ostaa Maarianhaminasta.
Stay tuned.
Tuesday, July 05, 2011
Seuraavat 30 päivää
Tuli käytyä todella rakentavan viihteellinen keskustelu töissä tänään siitä kuinka kesän työskenneltyään ei oikeastaan enää edes huomaa ajan lipumista ohitse. Kohta varmaan vaan
On aivan totta että mm. kesäkuu 2011 on mennyt kuin siivillä.. TÖISSÄ OLLESSA. Eli toisin sanoen seesteinen arki on purrut pään poikki kesämieleltä ja vapaa-aika on sitten ollut vielä abstraktimpaa touhua noin yleisesti.
On kai todettava että tästä kesästä en ole ehtinyt nauttimaan yhtään. Se on vähän ikävä juttu sinänsä, sillä sen perusteella elokuuksi luvatut lomat eivät enää tule merkitsemään yhtään mitään siinä vaiheessa kun ne sitten todella iskevät päälle. On ikävää huomata että tämä kesä taisi mennä taas sille klassiselle "paljon suunnitelmia, vähän toteutuneita juttuja"-tason linjalle, joka on vähän muutenkin aivan liian yleistä.
Töissä on ollut kovin hiljaista ja varmaan tämänkin kuun lopun osuuden osalta se tulee jatkumaan.
Ilmat ovat sentään kylmenneet. Ei tarvitse enää nukkua kaikki ikkunat avoinna ja ilman peittoa, vaan voi jopa sulkea ikkunat ja päätyä uinahtamaan välillä.
On aivan totta että mm. kesäkuu 2011 on mennyt kuin siivillä.. TÖISSÄ OLLESSA. Eli toisin sanoen seesteinen arki on purrut pään poikki kesämieleltä ja vapaa-aika on sitten ollut vielä abstraktimpaa touhua noin yleisesti.
On kai todettava että tästä kesästä en ole ehtinyt nauttimaan yhtään. Se on vähän ikävä juttu sinänsä, sillä sen perusteella elokuuksi luvatut lomat eivät enää tule merkitsemään yhtään mitään siinä vaiheessa kun ne sitten todella iskevät päälle. On ikävää huomata että tämä kesä taisi mennä taas sille klassiselle "paljon suunnitelmia, vähän toteutuneita juttuja"-tason linjalle, joka on vähän muutenkin aivan liian yleistä.
Töissä on ollut kovin hiljaista ja varmaan tämänkin kuun lopun osuuden osalta se tulee jatkumaan.
Ilmat ovat sentään kylmenneet. Ei tarvitse enää nukkua kaikki ikkunat avoinna ja ilman peittoa, vaan voi jopa sulkea ikkunat ja päätyä uinahtamaan välillä.
Subscribe to:
Posts (Atom)
