Voisitte hyvinkin kai kuvitella tämän postauksenkin aiheen. Aivan varmoina luette näitä tarkoin harkittuja rivejä eteenpäin samalla varmoina siitä, että numero uno lomanpilaaja olisi anopin vierailu. Eipä hätää, sillä se (tai pikemminkin "hän") ei ole mitenkään tämän loman pilaaja, vaan päin vastoin paljon fyysisempi vaiva toimii aiheuttajana.
Minä olen nimittäin vihdoinkin flunssassa ! Siitä alkaa olemaan aika tarkalleen reilusti yli puoli vuotta, kun oli viimeksi millään tavalla ihan oikeasti sairas. Viimeisin, ja oikeastaan sairaushistoriani pahin pöpö oli keväällä 2006 hankittu keuhkoputkentulehdus, josta selviämiseen menikin sitten hiukan enemmän aikaa. Huvittavintahan tuolloin oli se, että juuri silloin oli saanut päätökseen ylioppilaskirjoituskevääni. Suuri työtaakka ei suinkaan musertanut minua, vaan sen jälkiseuraamuksena ilmaantunut ikävä virus.
Nyt kuitenkin takaisin nykyhetken ongelmaan: juuri hiihtolomalla puhjenneeseen flunssaan. Tämä on toistaiseksi ollut aika lievää, vaan kaikki perinteisimmät oireet päänsäryistä ja heikohkosta olosta ovat esiintyneet jo ruumiissani. Ikävää sinänsä onkin vain ja ainoastaan se, että koko hiihtoloman suunnitelmat menivät nyt uusiksi. Viime viikon lauantaina aloitin nimittäin taas kuntoilemisen, ja olenkin n. 60 minuutin ajan joka päivä nostellut taas painoja. En taida kyllä raaskia ruveta nostelemaan punttia tänään, nimittäin pelkään terveyteni puolesta liian rehkimisen osalta. Tunti sitä pitäisi kuitenkin yrittää harjoitella - vaikka henki menisi !?
Viime päivät ovat olleet myös sikäli ihan mukavia, että MTV3:selta ja Subilta on tullut paljon Simpsoneita. Tänäänkin tuli taas useampi uusvanha jakso minulle. Juuri Simpsoneiden katselemisessahan on se ikävä puoli, että mahdollisuudet ovat usein aika korkeat sen suhteen, että olisin nähnyt kyseisen osan jo aikaisemmin. Tänään kuitenkin onni suosi pelotonta mieltä, ja Subilta tuli kuin tulikin kaksi täysin näkemätöntä Simpsonien jaksoa juuri minun makuani ajatellen. Kolmoselta tuli myös tämä King of the Hill, jonka juoniasetelma oli myös aika hilpeä: sarjan päähenkilöperheen naapurissa asuvat lapsensa opiskelusuorituspaineiden riivaamat aasialaiset kilahtivat tyystin normaalista elämäntyylistään, ja rupesivat armottomiksi punaniskoiksi. Vaikka en seuraakaan King of the Hilliä niin ahkerasti, niin tämä viime jakso oli kyllä railakkaalla meiningillään aika erinomainen.
Tänään myös alkoi digikanavilla pyörimään nelosen uusi aluevaltaus, kanava nimeltään Jim. Sen ohjelmat ainakin näin alkuun olivat aika jännittäviä, ja minä kohdeyleisönä (lue: miehet) ainakin pidin sen tämänastisesta tarjonnasta. Kanavalta tulee klo. 23.00 alkaen legendaarisen duon Penn & Tellerin ohjelma nimellä Bullshit! , jossa tämä parivaljakko pyrkii aika härskisti paljastamaan erilaisia suuremman luokan vedätyksiä kuten telepatiaa ja UFO-sieppauksia. Näin muutamia osia viime kesälomalla ruotsissa, ja voin todeta sen, että hauskaa asiaa näillä kahdella ainakin oli.
Nyt kuitenkin lähden tästä vähän lepäilemään, ja mikäli saan kerättyä hiukan voimia, niin taidanpa hoitaa alta pois sen käsipainojennosto-operaationkin.. Näkemisiin, siis.
Monday, February 26, 2007
Saturday, February 24, 2007
My favorite painting:
Nighthawks by Edward Hopper (1942)
Now, let it be said out front: I'm not really a fellow who's much for art. I do enjoy the occasional drawings and especially paintings, but in no way should you be able to think that arguing about Picasso's paintings or Matissés' style with me is a favorable way to pass the time. It just isn't in me to be that knowledge about art.
Despite this somewhat negative statement regarding our subject, I'm willing to admit that, I do enjoy paintings. I see paintings as the purest form of art, since the entire operation to paint one, in my opinion, is about transforming an idea from your head to the canvas through sheer hard and maticulate work. I respect painters - but only the ones who are actually good.
The work of art I've chosen here is a painting by a famous (if not the most famous) american artist by the name of Edward Hopper. He died in the late sixties, but did many very interesting works before moving on to paint at the great canvas in the sky. The painting portrays a group of people sitting in a diner very late at night. Around them an empty, and some might even say cold cityscape of a nameless population center unfolds.
First of all, I feel it necessary to tell you a little bit more about the reason for my fascination towards this painting. Now, I remember seeing this painting on a comprehensive school literature book once many years ago. I remember being fascinated at the picture's dark and urban setting. The next time I saw a picture of this painting on a literature book meant for upper secondary school students. At that time, a reaction finally arose in me to find more about this rather interesting painting. The problem was, however, that I couldn't remember the name of the painting correctly. I didn't know that the painter was Hopper, either.
So, years went by, and I still kept on searching for this one particular painting with the people sitting in the diner at night - but all the while memorizing it with the wrong name ! The other day, not too long ago, I managed to find someone's photoshop pictures (read: altered images done with a program on your computer), which had in them a slightly modified version of Nighthawks. I only managed to get painter's last name, but luckily that was more than I needed to uncover the entire story behind this picture.
Many art reviewers have called this painting a perfect example of modern, urban life in the city along with its' rootlessness. It is certainly a possibility in the interpretation of this painting, but to me this particular painting has always been something a bit different. The painting, as you see, has been painted in the 1940's - and to me that era with its' art deco style of classyness has always been somewhat of an interest. The clearly retro theme of the painting attracts me more than, say, the deeper meaning behind it. The scene which has been painted here is also clearly taking place in the night, which in itself is a very mysterious and dark enviroment. The eerie glow of the diner attracts me somehow, and the petrified scene playing inside its' walls strangely reminds me of some sort of an cinematic experience. The painting definately has got a film noir atmosphere as well.
I think, that in the case that this painting would somehow be brought to life, all of the characters in it would stay surprisingly quiet. There would be no cheesy pick-up lines from the man sitting next to the woman, nor would there be a casual "you want more coffee, sir ?" from the diner attendant behind the counter. I think that each and everyone of them would just stay there quietly, with their thoughts and possibly even hopes and dreams mixing into the eerie neon glow of the diner. To me, this painting does, in a sense, represent loneliness in the way that each and everyone of us has problems, that have to be settled and pondered in the privacy of our own minds. Indeed everyone is alone in this painting, but not because of the city or the confines of modern life - rather I'd say that it represents each and every one of us having our own problems to deal with despite being almost constantly in contact with other people. Perhaps this painting is all about failing to communicate. Perhaps all of the characters in this painting are merely there because they can't talk about their problems with their families or loved ones. These people could very well be the embodinements of the so-called "strong silent types", who usually go down with their own - and sometimes severe problems without ever telling a soul.
Many reviewers have also pointed out, that the diner has no visible exits. There's no way to get in or out. Now, this is an interesting aspect in the painting. The most common interpretation would probably be, that the doorless diner represents the cold and lonely urban life which leaves the individual alone and helpless. I see it as the embodiment of one's mind: some of us are indeed alone inside our heads along with our individual problems. There's no visible way out. Thus we come to a close, when the doorless diner represents one's mentally tortured cranium, and the people sitting inside it mimicking problems of a socially challenged individual. In a sense, this painting can also be a depiction of individuality in my mind: you've got these four people all sitting alone in a diner, which represents life and death. As with death, you cannot run away from it, but these cunning people inside the diner representing individualists have chosen to survive life as long as it takes on their own until unescapable death comes. The nightly streets in my second theory represent something between the unknown future, uncertainty of life and mainstreamway of living. Any one of these three possibilities could be lurking around the individualists' lives.
Perhaps my theories sound way too crazy for you, but that's the way I see this painting. I believe we all see art in a different way, and in this case, I believe that Nighthawks has alot more to offer in the way of interpretation than mere social commentary. This particular painting, ladies and gentlemen, is as much a psychological journey into one's mind as it a monument to individuality in the modern society.
Now, let it be said out front: I'm not really a fellow who's much for art. I do enjoy the occasional drawings and especially paintings, but in no way should you be able to think that arguing about Picasso's paintings or Matissés' style with me is a favorable way to pass the time. It just isn't in me to be that knowledge about art.
Despite this somewhat negative statement regarding our subject, I'm willing to admit that, I do enjoy paintings. I see paintings as the purest form of art, since the entire operation to paint one, in my opinion, is about transforming an idea from your head to the canvas through sheer hard and maticulate work. I respect painters - but only the ones who are actually good.
The work of art I've chosen here is a painting by a famous (if not the most famous) american artist by the name of Edward Hopper. He died in the late sixties, but did many very interesting works before moving on to paint at the great canvas in the sky. The painting portrays a group of people sitting in a diner very late at night. Around them an empty, and some might even say cold cityscape of a nameless population center unfolds.
First of all, I feel it necessary to tell you a little bit more about the reason for my fascination towards this painting. Now, I remember seeing this painting on a comprehensive school literature book once many years ago. I remember being fascinated at the picture's dark and urban setting. The next time I saw a picture of this painting on a literature book meant for upper secondary school students. At that time, a reaction finally arose in me to find more about this rather interesting painting. The problem was, however, that I couldn't remember the name of the painting correctly. I didn't know that the painter was Hopper, either.
So, years went by, and I still kept on searching for this one particular painting with the people sitting in the diner at night - but all the while memorizing it with the wrong name ! The other day, not too long ago, I managed to find someone's photoshop pictures (read: altered images done with a program on your computer), which had in them a slightly modified version of Nighthawks. I only managed to get painter's last name, but luckily that was more than I needed to uncover the entire story behind this picture.
Many art reviewers have called this painting a perfect example of modern, urban life in the city along with its' rootlessness. It is certainly a possibility in the interpretation of this painting, but to me this particular painting has always been something a bit different. The painting, as you see, has been painted in the 1940's - and to me that era with its' art deco style of classyness has always been somewhat of an interest. The clearly retro theme of the painting attracts me more than, say, the deeper meaning behind it. The scene which has been painted here is also clearly taking place in the night, which in itself is a very mysterious and dark enviroment. The eerie glow of the diner attracts me somehow, and the petrified scene playing inside its' walls strangely reminds me of some sort of an cinematic experience. The painting definately has got a film noir atmosphere as well.
I think, that in the case that this painting would somehow be brought to life, all of the characters in it would stay surprisingly quiet. There would be no cheesy pick-up lines from the man sitting next to the woman, nor would there be a casual "you want more coffee, sir ?" from the diner attendant behind the counter. I think that each and everyone of them would just stay there quietly, with their thoughts and possibly even hopes and dreams mixing into the eerie neon glow of the diner. To me, this painting does, in a sense, represent loneliness in the way that each and everyone of us has problems, that have to be settled and pondered in the privacy of our own minds. Indeed everyone is alone in this painting, but not because of the city or the confines of modern life - rather I'd say that it represents each and every one of us having our own problems to deal with despite being almost constantly in contact with other people. Perhaps this painting is all about failing to communicate. Perhaps all of the characters in this painting are merely there because they can't talk about their problems with their families or loved ones. These people could very well be the embodinements of the so-called "strong silent types", who usually go down with their own - and sometimes severe problems without ever telling a soul.
Many reviewers have also pointed out, that the diner has no visible exits. There's no way to get in or out. Now, this is an interesting aspect in the painting. The most common interpretation would probably be, that the doorless diner represents the cold and lonely urban life which leaves the individual alone and helpless. I see it as the embodiment of one's mind: some of us are indeed alone inside our heads along with our individual problems. There's no visible way out. Thus we come to a close, when the doorless diner represents one's mentally tortured cranium, and the people sitting inside it mimicking problems of a socially challenged individual. In a sense, this painting can also be a depiction of individuality in my mind: you've got these four people all sitting alone in a diner, which represents life and death. As with death, you cannot run away from it, but these cunning people inside the diner representing individualists have chosen to survive life as long as it takes on their own until unescapable death comes. The nightly streets in my second theory represent something between the unknown future, uncertainty of life and mainstreamway of living. Any one of these three possibilities could be lurking around the individualists' lives.
Perhaps my theories sound way too crazy for you, but that's the way I see this painting. I believe we all see art in a different way, and in this case, I believe that Nighthawks has alot more to offer in the way of interpretation than mere social commentary. This particular painting, ladies and gentlemen, is as much a psychological journey into one's mind as it a monument to individuality in the modern society.
24.2.2007
Eivät ne "arvoisat" vieraat sitten saapuneetkaan tämän lauantaiaamun tienoilla ! Kyseiset tyypit olivat kuulemma tekstiviestinsä välityksellä todenneet iltansa menneen kosteaksi lokaalissa baarissa. Nyt kuulemma oli kaamea krapula. Helvetin kiva juttu.. ja silleen.
Tyttöystänihän luokse niiden tyyppien piti saapua, vaan ihmettelenpä vain, että miksei heidän pienistä kännisekoiluistaan voitu ilmoittaa hyvissä ajoin illan suussa ? Tyttöystäväni lähti nyt hiihtoloman kunniaksi vanhempiensa luo, ja minä perinteisesti jäin tänne Kauhavalle siivoamaan ja pesemään pyykkejä. Minäkin näin hiukan vaivaa tämän suunnitellun illan eteen: täten onkin hiukan ikävää, ellei suoranaisesti paskamaista, että moiset varsin epämääräiset tyypit jättivät sitten tulematta paikalle. Kuulemma huomenna olisivat saattaneet tulla, vaan silloin nyt tietysti oli jo hiukan liian myöhäistä.
Minua vituttaa ihan kollektiivisesti sellainen porukka, joka lupaa tulla johonkin paikkaan sovittuun aikaan, mutta sitten jättääkin saapumatta sen kummempia ilmoittelematta. Minä itse pyrin elämässäni aina erilaisten lupauksien pitämiseen ja nk. "tärkeiden asioiden" hoitoon ajallaan, vaan valitettavasti tämä epämääräinen sakki ei sellaista sanaa edes tunne. No, summa summarum: eihän tämän oikeastaan edes minun asiani ole. Ikävää kuitenkin huomata, että tyttöystäväni nähty vaiva hupeni jokseenkin aivan hukkaan. Hän selvästi odotti tätä pientä tapahtumaa, ja nyt sitten kyseinen kummajaissakki jätti homman sikseen. Eipä silti, en ole edes koskaan heitä varsinaisesti tavannut. Ja juhliinkin olisi näiden neljän muun tyypin ohella tullut kaksi täysin tuntematonta. Kieltämättä minun ajattelutavallani siinä olisi ollut ainekset katastrofiin, mutta periaatteessahan tällaisessa asiassa ei minulla ole sitten kuitenkaan mitään tekemistä.
Tänään otin muutamia kuvia, ja tässäpä sen session satoa:
Tässä on iltapäiväinen näkymä asuntoni parvekkeelta. Kuten näette, täällä on ihan huomattavasti lunta.
Asuintaloani vastapäätä sijaitseva upseerikerhokin on saanut selvää lunta katolleen.
Kuvassa kaksi retro-sohvani mukaan ostettua tyynyä. Kuvassa näkyy myös ADSL-modeemini virranlähde kiinnitettynä seinän pistorasiaan.
Tässä samalla olen nyrhinyt YO-lätsäni default-lyyran pois, ja vaihtanut siihen VYY:n oman kokardin tilalle. Mikäli teitä kiinnostaa, tai ette tiedä, niin suomalaisten YO-lakkien lyyra on itse asiassa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan logo. Tämä on yleinen kokardi kaikkiin normaaleihin YO-lakkeihin, vaan sen saa sitten vaihdettua pois, mikäli liittyy johonkin ylioppilaskuntaan. Helsingissä opiskelevillehan tämä ei juurikaan merkitse mitään.
Tässä on sitten muutamia viikkoja sitten Seinäjoelta ostamistani patsaista toinen. Aika häijynnäköisiähän nämä ovat. Myyjä ei kuitenkaan osannut sanoa niiden alkuperästä tai tarkoituksesta mitään - ikävää sinänsä.
No kuitenkin, niiden ostaminen lohkaisi kyllä suhteellisen tiukasta opiskelijabudjetistani loven, vaan mitäpä ei saataisi rahalla - ja siis lähinnä työllä - korvattua. Näitä patsaita on todellakin kaksi identtistä kappaletta. Sain niistä 20 % alennuksen, ja sen jälkeen ne eivät enää oikeastaan vaikuttaneet niin kalliilta. Täyttä puuta ne ovat niin ulkoisesti kuin sisältäkin.
Minkäänlaista informaatiota patsaiden alkuperästä en ole onnistunut löytämään. Erään asiasta kiinnostuneen sukulaiseni kanssa olemaan arvailleet näiden patsaiden alkuperämaan olevan joko latinalaisessa amerikassa, taikka mahdollisesti esim. Thaimaassa. Kaikki ehdotukset tai/ja informaatio niiden alkuperämaasta ovat kuitenkin tervetulleita.
Tyttöystänihän luokse niiden tyyppien piti saapua, vaan ihmettelenpä vain, että miksei heidän pienistä kännisekoiluistaan voitu ilmoittaa hyvissä ajoin illan suussa ? Tyttöystäväni lähti nyt hiihtoloman kunniaksi vanhempiensa luo, ja minä perinteisesti jäin tänne Kauhavalle siivoamaan ja pesemään pyykkejä. Minäkin näin hiukan vaivaa tämän suunnitellun illan eteen: täten onkin hiukan ikävää, ellei suoranaisesti paskamaista, että moiset varsin epämääräiset tyypit jättivät sitten tulematta paikalle. Kuulemma huomenna olisivat saattaneet tulla, vaan silloin nyt tietysti oli jo hiukan liian myöhäistä.
Minua vituttaa ihan kollektiivisesti sellainen porukka, joka lupaa tulla johonkin paikkaan sovittuun aikaan, mutta sitten jättääkin saapumatta sen kummempia ilmoittelematta. Minä itse pyrin elämässäni aina erilaisten lupauksien pitämiseen ja nk. "tärkeiden asioiden" hoitoon ajallaan, vaan valitettavasti tämä epämääräinen sakki ei sellaista sanaa edes tunne. No, summa summarum: eihän tämän oikeastaan edes minun asiani ole. Ikävää kuitenkin huomata, että tyttöystäväni nähty vaiva hupeni jokseenkin aivan hukkaan. Hän selvästi odotti tätä pientä tapahtumaa, ja nyt sitten kyseinen kummajaissakki jätti homman sikseen. Eipä silti, en ole edes koskaan heitä varsinaisesti tavannut. Ja juhliinkin olisi näiden neljän muun tyypin ohella tullut kaksi täysin tuntematonta. Kieltämättä minun ajattelutavallani siinä olisi ollut ainekset katastrofiin, mutta periaatteessahan tällaisessa asiassa ei minulla ole sitten kuitenkaan mitään tekemistä.
Tänään otin muutamia kuvia, ja tässäpä sen session satoa:
Tässä on iltapäiväinen näkymä asuntoni parvekkeelta. Kuten näette, täällä on ihan huomattavasti lunta.
Asuintaloani vastapäätä sijaitseva upseerikerhokin on saanut selvää lunta katolleen.
Kuvassa kaksi retro-sohvani mukaan ostettua tyynyä. Kuvassa näkyy myös ADSL-modeemini virranlähde kiinnitettynä seinän pistorasiaan.
Tässä samalla olen nyrhinyt YO-lätsäni default-lyyran pois, ja vaihtanut siihen VYY:n oman kokardin tilalle. Mikäli teitä kiinnostaa, tai ette tiedä, niin suomalaisten YO-lakkien lyyra on itse asiassa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan logo. Tämä on yleinen kokardi kaikkiin normaaleihin YO-lakkeihin, vaan sen saa sitten vaihdettua pois, mikäli liittyy johonkin ylioppilaskuntaan. Helsingissä opiskelevillehan tämä ei juurikaan merkitse mitään.
Tässä on sitten muutamia viikkoja sitten Seinäjoelta ostamistani patsaista toinen. Aika häijynnäköisiähän nämä ovat. Myyjä ei kuitenkaan osannut sanoa niiden alkuperästä tai tarkoituksesta mitään - ikävää sinänsä.
No kuitenkin, niiden ostaminen lohkaisi kyllä suhteellisen tiukasta opiskelijabudjetistani loven, vaan mitäpä ei saataisi rahalla - ja siis lähinnä työllä - korvattua. Näitä patsaita on todellakin kaksi identtistä kappaletta. Sain niistä 20 % alennuksen, ja sen jälkeen ne eivät enää oikeastaan vaikuttaneet niin kalliilta. Täyttä puuta ne ovat niin ulkoisesti kuin sisältäkin.
Minkäänlaista informaatiota patsaiden alkuperästä en ole onnistunut löytämään. Erään asiasta kiinnostuneen sukulaiseni kanssa olemaan arvailleet näiden patsaiden alkuperämaan olevan joko latinalaisessa amerikassa, taikka mahdollisesti esim. Thaimaassa. Kaikki ehdotukset tai/ja informaatio niiden alkuperämaasta ovat kuitenkin tervetulleita.
Suuri sanojen kirjan metsästys (+ muuta mukavaa ajanvietettä)
Aika kuluu yllätävän nopeasti nykyisin. Vaikka käynkin koulussa vain kolmena päivänä viikossa tällä hetkellä, niin samanlaista pitkäveteisyyden tunnetta ei kuitenkaan pääse muodostumaan, kuin ennen. Ehkä tämä todistaakin sen, että olen löytänyt optimaalisen opiskelupaikan, ja ennen kaikkea sellaisen aiheen, jota on mieluista lukea.
Viime viikolla minua vaivasi nk. "koulurintamalla" eräs materiaalipoliittinen ongelma. Nimittäin tästä edellisestä, ja muuten varsin kuivan virkamiesmäisestä lauseesta huolimatta halusin sanoa, että minua on hiillostettu hankkimaan yksikielinen sanakirja. Tämä hiillostus on tapahtunut luennon/kurssin opettajan taholta, jonka mukaan sellainen tulisi olla jokaisen englannin pääaineopiskelijan hyllyssä mahd. pian ja äkkiä. Meille kerrottiin teoksen nimikin, vaan minä en ainakaan löytänyt sitä itsensä yliopiston kirjakaupasta. Tietysti vaihtoehtoisia teoksiakin mainittiin, vaan minä en kyseisen luennon aikana päässyt nk. "omista maailmoistani" niitä kirjaamaan ylös paperille. Tietysti näiden teosten kyseleminen voisi tapahtua helpommin lähettämällä kurssin opettajalle sähköpostia - vaan huomattavana ongelmana onkin juuri se, että 2/3 kyseisen laitoksen opettajista on ilmoittanut ettei lue sähköpostejaan. Luulenpa siis, että pyrin hakemaan lisää tietoa näistä sanakirjoista ihan englannin laitoksen kotisivuilta, jossa ne muistaakseni mainittiinkin. Olen nimittäin suhteellisen pienen elämäni aikana kirjoittanut aivan tarpeeksi monta sähköpostia, jotka eivät ole koskaan saaneet vastausta.
Seuraavalla viikolla onkin sitten muuten lomaa. Viikko 9 on täälläpäin maata(mme) hiihtolomaviikko, jota jopa yliopistotkin kunnioittavat. Koko seuraava viikko on siis lomaa, jonka aion viettää sängyssä ! Hähähähä ! En kyllä sitten mainitse, että missä merkeissä.
Nyt kuitenkin kello alkaa lähentelemään neljää aamulla (!) , ja huomenna lupasin jopa mennä tyttöystäväni uusien tuttavuuksien "elokuvailtaan", joten onhan tässä pakko saada hieman unta ennen uudenlaista kanssakäyntiä (Socialization).
Viime viikolla minua vaivasi nk. "koulurintamalla" eräs materiaalipoliittinen ongelma. Nimittäin tästä edellisestä, ja muuten varsin kuivan virkamiesmäisestä lauseesta huolimatta halusin sanoa, että minua on hiillostettu hankkimaan yksikielinen sanakirja. Tämä hiillostus on tapahtunut luennon/kurssin opettajan taholta, jonka mukaan sellainen tulisi olla jokaisen englannin pääaineopiskelijan hyllyssä mahd. pian ja äkkiä. Meille kerrottiin teoksen nimikin, vaan minä en ainakaan löytänyt sitä itsensä yliopiston kirjakaupasta. Tietysti vaihtoehtoisia teoksiakin mainittiin, vaan minä en kyseisen luennon aikana päässyt nk. "omista maailmoistani" niitä kirjaamaan ylös paperille. Tietysti näiden teosten kyseleminen voisi tapahtua helpommin lähettämällä kurssin opettajalle sähköpostia - vaan huomattavana ongelmana onkin juuri se, että 2/3 kyseisen laitoksen opettajista on ilmoittanut ettei lue sähköpostejaan. Luulenpa siis, että pyrin hakemaan lisää tietoa näistä sanakirjoista ihan englannin laitoksen kotisivuilta, jossa ne muistaakseni mainittiinkin. Olen nimittäin suhteellisen pienen elämäni aikana kirjoittanut aivan tarpeeksi monta sähköpostia, jotka eivät ole koskaan saaneet vastausta.
Seuraavalla viikolla onkin sitten muuten lomaa. Viikko 9 on täälläpäin maata(mme) hiihtolomaviikko, jota jopa yliopistotkin kunnioittavat. Koko seuraava viikko on siis lomaa, jonka aion viettää sängyssä ! Hähähähä ! En kyllä sitten mainitse, että missä merkeissä.
Nyt kuitenkin kello alkaa lähentelemään neljää aamulla (!) , ja huomenna lupasin jopa mennä tyttöystäväni uusien tuttavuuksien "elokuvailtaan", joten onhan tässä pakko saada hieman unta ennen uudenlaista kanssakäyntiä (Socialization).
Vaalien alla sonta(a) lentää
Kuumin puheaihehan tällä hetkellä on hyvin pian toteutuvat eduskuntavaalit.
Nämä 200 apinan valitsemispäivät ovat todellakin minulle ensimmäiset koskaan, sillä taisin olla viime vaalien aikana vielä aika rankasti alaikäinen. Viime presidentinvaaleissahan todellakin äänistin - tosin vain täyttääkseni kovasti puhutun kansalaisvelvollisuuden. Tuolloinhan todellakin asetelma oli se, että kyseessä oli silloin ensimmäiset presidentinvaalini, mutta ehdokkaista ei ollut tietoakaan. Siksipä lähdin ensimmäisellä kierroksella äänestämään ihan randomina, ja silloin taisi mennä ääni Timo Soinille. Onnea siis vain Perussuomalaisten johtohahmolle.
Toisella kierroksella vaihtoehdot ja toimintasuunnitelmat olivat myös sitten hyvinkin selvät: ketään ei äänestettäisi. Jäljellä oli vain Halonen sekä Niinistö, jotka minulle suoraan sanoen edustivat - ja yhä edustavat - kahden eri poliittisen suuntauksen ääripäitä. Toinen on epämääräinen kapitalisti, joka ei varmasti muistaisi pientä ja köyhää opiskelijaa sentilläkään mikäli pääsisi edes pieneenkään valta-asemaan - ja toisessa nurkassa sitten taas koko kansan oma ja humaani Tarja-täti, jonka naurettavan ihmisystävälliset teot eivät ainakaan minunkaan elämääni paranna sentilläkään.
Nyt sitten eduskuntavaaleihin. Nimittäin, asia on sillä tavalla, että viimeisimmässä Vaasan Ylioppilaslehdessä oli aika kattava artikkeli juuri niistä edustajista, jotka olivat possutelleet viime kaudella kaikki opiskelijoille lupaamansa jutut. Pahin näistä taisi olla SDP:n Miapetra Kumpula-Natri, joka nk. "pääsi viime vaalikaudella sisään" suurilla lupauksillaan opintotuen korotuksesta. Myöhemmin hän kuitenkin jätti korotusäänestyksessä äänestämättä ollenkaan. Tähän kommenttia pyydettäessä kyseinen tyyppi oli vain heittänyt vastaukseksi jotakin retorista sontaa reaalipolitiikan kiemuroista.
Minä en aio osallistua eduskuntavaaleihin äänelläni ollenkaan. Syinä tähän ovat mm. se että en usko että kovinkaan moni edustaja voi puoluekurin johdosta oikeasti vaikuttaa asioihin mikäli hän omaa puolueen yhteisestä kannasta eriäviä tavoitteita (ja mahdollisesti jopa hyviäkin). Toinen syy on myös se, että en usko kovinkaan monen edustajan myöskään ihan oikeasti pystyvän vastaamaan suurin lupauksiinsa. Pikemminkin tällaisten suurten linjojen vetäjien kaunopuheisuuden takana taitaa pikemminkin olla halu vain päästä eduskuntaan - ja vaikka sekin pesti jäisi yhden kauden hommaksi, niin kansanedustajan saama eläke sitten aikanaan voi hyvinkin olla sen arvoista. Minä siis tunnen, melko suvereenisti, että kansanedustajat eivät enää nykyisin ole minua varten - vaan pikemminkin me äänestäjät olemme sitä varten, että hiukan isoja lupailemalla muutaman vuoden välein saadaan paikka, jota voi sitten myöhemmin käyttää ponnahduslautana johonkin muuhun etuisuuteen tai virkaan. Minua myös väsyttää tavattomasti monien, ja erityisesti suurimpien puolueiden aina "ensivaalikaudelle siirtyvien kysymysten" sivuuttaminen, joka kuitenkin sitten neljän vuoden päästä saadaan taas kiertää seuraavalle vaalikaudelle. Olisihan se kieltämättä minusta aika olennaista vihdoinkin ottaa kantaa - ja jopa oikeasti tehdä jotakin - opiskelevien nuorten aseman kohottamiseksi. Toisen ongelman minulle muodostaa myös ryhmä ehdolla olevista kansanedustajista, jotka lupaavat kuun taivaalta ja tekevät suorastaan epärealistisia lupauksia äänten toivossa. Nämä henkilöt saattavat olla hyvinkin vakuuttavia tyyppejä, vaan ehkäpä kuitenkin vain siinä mielessä, että he onnistuvat karismallaan ja ennen kaikkea suurilla lupauksillaan saamaan kannatusta. Valitettavaa nimittäin usein on se, että massat äänestävät juuri sitä suurisuisinta yhden kauden edustajaa, jonka intressit pidemmälle ajalle eivät todellakaan ulotu sen asian ajamisen ytimeen, jota on kampanjassa käytetty hienona korulauseena.
Aion siis liittyä tavalliseen tapaani nukkuvien puolueeseen. Täytyy kuitenkin myöntää, että siitä huolimatta, olen jopa yrittänyt ottaa selville vaalipiirini ehdokkaiden kannoista yms. teemoista, vaan ongelmana on ainakin minulla ollut se, että täältä ei vain löydy ketään oikeasti kiinnostavaa tai muusta harmaasta (lue: keskustalaisesta) massasta erottuvaa. Tämän vaalin teemat kun eivät vain - valitettavaa kyllä - palvele minun tarpeitani ollenkaan. Enpä ole myöskään ollenkaan varma, että palveleeko tätäkään seuraavien vaalien jne. teemat opiskelevien asiaa - luottamus on siis lähes täydellisesti mennyt koko vaaleihin instituutiona.
Lopuksi todettakoon, että näissäkin vaaleissa vain optimisti äänestää ihan vilpittomästi. Pessimisti jättää joko äänestämättä, taikka sitten täyttää kansalaisvelvollisuutensa vain käymällä uurnilla summanmutikassa. Tämä sama on nähty jo niin monta vuotta peräkkäin, että enpä usko tämänkään tuovan tavallisen kansalaisen - ja erityisestikään opiskelijan - asemalle sen suurempia parannuksia.
So, thus nothing new under the sun.. and people, well, are still people.
Nämä 200 apinan valitsemispäivät ovat todellakin minulle ensimmäiset koskaan, sillä taisin olla viime vaalien aikana vielä aika rankasti alaikäinen. Viime presidentinvaaleissahan todellakin äänistin - tosin vain täyttääkseni kovasti puhutun kansalaisvelvollisuuden. Tuolloinhan todellakin asetelma oli se, että kyseessä oli silloin ensimmäiset presidentinvaalini, mutta ehdokkaista ei ollut tietoakaan. Siksipä lähdin ensimmäisellä kierroksella äänestämään ihan randomina, ja silloin taisi mennä ääni Timo Soinille. Onnea siis vain Perussuomalaisten johtohahmolle.
Toisella kierroksella vaihtoehdot ja toimintasuunnitelmat olivat myös sitten hyvinkin selvät: ketään ei äänestettäisi. Jäljellä oli vain Halonen sekä Niinistö, jotka minulle suoraan sanoen edustivat - ja yhä edustavat - kahden eri poliittisen suuntauksen ääripäitä. Toinen on epämääräinen kapitalisti, joka ei varmasti muistaisi pientä ja köyhää opiskelijaa sentilläkään mikäli pääsisi edes pieneenkään valta-asemaan - ja toisessa nurkassa sitten taas koko kansan oma ja humaani Tarja-täti, jonka naurettavan ihmisystävälliset teot eivät ainakaan minunkaan elämääni paranna sentilläkään.
Nyt sitten eduskuntavaaleihin. Nimittäin, asia on sillä tavalla, että viimeisimmässä Vaasan Ylioppilaslehdessä oli aika kattava artikkeli juuri niistä edustajista, jotka olivat possutelleet viime kaudella kaikki opiskelijoille lupaamansa jutut. Pahin näistä taisi olla SDP:n Miapetra Kumpula-Natri, joka nk. "pääsi viime vaalikaudella sisään" suurilla lupauksillaan opintotuen korotuksesta. Myöhemmin hän kuitenkin jätti korotusäänestyksessä äänestämättä ollenkaan. Tähän kommenttia pyydettäessä kyseinen tyyppi oli vain heittänyt vastaukseksi jotakin retorista sontaa reaalipolitiikan kiemuroista.
Minä en aio osallistua eduskuntavaaleihin äänelläni ollenkaan. Syinä tähän ovat mm. se että en usko että kovinkaan moni edustaja voi puoluekurin johdosta oikeasti vaikuttaa asioihin mikäli hän omaa puolueen yhteisestä kannasta eriäviä tavoitteita (ja mahdollisesti jopa hyviäkin). Toinen syy on myös se, että en usko kovinkaan monen edustajan myöskään ihan oikeasti pystyvän vastaamaan suurin lupauksiinsa. Pikemminkin tällaisten suurten linjojen vetäjien kaunopuheisuuden takana taitaa pikemminkin olla halu vain päästä eduskuntaan - ja vaikka sekin pesti jäisi yhden kauden hommaksi, niin kansanedustajan saama eläke sitten aikanaan voi hyvinkin olla sen arvoista. Minä siis tunnen, melko suvereenisti, että kansanedustajat eivät enää nykyisin ole minua varten - vaan pikemminkin me äänestäjät olemme sitä varten, että hiukan isoja lupailemalla muutaman vuoden välein saadaan paikka, jota voi sitten myöhemmin käyttää ponnahduslautana johonkin muuhun etuisuuteen tai virkaan. Minua myös väsyttää tavattomasti monien, ja erityisesti suurimpien puolueiden aina "ensivaalikaudelle siirtyvien kysymysten" sivuuttaminen, joka kuitenkin sitten neljän vuoden päästä saadaan taas kiertää seuraavalle vaalikaudelle. Olisihan se kieltämättä minusta aika olennaista vihdoinkin ottaa kantaa - ja jopa oikeasti tehdä jotakin - opiskelevien nuorten aseman kohottamiseksi. Toisen ongelman minulle muodostaa myös ryhmä ehdolla olevista kansanedustajista, jotka lupaavat kuun taivaalta ja tekevät suorastaan epärealistisia lupauksia äänten toivossa. Nämä henkilöt saattavat olla hyvinkin vakuuttavia tyyppejä, vaan ehkäpä kuitenkin vain siinä mielessä, että he onnistuvat karismallaan ja ennen kaikkea suurilla lupauksillaan saamaan kannatusta. Valitettavaa nimittäin usein on se, että massat äänestävät juuri sitä suurisuisinta yhden kauden edustajaa, jonka intressit pidemmälle ajalle eivät todellakaan ulotu sen asian ajamisen ytimeen, jota on kampanjassa käytetty hienona korulauseena.
Aion siis liittyä tavalliseen tapaani nukkuvien puolueeseen. Täytyy kuitenkin myöntää, että siitä huolimatta, olen jopa yrittänyt ottaa selville vaalipiirini ehdokkaiden kannoista yms. teemoista, vaan ongelmana on ainakin minulla ollut se, että täältä ei vain löydy ketään oikeasti kiinnostavaa tai muusta harmaasta (lue: keskustalaisesta) massasta erottuvaa. Tämän vaalin teemat kun eivät vain - valitettavaa kyllä - palvele minun tarpeitani ollenkaan. Enpä ole myöskään ollenkaan varma, että palveleeko tätäkään seuraavien vaalien jne. teemat opiskelevien asiaa - luottamus on siis lähes täydellisesti mennyt koko vaaleihin instituutiona.
Lopuksi todettakoon, että näissäkin vaaleissa vain optimisti äänestää ihan vilpittomästi. Pessimisti jättää joko äänestämättä, taikka sitten täyttää kansalaisvelvollisuutensa vain käymällä uurnilla summanmutikassa. Tämä sama on nähty jo niin monta vuotta peräkkäin, että enpä usko tämänkään tuovan tavallisen kansalaisen - ja erityisestikään opiskelijan - asemalle sen suurempia parannuksia.
So, thus nothing new under the sun.. and people, well, are still people.
Wednesday, February 21, 2007
Uusi ympäristö - uutta pelkoa ja inhoa(ko) ?
No nyt on sitten melkein yli kuukausi istuttu yliopiston penkeillä.
Kaikenlaista on tullut nähtyä. Eniten minua kuitenkin kai hieman hämmentää vielä yliopiston opettajien melko liberaali käytäntö, jonka mukaan mm. kirosanoja ja nk. "aikuisten juttuja" saa viljellä kesken luentojen/kurssien. Lukiossa meille ei kukaan koskaan sanonut että fuck, shit, perkele, bloody hell ja mua vituttaa. Oikeastaan melko vapauttavaa kuulla opettajien kiroilevan enemmän kuin opiskelijoiden.
Tiedän myös sen, että viime kirjoittelusta on taas vierähtänyt hieman aikaa. Fakta on kuitenkin se, että minä en kadu mitään - ja vähiten tähän blogiin kirjoittelematta jättämistä ! Saattepa siis kuulla aivan uudelaisesta, vapaan kasvatuksen tuoman elämäni käänteista pidemmillä väliajoilla.
Yliopistolla on myös saanut toistaiseksi tutustua mitä erikoisempiin tyyppeihin. Kuten kai jo aikaisemmin totesinkin, niin heihin voi soveltaa "samaa vanhaa" sanontaa siitä, miten meitä suuria opiskelijoita kyseisessä talossa on todellakin joka junaan. Skaala on siis kovin erilainen: löytyy aina solmioita käyttävistä jupeista ja pukutyypeistä irokeesi päälaella tallustelevaan tyyppiin. Tämä on tietysti vain hyvä asia - vaikkakin toisinaan minulle on näin alussa noussut pakottava tarve ihmetellä erilaisten ihmisten paljoutta. Yliopisto on minulle edelleen hiukan nk. "avoin tapaus", sillä minun on vaikea uskoa että tällaista vapautta, jossa tullaan kouluun mm. klo 16.00 ja lähdetään kahden tunnin päästä, on olemassakaan. Minun on myös vaikea tottua näinkin rentoihin opettajiin. Tätä kaikkea miettiessään lukio olikin aikoinaan kurinsa ja järjestelmällisyytensä ansiosta kovinkin absurdi kokemus tähän verrattuna. Minusta oikeastaan tuntuukin, ikävä kyllä, että yliopisto on ainakin opiskelutahtinsa ja opettajiensa ansiosta tehty enemmän minulle kuin lukio. Vaikka kyllä kymnaasissakin aikoinaan hauskaa ja helppoakin oli.
Kun katselee vanhempien aikojen elokuvia aiheista ylioppilaat tai lukio/yliopisto, niin voisi luulla , että yliopistossa opiskellessaan ihmisen tulee omata ainakin 15 kauluspaitaa - ja siihen mukaan tietosanakirjamainen muisti. Fakta taitaa kuitenkin olla, että tämä on vähintäänkin vanhentunutta, ja jopa stereotypistä ajattelua. Yliopiston akateeminen vapaus todellakin taitaa houkutella tällaisia humanistinalkuja, kuten minua. Se kuitenkin houkuttelee myös muita, jotka eivät todellakaan mahdu vanhaan muottiin vanhoillisesti pukeutuneista opiskelijoista yliopistoilla. Tämä on mielestäni hyvä piirre, sillä ihmisethän ovat tunnetusti erilaisia.
Kaikenlaista on tullut nähtyä. Eniten minua kuitenkin kai hieman hämmentää vielä yliopiston opettajien melko liberaali käytäntö, jonka mukaan mm. kirosanoja ja nk. "aikuisten juttuja" saa viljellä kesken luentojen/kurssien. Lukiossa meille ei kukaan koskaan sanonut että fuck, shit, perkele, bloody hell ja mua vituttaa. Oikeastaan melko vapauttavaa kuulla opettajien kiroilevan enemmän kuin opiskelijoiden.
Tiedän myös sen, että viime kirjoittelusta on taas vierähtänyt hieman aikaa. Fakta on kuitenkin se, että minä en kadu mitään - ja vähiten tähän blogiin kirjoittelematta jättämistä ! Saattepa siis kuulla aivan uudelaisesta, vapaan kasvatuksen tuoman elämäni käänteista pidemmillä väliajoilla.
Yliopistolla on myös saanut toistaiseksi tutustua mitä erikoisempiin tyyppeihin. Kuten kai jo aikaisemmin totesinkin, niin heihin voi soveltaa "samaa vanhaa" sanontaa siitä, miten meitä suuria opiskelijoita kyseisessä talossa on todellakin joka junaan. Skaala on siis kovin erilainen: löytyy aina solmioita käyttävistä jupeista ja pukutyypeistä irokeesi päälaella tallustelevaan tyyppiin. Tämä on tietysti vain hyvä asia - vaikkakin toisinaan minulle on näin alussa noussut pakottava tarve ihmetellä erilaisten ihmisten paljoutta. Yliopisto on minulle edelleen hiukan nk. "avoin tapaus", sillä minun on vaikea uskoa että tällaista vapautta, jossa tullaan kouluun mm. klo 16.00 ja lähdetään kahden tunnin päästä, on olemassakaan. Minun on myös vaikea tottua näinkin rentoihin opettajiin. Tätä kaikkea miettiessään lukio olikin aikoinaan kurinsa ja järjestelmällisyytensä ansiosta kovinkin absurdi kokemus tähän verrattuna. Minusta oikeastaan tuntuukin, ikävä kyllä, että yliopisto on ainakin opiskelutahtinsa ja opettajiensa ansiosta tehty enemmän minulle kuin lukio. Vaikka kyllä kymnaasissakin aikoinaan hauskaa ja helppoakin oli.
Kun katselee vanhempien aikojen elokuvia aiheista ylioppilaat tai lukio/yliopisto, niin voisi luulla , että yliopistossa opiskellessaan ihmisen tulee omata ainakin 15 kauluspaitaa - ja siihen mukaan tietosanakirjamainen muisti. Fakta taitaa kuitenkin olla, että tämä on vähintäänkin vanhentunutta, ja jopa stereotypistä ajattelua. Yliopiston akateeminen vapaus todellakin taitaa houkutella tällaisia humanistinalkuja, kuten minua. Se kuitenkin houkuttelee myös muita, jotka eivät todellakaan mahdu vanhaan muottiin vanhoillisesti pukeutuneista opiskelijoista yliopistoilla. Tämä on mielestäni hyvä piirre, sillä ihmisethän ovat tunnetusti erilaisia.
Subscribe to:
Posts (Atom)
