Elämä on nykyisin niin jumittavaa ettei enää ehdi/jaksa kirjoitella tätäkään kovinkaan paljolti. Nytpä on kuitenkin kaiketi aika hieman kunnostautua, ja heittää ilmoille oikein kunnolliset päivitykset elämän tapahtumista.

Armeijaan on aikaa pian vain kaksi kuukautta ja seitsemän päivää. Palveluspaikkani on vielä aika auki, vaan toivoisin edelleen pääseväni siihen Lentosotakoulun hommaan ihan lyhyiden matkojenkin johdosta. Epäilenpä kuitenkin onneni kääntyvän, sillä minua ennen LentoSK:hon otetaan varmasti kymmenkertaisesti enemmän pätevämpiä tyyppejä. A grunt will always be a grunt.

Opiskelukin heittää taas vähän niin ja näin. En suoraan sanoen enää usko palaavani yliopistolle armeijan jälkeen, sillä suoraan sanoen olen lopen kyllästynyt jokseenkin aika päämäärättömältä tuntuvaan opiskeluun. Myös tämän päämäärättömyyden sivutuotteena ilmenevään nk. "penninvenytykseen" alan minäkin jo vähän leipääntyä, enkä suoraan sanoen halua enää olla koko ajan pyytämässä varoja vanhemmiltanikaan erinäisiin elämän välttämättömyyksiin. Hävettää olla mukamas kovinkin 'itsenäinen' nuori aikuinen, joka on kuitenkin ihan yhtä riippuvainen vanhempiensa rahallisesta tuesta kuin ennen kotoa poismuuttoakin. Siltikään en kadu mitään, vaan olen päättänyt hommata jonkinlaisen työn viimeistään armeijan jälkeen. Suurin osa kavereistani jakaa lehtiä, ja kuulemani mukaan tälläkin paikkakunnalla voisi moista työtä saada ihan kohtuullisestikin. Eräs puolituttukin aloitti täällä eilen varhaisjakelu-uransa. Ja hyvin näyttää pyörivän. Ja minä muuten pidän vieläpä yötöistäkin.

Työnteko näyttää nyt tällä hetkellä huomattavasti tuottoisammalta hommalta kun koulunpenkillä nysvääminen. Ja tämä ihan sen takia, että ala jota yliopistolla opiskelin ei oikeastaan ollutkaan sitten pitemmällä tähtäimellä minun juttuni. Eipä silti, ei se minua mitenkään yllättänytkään. Minun motivaationi ovat siis aika paljolti toisaalla. Ja mikä parasta, elämän kiertokulku on osoittanut työnteon vaan kannattavan enemmän: suurin osa ystävistäni tekee tavalla jos toisella töitä tällä hetkellä, ja hyvin ainakin näyttävät tulevan toimeen. Minä taas mukamas "hyödyllisesti" opiskelen, eli saan päättää että ostaako tänään puuroa vaiko kenties puuroa, ja vieläpä itkeä täysin surkeaa ja jatkuvasti tankkausta vailla olevaa rahatilannettani vanhemmilleni. Ja paskat, minä haluan jäädä eloon, enkä nauttia jostakin olemattomasta tittelistä joka ei kuitenkaan tuo minulle mitään hyödykettä kuin vasta vuosien päästä. Ja jos nyt silloinkaan.

Tänne on kuulemma avattu eilen Tokmanni-ketjun myymälä. Voisin käydä sen tarkistamassa, sillä en edes tiedä että minkä alan kamaa ne myyvät, saatika sitten että olisin koskaan sellaisessa käynyt. Jälleen kerran eräät puolituttuni olivat kuulemma saaneet sieltä jonkinlaisen kymmeniä euroja maksaneen lautapelin euron hintaan jonkinlaisen avajaistarjouksen yhteydessä.

Pala tämänhetkistä viisautta:

All your sanity and wits they will all vanish
I promise, it's just a matter of time...